Havaintokannassa on jo jonkin aikaa kiertänyt huhu, että Ulasoorissa olisi nähty pikkujoutsen. Pinnavihkossakin olisi vielä tilaa sellaiselle pienehkölle joutsenelle, joten ei muuta kuin ekomobiili ulos pyörävajasta ja matkaan. Karjarannan kohdalla alkoi sentään sataa tihkua - olinkin jo ihmetellyt, missä se viipyy. Silmälasien takana maisema muuttui utuiseksi ja 40 minuutin ajon jälkeen arvelin olevani Ulasoorin tuntumassa, niin kuin sitten olinkin. Silmämääräisesti pellot näyttivät tyhjiltä, mutta kiikarilla joutsenia löytyi vanhasta paikasta viitisenkymmentä. Peltoaukean keskikohdan passipaikasta putkeen löytyi kaksi pikkujoutsenta. Sitten kameran säädöt kohdalleen: täysi aukko, filmin herkkyys tappiin ja valkotasapainona näytti jo olevankin "tihkusade". Pitäisi kait hitsata valkotasapainon nappula kiinni, ettei vaan pääse vahingossa muuttumaan. Kuvat ovat kovin suttuisia ja rakeisia. Rakeita ei kuitenkaan satanut, vaan syyt johtuivat muista tekijöistä.
Pikkujoutsenen tunnistamisessa on avuksi, että sitä pääsee melkein aina vertaamaan laulujoutseneen.
Tähtäillessäni kameralla joutsenia tuntui kuin ohittavat autot olisivat kohdallani joko hidastaneet tai kiihdyttäneet. Ymmärän kumpaakin käyttäytymistä. Autoissa saatettiin käydä seuraavaa dialogia: "Katso, tähtääkö tuo pellolla seisoskeleva keltaliivinen kahjo joutsenia singolla?" tai "Aja äkkiä ohi, etteivät lapset näe tuota!"
Joutsenet olivat levottomia ja siirtyilivät koko ajan paikasta toiseen.
Pikkujoutsenkin vaihtoi paikkaa vetävällä askeleella.
Juuri ennen kotiinlähtöä paikan ohitti metsäviklo. Siitä tuli päivän toinen ekopinna.
Hannu Rinne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti