sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Ympäristöseuran retki Säppiin 19.-21.9.2008

Ympäristöseuran retki lähti käyntiin kun rantauduimme Luvian Säppiin 19.9. kello 17.30. Runsaat eväät kannettiin asemalle ja pikapuoliin maastouduttiin sieniretkelle Lepistön aarniometsään. Tuskin ensimmäiset suppilovahverot oli kerätty kun Jan huomautti naaras valkoselkätikan läsnäolosta.Sieniä Lepistössä riitti puihin asti.

Lauantai aamun tihkusade oli pysäyttänyt muakavasti pikkulintuja saareen. Verkoilla oli kiirettä - retken pienimmät: Tomi ja Hippiäinen.
Huomiosta nauttii konkari rengastajan uran toinen lapinsirkku.
Passikuva
Iltapäivän auringon paiste valaisee Hanhiston hoitoniittyä.
Hoitoniittyä ei pitkään ehditty ihastella - rengastajalta tuli komento takaisin Peräkulman verkoille. Itäinen taigauunilintu tutumman sukulaisensa pajulinnun seurassa oli haksahtanut verkkoon. Taigauunilinnulla on meneillään hyvä esiintyminen ja 28.9. mennessä syksyn taigauunilintusumma onkin kivunnut Säpissä jo 27 yksilöön.
Aurinko loi luontoon eloa. Kyy paistatteli Hanhiston polulla. Rantakäärme ja sammakkokin havaittiin päivän aikana. Myös perhosia ja sudenkorentoja oli liikkeellä mukavasti. Mm. 30 amiraalia, kaaliperhonen ja 6 lajia korentoja kirjattiin havikseen.

Lämmin ja tyyni Säppi jätettiin päämiehittäjän hoiviin 21.9. kello 15.00. Kiitokset rengastaja Juha Sjöholmille opastuksesta ja kaikille retkeläisille hyvästä seurasta! Ensi vuonna uudestaan...

tiistai 23. syyskuuta 2008

Lietteet ja Luvia

Sunnuntaiaamuna oli kaupungissa sumua, eikä ollut mitään tietoa olisiko sama tilanne myös lietteillä. Ei ollut, mutta sumurintama vaani Preiviikinlahden pohjukassa ja tuulikin kävi samalta suunnalta. Sumu ei sitten kuitenkaan vyörynyt lietteille saakka, mutta eipä ollut mitään erikoista nähtävääkään. Kahlaajista kuului ainoastaan yksinäisen kuovisirrin ääni. Järripeippoja ja niittykirvisiä muutti sen sijaan koko ajan. Poislähtiessä lietteiden ulkoreunaan oli ilmestynyt muutama pulmus- ja suosirri ja pitkospuiden vierestä napsahti jänkäkurppa ekopinnaksi.

Lietteiden ainoa kuva on pohjoiseen suunnanneesta kyhmyjoutsenesta.
Lähdin pyöräilemään lietteiltä Makholman suuntaan, eikä tarkoitus ollut käydä enää missään muualla. Luvialta tuli sitten tieto, että arosuohaukka on edelleen paikalla ja sen perään piti lähteä Makholmasta pienen tankkauksen jälkeen. Arosuohaukka on samanlainen houkutin kuvaajalle kuin mitä on lohi kalastajalle - sitä kannattaa yrittää vaikka ei saisikaan. Luvian vanhan tien varrelta havainnoiksi tulivat Raja-ahteen kohdalla tiellä luikertanut kyy ja vähän myöhemmin tien ylittänyt kettu.
Arosuohaukka oli paikalla, mutta ei tullut kertaakaan tarpeeksi lähelle kuvausta varten. Ei muutkaan linnut aivan silmille tulleet, mutta jotain täytyi yrittää.

Pakollinen tuulihaukkakuva.

Jokaisen hiirihaukan kimppuun riittää pari varista.

Kottaraiset ja rastaat ahdistelivat varpushaukkaa.

Ruskosuohaukka sai olla rauhassa.
Pari sinisuohaukkaa kierteli peltoaukeaa miltei koko ajan.





Jonkin verran on tullut palautetta siitä, että linnuista käytetään lempi- ja tieteellisiä nimiä tai niiden sekoituksia. Lisäksi kaikkien lintujen kuviin ei ole liitetty lajin nimeä. Myönnän auliisti syyllistyneeni kumpaankin rikkeeseen. Se että lajien nimet ovat väärin ei ole tahallista, vaan johtuu joko määritysvirheestä tai joskus siitä, että kuva ja teksti ovat menneet sekaisin.
Lintujen nimiin tulee nyt heti täsmällisyyttä. Korjaavat toimenpiteet aloitetaan isolepinkäisestä.

Tässä on isolepinkäinen (Lanius excubitor), entiseltä nimeltään lapinharakka.

Isolepinkäisen isolanttu nimitys juontaa juurensa sen tieteellisestä nimestä Lanius. Isolantusta voidaan johtaa edelleen nimi isoräätikäs, joka ei kylläkään liity enää millään tavalla linnun alkuperäiseen nimeen. Isolepinkäishavainto voidaan nyt ilmaista uusilla lajinimillä seuraavasti: "Luvialla oli yht'aikaa näkyvillä kaksi isoa räätikästä, mutta muutaman kutsuäänen jälkeen toinen nauris lensi tiehensä, alkuperäisen juurikkaan jäädessä tähystämään pihlajan latvaan." Edellistä lausetta ei ole lupa levittää paikkallisverkkoihin, ei ainakaan asiayhteydestä irrotettuna, eikä lähdeviitettä mainiten.

Koska linnut eivät tulleet kunnolla kuvaushollille, oli aikaa aloittaa syksyn ruskakuvaukset.
Valoisa aika tuli käytettyä melko tarkkaan sillä lähtö oli aamulla seitsemältä ja paluu illalla varttia vaille kahdeksan.
Kilometrejä kertyi 83 ja pinnoja yksi.

Hannu Rinne

tiistai 16. syyskuuta 2008

Sadonkorjuun aikaan

Nyt on sadonkorjuun aika. Satoa korjataan monessa muodossa monien toimesta ja jotkut sadonkorjaajat ovat itsekin satoa. Nakkilan Kivialhon suuressa pihlajassa on paljon korjattavaa.
NAKKILA:


Mustat pisteet kielivät pienistä sadonkorjaajista.

Merula korjaa satoa ylempänä pihlajassa.

Tältä pellolta on sato korjattu jo kertaalleen. Hyvin peltoon sulautuvat suokukot korjaavat toista satoa.
MAKHOLMA:

Puolukat ovat nyt kypsiä - niitä ei vain ole kovin runsaasti. Puolukoiden määrän vähättelyn tarkoituksena on torjua ämpäriarmeijan invaasio Makholman salomaille.
Sieniä on enemmän kuin miesmuistiin, joka ei kylläkään ulotu viime vuotta kauemmaksi.

Kehnäsieniä on ollut tänä vuonna runsaasti ja

suppilovahveroita on nousemassa runsaasti.
VÄINÖLÄ:

Pajulintua oli kohdannut jonkin sortin onnettomuus, koska se kyyhötti asfaltilla liikkumattomana. Se lensi muutaman metrin päähän, kun sitä yritettiin siirtää turvallisempaan paikkaan. On pelättävissä, että melko pian kuolema korjasi satoa.
LUVIA:
Jotkut asiat pysyvät muuttumattomina. Niittymaan mäki on pyöräilijän kauhistus samalla tavalla kuin ennenkin ja Porin suuntaan ajettaessa nousua riittää Hangassuolle asti. Pyörätietä ei ole, mutta piennar on sen verran leveä, että siinä ei ole lainkaan samanlaista ahtautta kuin esimerkiksi Reposaareen johtavalla tiellä.
Luvia pelloilta sato on jo pääosin korjattu ja leikkuupuimurit ovat vaihtuneet lentäviin sadonkorjaajiin.

Isolepinkäinen on kiivennyt huteran oksan nokkaan tähystämään.
Haukkojen osalta kolmen tunnin havainnointi tuotti kolme hiirihaukkaa, varpushaukan, kolme tuulihaukkaa, nuolihaukan, kaksi sinisuohaukkaa ja arosuohaukan.







OOVIIKI:
Missä ihmeessä kaikki kahlaajat ovat? Lietettä näkyvissä vaikka kuinka paljon, mutta paikalta kuuluu ainoastaan valkoviklon etääntyvä ääni.

Sorsat korjaavat rantavedestä satoa, vaikka ovat satoa itsekin.
LIETTEET:
Kun joskus harvoin pääsee tarpeeksi lähelle palokärkeä, niin silloin ei ole valoa riittävästi. Filminherkkyyden arvo oli jo 2000, eikä sitä voi enää kasvattaa ilman merkittävää kohinan lisääntymistä. Valotusajaksi tuli noinkin suurella herkkyydellä vain 1/60s, joka on karkeasti ottaen 10 kertaa liian pitkä. Tekniikan puolelta ei ole apua luvassa, mutta kunnon satsi betasalpaajaa saattaisi poistaa turhat sydämentykytykset ja käsien tärinät.

Kuvan halkaiseva harmaa rantu on Mäntyluodon pikatie.

Onkohan tikka kiinnittämässä mainosta tolppaan, kun sillä on nuppineuloja nokassa.
Lietteidenkään kahlaajamäärissä ei ollut hurraamista, sillä näkyvissä oli vain kymmenkunta tylliä, pikkusirri ja pulmussirri.

Pikkusirri vaihtaa paikkaa,

niin kuin tyllikin.

Olenpa tukalassa välissä. Vasemmalla on tyllin pahaenteinen hahmo ja oikealla ruokamaita sotkeva kiusankappale.

Ei mun kannata kulkea aivan tyllin perässä, koska se nyppii kaikki sattumat sannasta.



Syksy on harvinaisten kirvisten aikaa ja olisikin mukavaa, jos ne olisivat hyvin hallinnassa.

Mykän kirvisen kanssa on heti vaikeuksissa. Tämä lintu näyttää niittykirviseltä.
Korjataan varsinaiseen tekstiinkin, lintu on siis lapinkirvinen. Kiitos kommenteista.

Hannu Rinne

torstai 11. syyskuuta 2008

Sirrien saartamana 6.9

Lietteillä täytyy olla aikaisin, jotta pääsee kuvaamaan kunnon myötävaloon. Niinpä vedinkin jo puoli seitsemän aikoihin perässäni valtavaa hyttysparvea. Ne kävivät hanakasti kiinni, eikä pieni tuulenvirekään karkottanut niitä pois. Kahlaajan oloisia siivekkäitä ei sen sijaan ollut pitkospuiden tuntumassa ainoatakaan, vaikka lietettä oli jonkin verran näkyvissä. Isosannan suuntaan olisi kannattanut kulkea vesirajaa pitkin, mutta tietenkin piti lähteä talsimaan kaislikon reunaa myöten. Hiki pukkasi pintaan, hyttyset innostuivat lisää ja eteneminen oli mahdollisimman vaivalloista. Jossain vaiheessa rämpimistä nappasin kuvan tyllistä. Tylli ei tietenkään uppoa liejuun lainkaan, mutta saapas vajoaa kuvan mutavelliin syvälle.

Jonkin matkan päässä kaislikko työntyy kauemmas mereen ja sen jälkeen on helpompi kulkea. Sirrejäkin alkoi näkyä saman tien, joten ei muuta kuin tuoli pystyyn sirrien ruokapaikan läheisyyteen.

Sirrit pelmahtavat usein lentoon ilman mitään näkyvää syytä. Kuvasta pitäisi löytyä ainakin kolme eri sirrilajia.
Vähitellen sirrit alkoivat saartaa asemapaikkaani.

Kuovisirri saartoi oikealta

ja suosirri vasemmalta.
Kuovisirrit olivat kaikkien pelottomampia ja pari niistä tuli liiankin lähelle.

Kun lintu on viidessä metrissä tuossa asennossa, ei putken syväterävyys riitä alkuunkaan. Vaihtoehtona olisi ollut vaihtaa makroon ja laittaa tele väliaikaisesti tuolin viereen viiden sentin veteen. Ei kai se ulapalle olisi ajelehtinut, kun on niin painavakin.

Sirreillä ei riitä aikaa harrastamiseen, sillä aamiainen jatkuu lounaaseen saakka. Lounaan jälkeen popsitaan välipaloja päivälliseen asti, joka venyy jälkiruokineen iltapalaan saakka.
Pienten sirrilajien väliset erot ovat pieniä ja saman lajin eri yksilöt näyttävät samaan vuodenaikaan erilaisilta. Kun siihen lisätään vielä pitkä etäisyys ja vastavalo, niin tunnistaminen menee hankalaksi.
Seuraavat seitsemän kuvaa esittävät kaikki pikkusirrejä. Jos jokin niistä ei olisikaan pikkusirri, niin tällä kertaa on paha syyttää liian pitkää etäisyyttä tai huonoa valoa.



Näyttää enemmän pallosirriltä.







Olisiko sittenkin peräjalkasirri?

Leipä on maailmalla pieninä palasina.
Hiekkasärkän reunalle ilmestyi kovin epäsuhtainen pari.

Väiski ja punakuiri.

Kas, puutarhatuolissa röhnöttävä maastopukuheppu kyttää sirrejä. Ei se sitten varmaan välitä suokukoista, joten en viitsi kiertää kovin kaukaa päästäkseni ruokailemaan matalampaan veteen.





Aamupäivä oli mitä hienoin kokemus pienten sirrien ahertaessa ympärillä. Sirrit eivät kummastelleet ainakaan avoimesti sitä, että joku istuu mereen pystytetyssä tuolissa. Ihmisten ilmoilla moisesta käyttäytymisestä saisi oitis hullun maineen.
Puolen päivän tuntumassa muistikortti tuli täyteen ja myöhemmin siinä ilmeni muutakin vikaa. Se oli aivan omin päin muuttanut kuvaamani seitsemän pulmussirrin parven pikkusirriparveksi ja lisännyt aivan kiusallaan sumua isosirrikuviin.
Hannu Rinne