Rarien perässä 12.5 ja 13.5

Tiistaiaamuna Lietteillä oli lauleskellut pikkusieppo ja sen hiljennettyä oli liikkeelle lähtenyt arosuohaukka. Tapahtumilla oli sen verran väliä, että Lietteillä saattoi piipahtaa törmäämättä kumpaankaan. Se vaati kuitenkin tarkkaa ajoitusta ja ihmettelen pystyikö joku muu siihen.

Pikkusiepon sijasta rannassa oli käärme.

Kyy oli pitkospuilla aivan rannan tuntumassa. Se ei ollut halukas väistymään, joten se täytyi kiertää. Jos kulkee kengissä, niin kannatta arosuohaukan tähyilyn lomassa vilkaista joskus maahankin.

Tässä on vähän samoja värejä kuin arosuohaukassakin, mutta on erilaisuuttakin. Kait jokin talvipukuinen lokki. Ehkä pikkulokki, mutta en ole varma.

Paikalla on jo jonkin aikaa ollut halju isosirri. Sen punainen väri taitaa olla vesiliukoista.

Isosirri kaveeraa punakuirien kanssa ja kun kuirit ovat kovin arkoja niin,

isosirri lähtee livohkaan kuirien kanssa. Taustalla häämöttää Preiviikin intiaanileirin toteemipaaluja.

Suosirri on nyt Lietteiden yleisin sirri ja

lapinsirri toiseksi yleisin.

Keväiset valkoviklot ovat erinomaisen arkoja. Vaikka kameran ja objektiivin väliin lykkää kaikki mahdolliset jatkovarret, niin kohde on silti kaukana.

Katsooko haapananaaras ylkämiehen siipi- vai peräpeiliä.

Kevätpukuisten sorsakoiraiden höyhenpuku on värikäs. Pääsisi vain tarpeeksi lähelle.

Ei varsinainen rariteetti tämäkään polun varren lentelijä.
Keskiviikkona tuli tieto koppelosta (siis metsonaaraasta) Makholmasta. Se oli ollut kivikellarin nurkilla, mutta oli hävinnyt ennen kuin ehdin paikalle. Lietteillä pikkusieppo oli korvautunut käärmeellä ja Makholman koppelo korvautui valkohäntäpeurakauriilla.

Vetoketju auki.

Edellisvuotinen vasa?

Peurapaparazzit ovat häikäilemätöntä porukkaa, sillä

niille ei ole edes toisen privaattialueet pyhiä.

Hannu Rinne