Levajärven retki 20.7

Kartan mukaan Levajärvelle on helppo löytää. Jonkin matkaa Pihlmanintietä ja järvi on siinä oikealla. Lähtö oli taas Nakkilasta, josta Kaasmarkun kautta Leineperiin ja siitä Kullaan suuntaan. Ruukintie ei ole ainakaan parantunut viime vuodesta, mutta kyllä siitä vielä pyörällä pääsee.
Ruukintien pikkulepinkäinen saalisti voimalinjojen tuntumassa ja nappasi jotain ilmasta.


Ruukintieltä pääsee oikaisemaan Levanpellontielle, ja Pihlmanintie on aika pian vasemmalla. Kilometrin jälkeen näkyi oikella jokin rapakko, mutta mistään järvestä ei ollut havaintoa. Ei kun eteenpäin, ei se enää kaukana voi olla. Tie huononi koko ajan ja jostain jyrkästä mäestä oli vesi vienyt kaiken irtaimen maa-aineksen. Eipä näkynyt järveä, vaikka oli tultu jo viisi kilometriä. Pelkkiä peltoja vain silmänkantamattomiin. Eräässä pihassa koirat olivat niin pitkissä hihnoissa, että ne pääsivät aivan tien viereen. Oltiin selkeästi väärässä paikassa ja tie näytti uhkaavasti päättyvän seuraavaan pihaan. Pakko kääntyä takaisin, Levajärvi oli kumminkin se tien alkupäässä näkynyt rapakko.
Pihlmanintieltä käsin pääsi järven rantaan, mutta kasvillisuuden takia ei nähnyt mitään. Levanpellontiellä oli parkkipaikka, josta johti umpeenkasvanut polku järven rantaan. Kunnollisia polkuja ei ollut ja tunnin rämpimisen jälkeen oli pakko luovuttaa. Päätettiin lähteä paluumatkalle Pitkäjärven kautta.
Yhdellä aukealla hieman ennen Pitkäjärveä oli taas pikkulepinkäisiä.

Vihdoinkin pääsin pujahtamaan salaa omalle oksalleni.

Hei äijä, eikö sana kuulu, vai eikö se tehoa. On nälkä. Pötyä pöytään ja vähän sassiin.

Äitee istuu tuolla kuusen latvassa, eikä se ole samanlainen kivisydän kuin isäni. Kohdistan siis kerjäysponnisteluni siihen suuntaan.

Voi taivas, taasko tuolla on nälkä. Ei ihme, että me lepinkäiset ei viitsitä pesiä kuin kerran kesässä.

Ei tullut täydennystä sieltäkään, kai tässä täytyy alkaa itsenäistyä.

Pitkäjärvellä oli heikosti lintuja näkyvillä, mutta ruokokerttusella oli yritystä vielä heinäkuun lopullakin.
Kovin kauan ei jaksettu olla Pitkäjärvellä, suurin into oli valunut Levajärven risukoihin ja vadelmapuskiin.
Yhtään pinnaa ei tullut, Levajärveäkään ei oikein kunnolla löytynyt, mutta paluumatkalla tuli pyörän mittariin 4000km täyteen tälle vuodelle.

Hannu Rinne

Kirrinsanta 17-18.7

Kirrinsannan allas on siitä mukava paikka, että sinne pääsee ajamaan aivan viereen. Ensin pyörällä 25km, sitten vilkku tehtaan jälkeen vasempaan, ja perillä ollaan. Aamulla aurinko on parkkipaikan kohdalla selän takana ja suoran vastavalon pääsee välttämään päivemmälläkin, kun kävelee pengertä jompaan kumpaan suuntaan. Etäisyyttä tahtoo silti olla liikaa etenkin pienten sirrien tunnistamiseen, kuvaamisesta puhumattakaan. Allas on suljettu niin, että muualla kiusana oleva meriveden korkeuden vaihtelu ei haittaa. Alueella havaitsee edustajia useista lajirymistä, kuten kahlaajista, tiiroista, lokeista, rantakanoista, pääskyistä, haukoista, hanhista ja sorsista. Kuvamateriaalia kertyi parissa päivässä melkoinen määrä.

Niitsari kantoi melkoisia satseja kaislikon uumeniin.
Pääskyjen kuvaamisessa ei ole liikaa etäisyyttä, mutta silti en ole koskaan onnistunut hääppöisesti. Kirrinsannassa saalistaa kesällä neljä yleisintä pääskylajiamme. Kaikista muista paitsi räystäspääskystä on jonkinlainen roiskaisu.

Törmäpääsky

Haarapääsky

Tervapääsky

Nuolihaukan ilmestyminen sai pääskyt häviämään aina hetkeksi.

Toinen paikalla pyörähtänyt haukka oli ruskosuohaukka.

Kalustoni on niin huonossa kunnossa, että minut saatetaan määrätä lentokieltoon.

Tämänvuotiset telkät ovat vielä yhdessä.

Emotelkkä teki itsestään mahdollisimman pienen maalitaulun.

Nokikanat ovat rauhallisia, kunhan toiset pidättäytyvät rajaloukkauksista.

Nuori ja

aikuinen.

Nokikana on maalla vähän koomisen näköinen.

Kirrinsannassa ovat räyskä ja pikkutiira vakiokamaa. Harva paikka voi kehuskella samoilla lajeilla.

Pikkutiiran koko on puolet kalatiirasta, joka on puolestaan puolet räyskästä.

Aikuisia kalatiiroja, kalatiiran poikasia ja pikkutiira.

Räyskiä on paikalla useita kymmeniä ja aina välillä joku käy hakemassa hiukopalaa. Kalastajan paluu parveen nostaa aina melkoisen rähäkän.

Altaalla on muiden lokkien ohessa pikkulokkeja.

Isoja kahlaajamääriä ei näkynyt, mutta lajeja oli mukavasti: pikkusirri, lapinsirri, suosirri, kuovisirri, jänkäsirriäinen, tylli, pikkutylli, valkoviklo, mustaviklo, meriharakka, rantasipi, liro, taivaanvuohi ja kapustarinta muistuvat heti mieleen.

Rantasipejä keskipäivän auringossa,

suosirrejä aamutoimissa ja

tylli muuten vaan huolestuneena.

Toisena aamuna valkoviklokin tuli kohtuulliselle etäisyydelle.

Isommista linnuista on paikalla meri- ja valkoposkihanhia sekä harmaahaikaroita.

Harmaahaikara on aina sen oloinen, että sitä ei hetkauta toisten tekemiset.

Laivueemme on nyt taistelumuodostelmassa lähestymässä kohdetta.

Olemme juuri nyt rähinäräyskien yläpuolella.

Pudotan niiden päälle pökälepommeja, jotta oppivat häiritsemään muita räyskinnällään.

Hannu Rinne

Pitkäjärven haukat

Väinölästä on Ulvilan Vanhankylän, Kaasmarkun ja Häyhtiönmaan kautta Pitkäjärvelle 30km. Pyörällä matkaa taitettaessa kamalin osuus on Vanhastakylästä Kaasmarkkuun. Kumpaan suuntaan tahansa tie on yhtä nousua ja yhtä mutkainen. Vastapasaati on ainakin tähän vuodenaikaan vallitseva tuulensuunta. Muuten päivä oli otollinen haukoille, sillä oli aurinkoa, tuulta ja kumpupilviä. Pitkäjärven tornissa tuli istuttua 2,5 tuntia ja tunnin verran Pitkäjärven sillanpielessä. Torni on Harjavallan puolella, mutta silta melkein kokonaan Kokemäen puolella.

Metsäkirvinen pitää yleensä vähän etäisyyttä, mutta tämä tornin eteen ilmestynyt yksilö ei ensin huomannut lainkaan tornin olevan asutun. Samalla tavalla on monen muunkin linnun laita - lintu tulee luoksesi jos haluaa, mutta itse et voi mennä sen luokse.
Nuolihaukkoja oli koko ajan näkyvissä, parhaimmillaan ilmassa kurvaili kuusi lintua.

Sudenkorento ilmassa tuulen varjoon.

Pientä kulumaa. Kiikarilla näkyi vielä paljon repaleisempikin haukka.

Tämä mehiläishaukka paineli aamupäivällä etelän suuntaan

ja tämä iltapäivällä pohjoiseen.

Sääksi lienee alueella päivittäinen vieras.

Ruskosuohaukkakoiras oli kovin kaukana. Naaraskin kurvaili paikalla, mutta kuvat siitä olivat syystä tai toisesta täyttä suttua.

Mitäs me hyönteissyöjät, totesi mehiläishaukka nuolihaukalle.

Ei haukka, vaikka sen oloinen onkin.

Hannu Rinne

Atlasryöstöretkellä Pirkanmaan puolella 8.7.2008

Auringonnousu Parkanolaisella pikkujärvellä


Alisen Kirjasjärven pikkulokkipopulaa .



Näkymää Parkanon Puurokeitaalta.



Eljas Peltomaa ihmettelee suon elämää.


Suon alkuperäisasukas ihmettelee outoja kulkijoita.

-Juha Heino

Lietteet ja Makholma

Vesi on ollut viime aikoina niin korkealla, että lietteistä ei ole näkynyt kuin surkea jämä. Silloin luulisi kaikkien seudun kahlaajien änkeävän tälle alueelle, mutta niin ei ollut ainakaan sinä päivänä kun siellä poikkesin. Käytännön haitta korkeasta vedestä on se, että repulleen ei löydä mistään kuivaa paikkaa. Kameralaukkuakaan ei viitsi puodottaa sääreen saakka ulottuvaan veteen. Kovin pitkälle Yyterin suuntaan ei tullut kahlattua, ja havikset jäivät melko vähiin.
Pitkospuiden tuntumassa oli äänessä luhtahuitti ja ainoalla kuivalla paikalla oli lokkien lisäksi jänkäsirriäinen. Kauempana Yyterin suuntaan oli noin 70 ristisorsaa ja toistakymmentä kanadanhanhea. Lisäksi pieniä parvia merihanhia lensi pohjoisen suuntaan. Kuvattua ei tullut kuin nuorta punajalkavikloa ja kivellä itseään sukinutta tukkakoskeloa.


Sama lintu vastavalossa.

Makholmassa harmaasiepot eivät ole poistuneet pitkälle pesintäpaikastaan.


Hömötiaiset ruokkivat poikasiaan matalassa männikössä. Ne ovat niin vikkeliä, että kuvaaminen on älyttömän vaikeaa.


Punakylkirastas hermoili maastossa olevien poikastensa takia ja merula tarjosi takalistoaan kuvattavaksi.


Lehtokurpat olivat voimallisesti soitimella kesä- heinäkuun vaihteessa Makholmassa.
Soidin kantoi kaunista hedelmää, koska eräältä puita kasvavalta pellolta löytyi lehtokurpan pesä.

Parin päivän päästä osasin varoa pesää ja pääsin näkemään linnun hautomassa.

Samalla pellolla tiltaltti ja mustapääkerttu lauloivat kilpaa, lehtokerttu varoitteli ja pajulinnut vilistivät pajujen joukossa. Kuvissa lehtokerttu ja pajulintu.


Piha-alueen laitamilla punarinnat ja kirjosiepot ruokkivat poikasiaan.

Punarinta on lintukirjan kannessa hauskan pullukan näköinen, muttä tämä on niin omistautunut ruokintaan, että on itse unohtanut syödä.


Mitähän tästä yrmynaamasta kehittyy? Sukupuussa näyttää ammoisina aikoina olleen ainakin sarvipöllö.
Hyönteis-, sieni- ja kasviosastossa ovat ratamaoverkkoperhonen, kanttarelli, maariankämmekkä ja jokin toukka.


Onkohan nyt rajattu niin tarkaan ettei kasvupaikka paljastu.


Näitä ryömii nyt hiekkateillä - mitä sitten lienevätkään.

Hannu Rinne