20.1.
Suzan haki meidät Rookerysta aamupäivällä. Hankimme kaupasta ruokaa ja juomaa neljän päivän varalle.
Merihanhi, Feral Domestic Goose, Anser anser
Tilakeskuksen pihalla on valkoisenkirjavia hanhia, mutta en oikein tiedä miksi niitä pitäisi kutsua. Paikallisen lintukirjan mukaan tieteellinen nimi on anser anser. Otin hanhesta joka tapauksessa pinnan. Sen sijaan myöhemmin nähtyä kanaa en kehdannut laskea lajiksi.
Matka Neckiin kesti noin 1,5 tuntia. Saundersille ei ole rakennettu teitä, vaan ne ovat muodostuneet siihen mistä on ajettu. Jos jokin osuus tulee ajkokelvottomaksi, niin sitten ruvetaan ajamaan vierestä ja siihen muodostuu uusi tielinja. Neck oli matkan huippukohde, joten siihen kohdistui kovat odotukset.
Neckin majoitustilat käsittävät kaksi makuuhuonetta, yhdistetyn keittiö/oleskelutilan, suihkun ja sähkön 7x24. Internet ei toimi eikä tietysti gsm, koska se ei toimi missään Falklandilla.
Majoitustilat ovat mukavan lähellä valkokulmapingviinejä.
Näkymä majapaikasta pingviinikolonian suuntaan.
Rantakarakara, Striated Caracara, Phalcoboenus australis
Rantakarakaraa kutsutaan nimellä "Johnny Rook". Nimen alkuperä ei selvinnyt, voi olla että se on Englannissa jokin piirroshahmo. Karakaroja on aina päivystämässä mökin ympärillä. Tiskivedet on johdettu mökin taakse pieneen ojaan. Aina kun tiskasimme, niin karakara tuli ojan reunalle tarkastelemaan mahdollista syötävää.
Kuningaspingviini, King Penguin, Aptenodytes patagonicus
Stillkuvasta ei saa mitään käsitystä mitä pingviinikoloniassa tapahtuu.
Videolta paljastuu, että miltei koko ajan on pientä nahistelua.
Neckin pikku koloniassa on nyt 27 lintua. Muutama lintu näyttää hautovan.
Mustakulma-albatrossit ovat löytäneet syötävää rannan läheltä. Kuvassa myös merimetsoja ja tiira.
Illansuussa kalliotöyhtöpingviinit palaavat mereltä.
Stillkuva ei taaskaan paljasta mitä tässä oikein tapahtuu.
Videolta näkyy paremmin kalliotöyhtöpingviinien rantautuminen.
Patagonianpingviini palaamassa rannalle.
21.1.
Aamulla sataa tihuutti. Menimme mökistä katsoen vasemmanpuoleiselle rannalle.
Lahdella oli runsaasti valkokulmapingviinejä uimassa. Rannan tuntumassa pyöri muutama kirjodelfiini. Pingviinit olivat varuillaan, mutta eivät menneet paniikkiin delfiinien takia.
Pingviinien hyppykuvauksissa epäonnistumisprosentti oli lähellä 100:a. Tarkennus oli melkein aina jossain muualla kuin linnussa.
Chilenmeriharakka, Blackish Oystercatcher, Haematopus ater
Olin odotellut jo jonkin aikaa mustaa hemaria, mutta se irtosi vasta Neckistä.
Oli se oikea musta hemari, ei ainakaan väri irronnut.
Valkokulmapingviinit ovat juuri nousseet merestä ja suuntaavat yhdyskuntaansa.
Aamupäivän mittaan sade yltyi niin, että oli mentävä suojaan.
Iltakuvauksissa olivat jälleen kohteena rantautuvat kalliotöyhtöpingviinit.
Patagonianpingviini katselee epäluuloisena tuoliani. Tuolin ympärillä on sen verran märkää, että nousuvesi on tulossa. Missäs jalusta ja reppu mahtavat olla.
Kuningaspingviinien pesintä on tänä vuonna myöhässä. Poikasten olisi pitänyt olla jo kuoriutuneena tammikuun lopussa. Päivän kovimmasta havainnosta ja kuvasta vastasi Hessu kultatöyhtöpingviinillä. Toista kertaa sellaista ei löytynyt vaikka miten olisi tutkittu kalliotöyhtöpingviiniryhmiä.
Hannu Rinne
maanantai 28. helmikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti