Vaihtelevien ilmojen viikonloppu

Lauantaiaamuna oli pilvistä, mutta sadetta oli odotettavissa vasta iltapäivällä. Mentiin aluksi Toukarin kerttuspyhättöön.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Pitkä käsisiiven ulottuma ja käsisulkien vaaleat kärkitäplät viittaavat luhtakerttuseen. Lintu oli parkkipaikan ja joen välissä. Lähempänä maanpintaa kisaili viitakerttuspari, mutta niiden kuvaaminen ei onnistunut. Niinpä lähdettiin Levon pikkusieppopyhättöön.
4.6.2010: Lintu on kultarinta eikä kerttunen. Kiitos Petterille oikaisusta.

Pikkusieppo oli Levon putkella.

Huolimattomalla vilkaisulla pikkusiepon saattaisi sekoittaa punarintaan.
Kirrinsannan rantakurvista oli edellisenä iltana tullut hylsy, eikä sitä ollut nytkään heti näkyvissä. Ehdittiin jo rusorintakerttupaikalle, kun rantakurvi tuli taas näytille. Kolmannella yrityksellä lintu nähtiin, mutta kuvaamisesta ei tullut sateen takia mitään. Myöhemmin iltapäivällä löysin itseni taas Kirrinsannasta. Vettä ripotteli melkein koko ajan, mutta penkereellä huilannut maansiirtokone tarjosi ainakin kameralle sateensuojan.

Rantakurvi viihtyi perimmäisen penkereen kummallakin puolella.



Lapinsirri penkereellä.

Aluksi paikalla oli kaksi jänkäsirriäistä.

Ja myöhemmin yksi lisää.

Jänkäsirriäisen pään kuviot ovat hyvä tuntomerkki.

Altaalla oli muutamia tyllejä.

Vasta tässä vaiheessa tajusin, miksi altaalla oli runsaasti lokkeja, variksia ja meriharakoita. Ruoppausmaan mukana tuli kaloja ja kotiloita.

Ridibundus on napannut kiisken.

Niin myös selkälokki.

Kalan tummuus johtuu mustasta liejusta.

Kivitasku pitää silmällä penkereellä kulkijoita.

Miten merikotka sulkii?

Vaakku nyppii vaihdettavat sulat irti.
Sunnuntaiaamuna mereltä työntyi paksu sumu. Ajelin taas Kirrinsantaan, vaikka näkyvyys oli olematon.

Pikkutylli voimistelee sumussa.
Jänkäsirriäiset ja rantakurvi olivat hävinneet. Lapinsirrejä oli kaksi, tyllejä kymmenkunta, meriharakoita parikymmentä ja yksi pikkutylli.

Kirrinsannantieltä rytikerttunen vuodenpinnaksi.

Ihmeteltiin Meren Tapsan kanssa Kirrinsannantien puiden kaatamista. Kai siihen jokin syy on, vaikka me ei sitä tajuttu. Tapsa mainitsi nähneensä kaulushaikaran lentävän lammikoiden yllä. Totesin että kameran tarkennuksen kanssa saattaisi olla ongelmia, jos haikaran takana on ruovikko tai jotain muuta saman väristä. Ei mennyt kuin muutama minuutti ja botte lensi rauhallisesti tien yli ruovikko taustanaan. Kameran tarkennus oli autuaan tietämätön haikarasta ja niinpä kennolle tallentui keltaista ruovikkoa ja täydessä lehdessä olevia koivuja. No näin on käynyt ennenkin.
Häivyin syömään ja tulin neljän maissa takaisin yrittämään uudelleen botten kuvausta.

Neljän tunnin jälkeen botte ponkaisi ylös ruovikosta.

Kaukana ja sivuvalossa, joten parantamisen varaa jäi.

Hannu Rinne