keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Säppi 17.5

Vuoden ensimmäinen Säpin retki tehtiin pari viikkoa myöhemmin kuin tavallisesti. Menomatkalla poikettiin Marjakarin rannan tuntumassa. Liikkumistaktiikkana on aina ollut käveleminen Säpin rantoja pitkin, mutta nyt kierrettiin saarta veneellä lähellä rantaa. Veneellä Säpin kiertää vaivattomasti ja pohjois- ja länsipuolen rannoissa pääsee kohtuullisesti maihin. Maissa käytiin Krävelissä ja lännen puolen kallioilla.

On hyvä merkki, kun heti reissun alussa kaakkuri lentää matalalta yli. Kokemuspohjaa on tämän retken verran.

Alleja Puran harjun tuntumassa.

Mustien viikinkien tukikohta.

Viikinkipäällikkö?
Mustien viikinkien alivuokralaisina tai vieraina ovat ainakin selkä-, kala- ja harmaalokki sekä varis.

Marjakarin selkälokki.

Kieltämättä vähän kummallisen näköistä, mutta harmaalokin selitys on aivan looginen: Menetin jalkani Marjakarin maihinnousussa, mutta mustilla viikingeillä on taitavia ortopedeja ja sain sieltä tekojalan lainaksi kunnes jalkani on kasvanut ennalleen. Marjakarin pilkkakirveet kutsuvat minua larus kampuraksi, mutta se on vain kestettävä.

29 punakuiria.

Toisessa punakuiriparvessa oli n. 70 kuiria ja

viisi isosirriä.

Marjakarin ja Säpin väliltä kuikka, lokki ja merimetso.

Hanhistossa ruokaili nelisenkymmentä kyhmyjoutsenta.

Kamera tarkentui harmillisesti ohilentävään ristisorsaan eikä rannan rariteetteihin.

Pariutuneiden ristisorsien lisäksi nähtiin tämä ryhmä, jossa sulhaskandidaatteja on vielä neljä.

Uroshaahkat ottamassa kasvatusvastuuta? Tuskin ovat, niillä lienee mielessä muut asiat.

Kivitasku katselee tyrskyjä Krävelissä.

Krävelin sinirinta. Toinen nähtiin Präälässä.

Sama Krävelin lintu.

Mufloni pällistelemässä sinirintaa tai sinirinnan kuvaajaa Krävelissä.

Merikihu vei tiiran saaliin Krävelissä. Tuntuu varmaan kuin ottaisi lapselta lelun.

Lyhytkaulajoutsenen tunnistamista helpottaa, kun sen näkee oikeasta kulmasta.

Kiva kun joku keksii haurulle hyötykäyttöä.

Präälän selkälokkipari ja

yksi merilokeista.

Haahkapari Präälässä.

Karikukko Präälässä. Se liikkui kimpassa toisen kanssa.

Vesilinnut saattavat hämääntyä muovisorsista, mutta ei kivitasku.

Reissun lopussa punajalkaviklo pelleili Makholman rannassa.
Viimeinen havainto on kun kissa ahmaisi kaksi silakkaa, jotka saatiin Linjakarilla päivän olleesta silakkaverkosta.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: