keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Syyskuikkia Valkjärvellä 18.9.2011

Päivän pääkohde oli Virrat, josta oli tarkoitus napata VLK-tasoiset kuukkelikuvat. Olimme Mikan ja Mikon kanssa kymmenen maissa kuukkelien reviirillä kamerat valmiina sarjatulella. Lintuja ei näkynyt heti, mutta ennenkin on kulunut jonkin aikaa ennen kuin ne näyttäytyvät. Ensimmäisen tunnin aikana näkyi tai kuului räksiä, kulorastaita, järripeippoja, korppeja, joku tikka, hippiäisiä, töyhtötiaisia, kurkia ja närhiä. Kuukkeleita ei löytynyt reviirin komppaamisellakaan. Tilanne selvisi sitten yhdellä soitolla. Kuukkeleita ei ole näkynyt vielä koko syksynä. Toisella tunnetulla reviirillä oli yhtä tyhjää kuin ensimmäiselläkin.
Paluumatkalla poikkesimme Mikon mökillä Valkjärvellä. Konttisaaren eteläpäästä löytyi kuikka ja vielä kymmenen lisää kun pääsimme soutuveneellä saaren taakse.

Pärskyttelyä järven länsirannalla.

Valo vaihteli rajusti. Tässä on myötävalo, mutta enimmäkseen kuvattiin sivu- tai vastavaloon. Valon suunta oli kuikkien valinta, eikä meillä ollut siihen mitään sanomista.

Jäi tunne, että oikeanpuoleisessa palaverissa puhutaan meistä.

Kuikkien sukeltaessa Mikko souti paremmalle hollille. Kaksi kuikkaa ilmestyi veneen viereen ja jäi pyörimään siihen joksikin aikaa.





Kuikat olivat parhaimmillaan hyvin lähellä. Itselläni ei ollut edes rajuin kalusto mukana, koska sellaista ei tarvita kuukkelimetsässä.



Etummainen lintu piti vartiota ja taaempi touhuili omiaan.

Taaempi lykkää taas pitkää sylkeä.

Sileä pään pinta ja muoto tuovat mieleen muuta kuin linnun.

12-tuntinen päivä tuli täyteen auringonlaskussa kahdeksalta.

Hannu Rinne

tiistai 13. syyskuuta 2011

Toistaitoisia petoja Säpissä 11.9.2011

Viikonlopun retkeilyt toistavat itseään, eli menimme taas Säppiin. Mukana olivat Jani ja Mika. Matkalla näkyi telkkiä, haahkoja, koskeloita ja merimetsoja suunnilleen saman verran kuin viikkoa aiemmin. Tiirat olivat sen sijaan häipyneet viikon aikana. Rantauduimme taas Karinokalle ja kävelimme rantaa pitkin Kräveliin.

Krävelin ainoa kahlaaja oli jostain taudista kärsivä suosirri. Jalkojen välissä on ylimääräinen möykky.

Pikkulintuja oli väiskien lisäksi kivitaskuja, luotokirvinen ja pari kähmyä, joita emme nähneet kuin vilaukselta. Lännen puolelta muutti tuulihaukka etelään.

Kaiketi hylkeen luuranko, sillä ei Säpissä liiku maapetoja joilla on tuollaiset kulmahampaat. Kun Krävelissä ei tapahtunut mitään kiinnostavaa, oikaisimme metsän läpi Karinokalle, hörppäsimme kahvit ja jatkoimme rantaa myöten Hanhistoon. Ylämaankarjan tekemällä polulla oli sontaläjien lisäksi runsaasti sammakoita, viikko sitten ei ollut kuin läjiä. Kahlaajat olivat yhdessä kasassa Hanhiston keskiosassa.

Pääsimme saman tien todistamaan muuttohaukan hyökkäystä. Se yritti parven suurinta kahlaajaa, eli punakuiria, mutta ei vaakalennossa pärjännyt kuirille.

Metsän päälle ilmestyi toinenkin muuttohaukka, jonka tulkitsimme kuvioinnin ja koon perusteella nuoreksi naaraaksi. Se on kuvan alempi lintu.

Toinen muuttohaukka näkyi metsän päällä muutaman kerran, mutta ei saalistanut yhtä aktiivisesti kuin vanhempi lintu.

Taas lähdetään syöksyyn, mutta ei tulosta tälläkään kertaa.

Vanhempi muuttohaukka jaakasi kahlaajia 7-8 kertaa, mutta joka kerta tuli hylsy.

Ei mestarikaan aina onnistu.

Nuorempi lintu kierteli enemmän metsän päällä.

Muutama kerta otettiin taivaalla kosketusta.



Kahlaajat olivat aika vauhkoina. Ne syöksyivät heti merelle, kun muuttohaukka tuli näkyviin metsän päälle.

Viuhkapyrstö yritti pari kertaa yllättää kahlaajat matalalla syöksyllä, mutta turhaan.

Jopa tämä yritys päättyi pettymykseen.

Tässä pere on noussut ylös syöksyttään juuri aikaisemmin tyllin perään. Etäisyyttä oli itsestäni noin 15 metriä.
Päivän aikana havaitut petolinnut: 2 sinisuohaukkaa, 2 nuolihaukkaa, 2 muuttohaukkaa, 1 tuulihaukka, 2 varpushaukkaa ja 1 merikotka. Samat kahlaajalajit olivat paikalla kuin viikkoa aikaisemmin, paitsi kuovisirrit olivat vaihtuneet muutamaan isosirriin. Paikalla olleet kaksi punakuiria ja nuori tundrakurmitsa saattoivat olla samat linnut kuin viikkoa aikaisemmin.

Hannu Rinne

torstai 8. syyskuuta 2011

Sieniä ja sirrejä Säpissä 4.9.2011

Rannassa odotti harmittava yllätys. Veneessä oli reippaasti vettä ja akku oli tyhjä. Pilssipumppu oli hajonnut, mutta ei kuitenkaan niin ettei olisi pyörinyt ja tyhjentänyt akkua. Pienellä voimistelulla saimme veden pois ja koneen käyntiin.

Luoteen-Räyhään laskeutui mukavan kokoinen kahlaajaparvi ja ajattelimme tarkistaa mitä ne ovat, mutta jätimme tarkistamisen kuitenkin sikseen.
Matkalla ei ihmeitä näkynyt, mitä nyt 3-4 tiiraa pyöri Räyhien tuntumassa ja Välimatalalla.

Karinokalla näki jo matkojen päästä, että on erinomainen tyrnivuosi. Puskat ovat täynnä isoja marjoja.
Suunnitelmissa oli käydä ensin Krävelissä ja päivemmällä Hanhistossa, kun valo tulee paremmasta suunnasta.

Krävelissä pyöri muutama västäräkki, peippo, keltasirkku ja kuvan rengastettu luotokirvinen. Lännen puolelta meni kaksi nuorta merikotkaa. Kahlaajia ei ensin ollut muita kuin ritolat ottanut valkoviklo.

Kohta paikalle pöllähti mukava kahlaajapotti, jota pääsi myös kuvaamaan. Kuvasta puuttuu toinen tylleistä ja kaksi pikkusirriä.

Pulmussirrit kulkivat rantaviivaa edestakaisin ja niin läheltä, että Heikki sai niistä kelpo kuvia pokkarillakin.





Pulmussirri on toki nätti kahlaaja, mutta oma suosikkini on pikkusirri - minikahlaaja, joka syö jatkuvasti, mutta ei koskaan kasva isommaksi.

Pulmussirri kuuluu niihin kahlaajiin, jonka voi nähdä missä tahansa maailmassa etelämannerta lukuunottamatta.

Matkalla Hanhistoon löytyi kivasti kanttarelleja. Kun ei ollut muovipussia mukana, niin piti tehdä tilaa hylkäämällä tarpeetonta rojua maastoon.

Hanhistossa oli noin sadan kahlaajan parvi. Valtaosa oli suosirrejä, kuovisirrejä, pikkusirrejä ja tyllejä. Punakuireja oli kaksi samoin kuin tundrakurmitsoja. Liroja ja mustavikloja ei ollut yhtään, valkovikloja yksi ja suokukkojakin vain neljä.

Punakuiri, taustalla on suosirri.

Nuori tundrakurmitsa oli kiva havainto.

Onko karppaaja vai ei. Tutkimuksissani on selvinnyt, että ainakaan kaikki kahlaajat eivät ole totaalikarppaajia. Siitä on todisteena karikukko, joka taannoin viipotti tiehensä paahtoleivän pala nokassaan.

Kurmitsoille tyypillistä käytöstä. Kävellään muutama metri, ihmetellään paikoillaan hetki, nokataan maasta jotain ja edetään taas vähän matkaa.

Vanha tundrakurmitsa on yksi kaikkein arimmista kahlaajista. Pakoetäisyys on yleensä satoja metrejä.

Nouseepa kuovisirrin jalka kepeästi. Ihan eri malliin kuin kahdella kumisaapaskahlaajalla.

Sanotaan, että lintu syö oman painonsa päivässä. On siinä hommaa, kun ravinto on noin pieninä palasina.
Vielä pari otosta suosikkikahlaajasta.



Neljän maissa Heikki lähti hivuttautumaan veneelle ja minä perässä. Vielä kourallinen tyrnimarjoja tuulenvarjoon Karinokalta ja kohti Makholmaa.

Hannu Rinne