tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kadonneen hanhiarmeijan metsästys

Viikolla oli raportoitu suurista hanhimääristä. Lähdimme ennen auringonnousua tarkistamaan pitävätkö määrät paikkansa.

9.4.


Vainiola 06:36.

Jäänmurtajia.
Vainiolassa piti olla 2500 metsähanhea, mutta emme havainneet kuin 250. Olisiko meillä mennyt pilkku väärään paikkaan vai tuliko epähuomiossa laskettua vain joka kymmenes hanhi. Ehkä hanhet ovat pakkaantuneet Toukarille - siis sinne.

Staijiladon päädyn kiinteistö oli jo varattu.
Pohjoistuuli oli ikävän kylmää, joten ei viitsitty seisoskella Toukarillakaan kovin kauan. Seuraavaksi Kyläsaareen. Södermanintiellä oli metsä- ja merihanhien lisäksi muutama kanadanhanhi, sekä kurkien kanssa harmaahaikaroita.

Kulorastaskuvien taso ei ole noussut viime vuodesta lainkaan.
Kivinintieltä irtosi vuoden ensimmäinen västäräkki. Kivinin rannasta tuli pikkutikkahylsy, vaikka hetkeä aikaisemmin siellä oli pärrytellyt kaksikin lintua.
Preiviikin pelloilla oli vakiohanhien ja joutsenten lisäksi tundrahanhi. Kuvaamiseen ei mitään mahdollisuutta - hyvä kun sai kaukoputkella lajin naulattua.

Sänkipellolla yksinäinen uuttukyyhky.

10.4.

Ajoin aamulla Eurajoen Verkkokarintielle. Joutsenia ja hanhia näkyi jonkin verran, ei mitään suuria massoja.

Huomio kiinnittyi heti joukon pienimpään joutseneen. Olin jättänyt pidemmän optiikan takaluukkkuun, joten ei auttanut kuin peruuttaa satakunta metriä, hakea linssi auton perästä ja ajaa takaisin joutsenten kohdalle.

Nuori pikkujoutsen. Takana voimistelee merihanhi.

Autosta oli helppo seurata lintujen käyttäytymistä. Joutsenet olivat niin lähellä, että autosta nouseminen olisi ajanut ne ilman muuta tiehensä.

Hyvä että tuli nähtyä jalan kätkeminen. Muuten olisin raportoinut taas jalkapuolesta joutsenesta.

Pikkujoutsenet pesivät tundralla Koillis-Venäjällä. Ei ole silti lainkaan sanottua, että nuori pikkujoutsen olisi sinne menossa. Voihan se viettää kesää vaikka pesimättömien laulujoutsenten porukoissa.

Merihanhia oli viitisenkymmentä, saman verran metsähanhia ja muutama kanadanhanhi.

Luvian Muuvimäen kohdalla ruokaili yhteensä yhteensä 18 kurkea. Pari kurkea tapaili soidintanssin askelia. Metsuria ei näytä kiinnostavan niiden touhut.
Laulujoutsenia oli pieniä ryhmiä monilla pelloilla. Jopa Viasvedellä löhöili muutama laulujoutsen, mutta Makholmassa ei ainuttakaan - verinen vääryys sekin.
Iltapäivän aluksi tarkistamaan vieläkö tundrahanhi on Preiviikin pelloilla.

Hanhikuvista löytää melkein aina töyhtöhyypän.

Etummaisen hanhen maavara on käytetty loppuun.

Toinen tundrahanhi teki koko ajan lähtöä Siperiaan, mutta ei saanut toista mukaansa.

Viisi lajia kuvassa.

Isosta kuvasta saattaa löytyä sepelkyyhkyparven mukana lentäneet uuttukyyhky ja naakka.
Vielä Kivinille vaanimaan sinisuohaukkoja.

Sinisuohaukka pyöri useaan otteeseen pellon päällä, mutta ei tullut ihan niin lähelle kuin oli toivottu. Ensi kerralla sitten.

Toukarilla muuttanut ruskosuohaukka päätti retkeilytäytteisen viikonlopun.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: