perjantai 3. heinäkuuta 2009

Kesän pyöräretkiä

Juhannuksen jälkeen on pyöränmittariin tullut mukavat 520 kilometriä kymmenellä retkellä. Retkeilyalueet jäävät Väinölä-Nakkila-Harjavalta-Luvia-Mahholma-Paarnoori alueen sisäpuolelle. Yhtään uutta lajia ei ole tullut ja kamera on pysynyt monella retkellä repussa.
AMERIIKKA:
Työkaveri kertoi ennen Juhannusta Preiviikin pelloilla olleista joutsenista. Sanoin hänelle etteivät joutsenet ole tähän aikaan pelloilla ja että hän oli nähnyt valkoiseen muoviin pakattuja heinäpaaleja.

Mukavaa olla aina oikeassa. Takana oikealla on niitä heinäpaaleja.

Ameriikan kulmilla on useampana kesänä sinnitellyt peltosirkku.

Eri päivänä samalla johdolla pikkulepinkäinen.
PITKÄJÄRVI:
Yhtenä päivänä käytiin Pitkäjärven lintutornilla. Retken paras havis oli ennen Häyhtiönmaata ollut ritariperhonen. Kuvaa ei saatu, koska perhonen ei pysähtynyt ollenkaan. Hyönteisopas sanoo sen olevan melko yleinen, mutta en ole nähnyt sellaista vuosikausiin. Yleisin lintulaji oli pensaskerttu. Peltoaukeilla niiden kritisevää ääntä kuului koko ajan.



Heti Leineperin jälkeen kuunneltiin mustapääkertun huiluääniä. Ei ole aivan varmaa, mutta näytti kuin sama lintu olisi välillä kantanut pesälleen ruokaa ja sitten taas joikannut puussa pari säkeistöä.

Mahtaako piikkilangan palanen olla sitä mitä pesällä eniten halutaan.
Pitkäjärven tornille menevä polku on niin umpeenkasvanut ettei siellä käy juuri kukaan. Torni on hiukan huterakin, mutta pysyy pystyssä kun ei rupea riehumaan. Tarkoitus oli kuvata nuolihaukkoja, mutta nähdyt kolme lintua olivat liian kaukana. Muita petoja olivat etelän suunnalla kierrellyt merikotka ja samalla suunnalla ollut hiiri/mehiläishaukka.
Tornin ympärillä olevissa pajukoissa oli paikan peruslajistoa.

Ruokokerttunen

Punavarpunen

Pajusirkku
MAKHOLMAN KALARANTA:

Makholman kalarannan joutsenten poikastuotto ei ole kehuttava.

Kun on vain yksi huollettava, niin sille voi tarjota luksusta.

Näin ei käy kuvaustouhuissa oikein koskaan. Haarapääsky ei välittänyt kuvaamisesta mitään, vaikka olin aivan vieressä.

Helteellä ramasee.

Sama sotka on näkynyt rannassa ennenkin ja nyt selvisi miksi. Kävelin etäämmälle rantaviivasta ja melkein saman tien se kömpi laiturin keskikohdalla kasvavaan pieneen kaislikkoon. Ei mikään rauhallinen pesintäpaikka, saas nähdä miten käy.
MAKHOLMAN SISÄMAA:

Mustikoiden inventointireissulla näkyi muutamia käpylintuja. Toiset tunnistavat ne äänen ja toiset ulkonäon perusteella. Itselleni ne eivät taitu äänen perusteella ja lähellä pitää olla että pystyy määrittämään edes ulkonäön perusteella. Lintukirjassa sanotaan isokäpylinnun suosivan männyn siemeniä, mutta ei se mikään määrityskriteeri ole. Sama kuin väittäisi makaronia syövän kaverin olevan aina italialainen.
Kotipaikassani on mustarastas pesinyt seinään nojaavan pölkyn päälle. Isäni kävi munintavaiheessa laskemassa munat kerran päivässä. Viiden päivän ajan ilmestyi aina uusi muna, mutta kertaakaan ei näkynyt emolintua. Viidennen munan jälkeen mustarastas hautoi pesässään kymmenkunta päivää. Sinä aikana ei näkynyt mitään liikettä. Nyt molemmat linnut käyvät pesällä ruokkimassa.
Itse olen seurannut koko pesinnän ajan koiraan touhuja. Ennen pesintää ja muninnan aikana se lauloi usein lähistön puissa. Ajattelin sen lopettavan lauluhommat haudonnan alettua, mutta ei se mitään lopettanut. Poikasten kuoriuduttua luulisi kaiken ajan menevän ruokintaan. Ei mene. Mustarastaskoiras osallistuu ruokintaan, mutta usein pesästä lähtiessään se menee samalle oksalle, kaivaa huilun esiin ja soittelee aikansa ennen kuin laskeutuu maahan ruoan etsintään. Sama toistuu päivästä toiseen.

Mustarastaskoiras ainakin yrittää osallistua, vaikka mukana tulee neulasia, sepeliä ja ties mitä.

Kuvan tuoli on hyvä istua ja mainio paikka vetää pihapinnoja. Siitä ei vaan saa lähteä välillä pois.

Tuolista tuli pyy pihapinnaksi,

samoin kuin rautiainen.

Tuoliin kuului myös tämä sirisijä. Ääni on pensassirkkalinnun ja viitasirkkalinnun puolesta välistä. Äänitin sitä Remembirdillä, mutta ainakaan vielä en ole onnistunut siirtämään äänitystä tietokoneelle. Laitteen mukana tullut softa asentui hienosti, mutta siirto ei vielä toimi. Sitten varmaan toimii, kun käy läpi tavanomaiset Windowsin rekisteripuukotukset, käyttiksen päivityksen, laitteen softan päivityksen, Java-päivityksen, laitteen firmware päivityksen ja muutaman muun asian.

Remembirdiä räplätessäni kesantopellolle ilmestyi hirvi. Ilmiselvästi se näki ja kuuli minut, mutta ei haistanut koska olin siihen nähden sivutuulessa. Matkaa oli niin vähän, ettei se mahtunut kokonaan ruudulle. Oli hienoa seurata, kun iso eläin pisteli apetta suuhunsa.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: