Helatorstai 13.5:
Päivään mahtui monenlaista säätä. Rannasta lähtiessä oli kirkas auringonpaiste. Paistetta riitti Räyhiin saakka ja kun päästiin Säpin Kräveliin alkoi sataa vettä. Karinokalla pidettiin sadetta ukkosen jyrähdellessä etelässä. Paluumatkalla esiintyi ilmiö, jota ainakin Makholmassa sanotaan lehtilöyhkäksi. Silloin avomerellä on tyyntä ja lähellä rantaa tuulee voimakkaasti mantereen suunnasta. Lehtilöyhkä on hellejakson ilmiö.
Makholman rannassa vierailee puolikesy hemari.
Päivän ainoa petolintu oli Räyhien tuntumassa pohjoiseen matkannut tuulihaukka.
Viasvedenlahdella oli runsaasti alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä. Varovaisesti arvioiden alleja oli 500+. Mustalintuja ja pilkkasiipiä kumpiakin noin 150.
Allikoiras.
Alleja lenteli veneen ympärillä Räyhiin saakka.
Harmaalokki saa kyytiä räyskältä Räyhien tuntumassa.
En ole mikään auktoriteetti räyskän kehonkielen tulkinnassa, mutta tämä ei liene kehotus nousta maihin.
Säpissä taas merikihupari.
Vaikuttaa ettei meitä kaivata täälläkään.
Viron ornit käyneet excursiolla Krävelissä.
Tyrnipuskasta tuli harmaasieppo vuodenpinnaksi.
Samassa paikassa myös hernekerttu
ja leppälintu.
Karinokan parikivien kohdalla olivat äänessä satakieli ja käenpiika. Ukkonen jyrisi etelässä ja kohta lähdettiin takaisin Makholmaan.
Taittuuko laji? Paikka on Välimatalan kohdalla.
Joo, on se lapintiira.
Makholman rannassa oli kuuma.
Laiturien välistä purjehti sinipäinen platari.
Lauantai 15.5:
Teeri piti soidinta aamutuimaan Makholmassa.
Torstaiset kylvöt Makholmassa houkuttelivat merihanhia paikalle.
Päivän ainoa kuikka Makholman rannasta.
Tänään ajettiin suoraan Marjakariin. Matkalla taas runsaasti alleja, mustalintuja ja pilkkasiipiä.
Marjakarin merimetsoja pesillään.
Helpommalla pääsisi vohkimalla pesätarpeet naapurilta.
Marjakarissa on ainakin yksi selkälokkipari. Tämän eleen englanninkielinen nimi on skypointing.
Selkälokki esitteli nätisti selkäpuoltaan.
Säpin eteläkarissa isokoskelo joutui luovuttamaan paikkansa meille.
Korppi tulossa Präälämarketista.
Eteläkarin ruoikossa pajusirkku.
Kahlaajia oli niukasti. Rantasipin lisäksi havaittiin punajalkaviklo, meriharakka, valkoviklo, tylli ja karikukko.
Onkohan Säppiin tulossa keisari, kun saaren eteläpuolella on valtaistuin.
Knaperniemen pensastaskusta vuodenpinna.
Väiski lopettelee lokkiateriaansa.
Sinirintoja näkyi parin tunnin aikana Knaperniemessä kolme.
Kahden maissa lähdettiin pois. Räyhän itäpuolella on reimari ankkurissa. Oikealla on Idän Rayhä.
Silakankalastusvuosina veneen lampun päällä istui usein kalatiira. Se tuli kyytiin Rengaskarin tuntumassa ja lensi matkoihinsa ennen Räyhiä. Toisinaan tiira istui etumiehen lippalakin päällä.
Hannu Rinne
maanantai 17. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti