Preiviikin kalarannassa oli edelleen pikkujoutsenpari. Joutsenen vasemmalla puolella on jouhisorsia ja etualalla ainakin taveja.
Pikkujoutsenet lähtivät Kaarluodon suuntaan - luultavasti bongaamaan Kaarluodosta ilmoitettua pussitiaista. Muita lintuja olivat mm. merihanhi, kanadanhanhi, kyhmyjoutsen, laulujoutsen, ristisorsa, silkkiuikku, mustakurkku-uikku, mustalintu, kuikka, haapana, tavi, sinisorsa, tukkakoskelo, isokoskelo, tukkasotka, telkkä, pikkukuovi, tylli, punajalkaviklo, punakuiri ja lapintiira. Väreily haittasi huomattavsti kauempana olevien lintujen tunnistamista.
Makholman Rengaskarin takana oli vielä vapunaattona jäätä. Ei mitenkään yleistä viimeisinä vuosina. Keskellä kuvaa on lapasotkapari, jotka eivät myöskään ole enää pitkään aikaan olleet kovin yleisiä.
Käenpiiasta napsahti vuosipinna.
Lähdimme Virroille kolmelta iltapäivällä. Kari Leo oli meillä taas oppaana, kuten hän oli ollut viime syksyn kuukkelien kuvausmatkallakin. Olimme suolla kahdeksan aikaan illalla ja telttoihin kömmimme puoli kymmeneltä.
Yöllä kuului mielenkiintoisia ääniä sekä suolta että ympäröivistä metsistä. Pimeän tultua kurkipari saapui kuuluvasti suolle. Kurkien ääni kuului niin voimakkaana, että nukkumisesta ei olisi tullut mitään, jos ne olisivat metelöineet koko yön. Olivat kuitenkin hiljaa auringonnousuun saakka.
Järkyttävin öisistä äänistä kuului aivan telttojen tuntumasta. Kolmet alushousut menivät samantien vaihtoon. Ennen äänen syyn selviämistä jokainen pohti mielessään, että olenko seuraava. Ääni osoittautui lopulta painajaisen loppuhuipennukseksi, eikä siis ollutkaan kenenkään kuolinvoihkaisu eikä edes lehtopöllön käheä valitus.
Teerien pulputusta kuului jo kolmen jälkeen aamuyöstä ja ensimmäisen kerran ne kävivät suolla puoli neljän aikaan, mutta eivät jäänet vielä kauaksi aikaa. Metsän rajasta kuului aamuhämärissä räyskivää ääntä - silloin ilmeinen ihmissusi - nyttemmin ehkä kettu. Auringon noustua kuului kapustarinnan ja kalalokkien ääntelyä.
Virroilla oli ollut aamulla kolme astetta pakkasta.
Suuri telttamäärä saattoi vaikuttaa siihen, että teeret eivät tulleet ihan parhaalle hollille.
Teerikanat pyörivät aivan nahistelevien kukkojen läheisyydessä.
Se on ainakin symbolinen voitto, jos saa nyysittyä toiselta punaisen silmäheltan.
Samanlaista tuijottelua kuin ammattinyrkkeilijöillä ennen matsia.
Enää ei voi perääntyä.
Tämän jälkeen teerien soidin alkoi laimenemaan kunnes kaikki poistuivat seitsemän aikaan paikalta. Me häivyimme teerien tavoin suolta. Paluumatkalla poikkesimme vielä Karin luona palauttamssa lainassa olleet saappaat ja nauttimassa aamukahvit. Sitten ajo kotiin ja nukkumaan.
Suuret kiitokset Karille kahvituksista ja opastuksista sekä muille retkiseurasta. Ensi vuonna uudelleen.
Hannu Rinne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti