3.8.
Alukselle pääsyä jouduttiin odottelemaan jonkin aikaa, vaan eipä se haitannut sillä satamassa oli yllin kyllin kuvattavaa.
Muutama ruskotiira kierteli satamassa.
Ruskopelikaani kalasteli rannan tuntumassa.
Pelikaani ei syöksy veteen siististi, mutta
sinijalkasuula syöksyy.
Keijut ovat pikkuetelänkeijuja (Oceanites gracilis) ja suurempi lintu on Galapagosinliitäjä (Puffinus subalaris). Galapagosinliitäjää pidettiin ennen tropiikkiliitäjän (Puffinus lherminieri) alalajina, mutta nyt se mielletään omaksi lajikseen.
Suora pyrstön takareuna, yli pyrstön ulottuvat jalat ja U:n muotoinen valkoinen yläperä ovat pikkuetelänkeijun tuntomerkkejä.
Alus saatiin tankattua ja meidät kuljetettiin kumiveneillä perille. Liikkeelle lähdettiin heti. Aluksen nimi on Anahi. Se on 27,6 metriä pitkä katamaraani, jossa on tilat 16 matkustajalle. Miehistöön kuuluu 11 henkilöä, joista kaksi on oppaita.
Kansallispuistossa liikkumisessa on joukko sääntöjä. Tiettyyn kohteeseen saa puolipäiväluvan, jonka aikaväli on joko 06:00-12:00 tai 12:00-18:00. Merkityiltä poluilta ei saa poiketa, ulostaminen on kiellettyä ja oppaan tai oppaiden on nähtävä koko ajan kaikki ryhmän jäsenet.
Kartassa näkyy risteilyreittimme. Huippukohteiksi tiedettiin etukäteen 4.8 Genovesa, 6.8 Fernandina ja 8.8 Espanola. Mitään kohdetta ei voi sanoa huonoksi.
North Seymourin saari on pinta-alaltaan 1,9km². Se on syntynyt noin miljoona vuotta sitten laattaliikuntojen seurauksena. Saarta kiertävä polku on 1,5km ja verrattain helppokulkuinen. Linnuista näyttävimpiä ovat keisarifregattilinnut, sinijalkasuulat ja yölokit. Rantautuminen saarelle oli kuiva, mikä tarkoittaa, että rantaudutaan joko laiturille tai kalliolle. Märkä rantatautuminen tapahtuu hiekkarannalle.
Sinijalkasuulan soidinmenoihin liittyy muutamia erityispiirteitä. Yksi on pesätarpeiden, kuten pienten kivien tai oksien asettaminen suurieleisesti kuviteltuun pesään. Sinijalkasuula ei rakenna pesää lainkaan, vaan munii paljaaseen maahan. Käyttäytyminen on jäänne ajalta, jolloin sinijalkasulla vielä rakensi pesän.
Taivaalle kurkottaminen ja siipien levittäminen on näyttävin ele sinijalkasuulan soidinmenoissa.
Tämä lintu on koiras, mutta naaras kurkottelee taivaalle samalla lailla. Sinijalkasuulan sukupuoli määritetään iriksen koosta, joka on naaraalla suurempi kuin koiraalla.
Jalkojen nostelu on hauskimman näköistä suulien soidinmenoissa.
Tämän seuraamiseen ei kyllästy kovin äkkiä.
Sinijalkasuulan sukupuolen voi määrittää myös äänen perusteella. Koiraan ääni on venytetty, anova vihellys ja naaraan nasaali tööttäys. Kiveltä kuuluu siis vihellyksiä.
Sinijalkasuula ulostaa haudonnan aikana pesänsä ympärille renkaan. Poikasten kuoriuduttua se on elämän ja kuoleman viiva. Jos poikanen ajautuu renkaan ulkopuolelle, niin se hylätään eikä sen sallita enää palata takaisin. Ravintotilanteen ollessa huono vanhempi poikanen saattaa työntää nuoremman renkaan ulkopuolelle.
Tämä lintu on naaras suuren iriksen perusteella.
Sinijalkasuulien pesiminen ei tapahdu samanaikaisesti edes samassa koloniassa.
Vasemmanpuoleiset linnut ovat ainakin keisarifregattilintuja (Fregata magnificens). Naaraan sininen silmärengas ja koiraan purppura hohde selässä naulaavat lajin. North Seymourilla on myös kuningasfregattilintuja (Fregata minor).
Kaukana, mutta silti liian lähellä, jotta siivet olisivat mahtuneet kokonaan kuvaan. Fregattilintujen siipien kärkiväli on yli kaksi metriä, mutta silti ne painavat vain noin 1,6kg, eli saman kuin esimerkiksi sinisorsa.
Oli vähän huonoa tuuria, ettei yksikään kurkkupussia pullisteleva lintu ollut polun vieressä.
Suomutropiikkilintu täydensi tropiikkilintusarjan. Pikku- ja valkotropiikkilintu ovat plakkarissa aikaisemmilta matkoilta.
Ei saarta ilman merileijonia tai
keltakerttuleita.
Yölokki on yksi harvoista lokeista, jotka saalistavat yöllä. Poikaset ruokitaan myös yöllä. Ne nokkivat pimeässä emon nokan tyvellä olevaa valkoista laikkua ja saavat näin emon oksentamaan saaliinsa.
Yölokkia sanotaan kauneimmaksi lokiksi. On helppo olla samaa mieltä.
Hannu Rinne
perjantai 10. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti