Hyönteisten kauneuskilpailut

Hyönteisten kuvaaminen on periaatteessa helppoa - työnnetään makro-objektiivi kohteeseen kiinni ja annetaan sulkimen laulaa. Sekundaa tulee kuitenkin eri syistä runsaasti. Pahin ongelma on olematon syväterävyys. Makron syväterävyys lienee minimissään millin luokkaa. Esimerkiksi perhosten naamakuvauksessa siihen milliin pitäisi saada mahtumaan kasvin heilunta tuulessa, perhosen liikkuminen, kameran heiluminen ja tarkennuksen "soutaminen edestakaisin". Etäisyyttä voi tietysti kasvattaa, mutta silloin menetetään pienen kohteen yksityiskohdat.
Toinen ongelma on se, että sopiva valo ja hyönteiset eivät esiinny samaan aikaan. Matalalta tuleva auringonvalo olisi toivottavaa, mutta ainakaan päiväperhoset eivät liiku aikaisin aamulla, eivätkä ne liiku myöskään pilvisellä ilmalla. Kirkas auringonpaiste saa myös myös monet hyönteiset kiiltelemään ikävästi.
Ongelmista huolimatta ei tullut mieleenkään kieltäytyä kauneuskilpailuiden kuvauksista.
OOSINSELKÄ:

Oma suosikkini voittajaksi on Oosinselän sitruunaperhonen.

MURHAKUOPPA:

Murhakuopan ensimmäinen edustaja. Se mitä Makholman murhakuopalla tapahtui aikoinaan ei ole lainkaan kaunista, eikä tämäkään sirosääri ole mikään hyveen kukkanen, vaan on ahnas peto.

Murhakuopan toinen edustaja sopii myös hyvin ympäristöönsä, sillä sudenkorennon toukat ovat kyltymättömiä saalistajia, ja sama touhu jatkuu aikuisena.

Ukonkorento pysähtyy toisinaan paikalleen ja silloin on kuvaajalla mahdollisuutensa.



Pitäähän sitä kaveri kiskoa irti liejusta ja

toisaalta estää kaveria putoamasta liejuun.
MAKHOLMAN KESANTOPELTO:

Pietaryrttinälvikäs on menossa hautajaisiin mustassa kolopuvussa.

Heinäsirkan klassinen kauneus viehättää ainakin tuomariston sirkkajäseniä.
Se pyrki reppuuni, mutta ei sitten tainnut mennäkään. En ainakaan ole huomannut tuollaista mörköä nurkissa kummittelemassa.

Ohdakeperhosen selkäpuoleen kyllästyy äkkiä,

mutta ei persoonalliseen etupuoleen.



Nokkosperhosia oli kymmeniä aivan pienellä alueella.

Toinen toistaan

ilmeikkäämpiä.

Onkohan neitoperhonen nimetty selkäpuolen kauniiden värien perusteella

vai aistikkaiden kasvojen perusteella?

Muutaman kerran kävi niin, että kimalainen törmäsi vauhdilla perhosen selkään ilmeisenä tarkoituksena ajaa se tiehensä kukasta. Välillä kimalainen onnistui aikeissaan, mutta ei joka kerta.

Samat keltaiset kukinnot olivat myös herukkaperhosen suosiossa.

Tälle kaunottarelle ei löytynyt nimeä päiväperhosoppaasta, mutta googlen kuvahaun perusteella uskallan väittää sitä gammayökköseksi.

Sekin sopii määritykseen, että laji on liikkeellä myös päivisin.

Pieni korento tuli kädelle istumaan. Se on varmaan lihansyöjä, mutta ei meikäläinen sille kelvannut.

Hannu Rinne

Ohdakefaneja ja marjavarkaita Makholmassa

Aurinkoisella säällä ohdakkeissa käy säpinä. Sanomalehden mukaan maahan on saapunut runsaasti ohdakeperhosia ja amiraaleja. Kesannolla oleva pelto on oiva paikka kuvata hyönteisiä. Niiden määrittäminen on sitten aivan toinen juttu. Nyt jäi aika moni laji ilman nimeä, eivätkä nimetytkään lajit ole välttämättä oikein.

Amiraali on hienon näköinen selkäpuolelta, mutta

itse tykkään katsoa sitä enemmän etupuolelta.

Helophilus Pendulus. Hyönteisoppaassa ei ollut suomenkielistä nimeä, mutta google väittää sen olevan keltasäärihelosurri.

Lienee kimalainen, mutta lajia en pysty sanomaan, koska hyönteisoppaassa on kosolti aivan samannäköisiä pörriäisiä.

Joku mittari, aivan samanlaista ei löytynyt päiväperhosoppaasta.

Noin 15mm pitkä kotilo. Kirjahyllystä ei löydy kotilo-opasta, mutta samannäköisiä kotiloita piisaa arvattavasti vaikka kuinka.

Alle sentin mittainen perhonen. Päiväperhosoppaassa ei ollut näin pieniä perhosia.

Loistokultasiipi samoissa puuhissa kuin muutkin perhoset, eli imuletku kukinnon sisällä.

Tämä kärpänen ei taittunut edes heimon tarkkuudella. Kuvan tippa häipyi välillä näkyvistä ja tuli sitten takaisin.

Herukkaperhonen ei välittänyt, vaikka änkesin ihan lähelle.



Tästä mestasta ei löytynyt mitään, joten työkalu rullalle ja eteenpäin.

Lintujen osalta yritin turhaan saada pitäviä todisteita marjavarkaista. Herukkapensaat kiinnostavat siivekkäitä. Paikalla on useaan otteeseen havaittu mustarastas, punakylkirastas, punarinta ja mustapääkerttu, mutta ketään ei ole tavattu itse teossa.

+1kv punarinta.

1kv punarinta.

Palokärjestä pihakuvapinna.

Ennustan sadetta.

Puukiipijöitä pyöri pihapiirissä keväällä ja nyt uudelleen. Se lienee pesinyt jossain lähistöllä, ei kuitenkaan keväällä rakentamassani kiinteistössä.

Kummin päin se nyt mahtoi olla, tuliko kiipijä alaspäin vai seisoinko päälläni kuvanottohetkellä, vai onko sittenkin harvinainen puulaskeutuja.

Makholman harjulta ei mitään uutta. Kulorastaat ovat yhtä varovaisia kuin ennenkin.

tsrrrrrrr.

Hannu Rinne

Meduusoja ja merimetsoja Räyhissä 9.8

Kohtalainen etelätuuli ei ollut oikein sitä mitä oli toivottu. Viiden metrin avoristelijä heittää etelätuulella vettä veneeseen sekä meno- että paluumatkalla, kun ajetaan Makholmasta Räyhiin ja takaisin. Lisäksi sivutuulessa vene rullaa niin paljon, että matkalla ei pysty kuvaamaan.
Ensimmäinen rantautuminen tehtiin Luoteen Räyhään, kunhan ensin oli laskettu muutama siikaverkko saaren rantaan.
LUOTEEN RÄYHÄ:
Merimetso oli yleisin lintu. Ilmassa oli koko ajan sekä yksittäisiä merimetsoja että erikokoisia parvia. Vesikarilta lähti lentoon noin sadan linnun parvi.

Merimetso on kohtalaisen arka lintu ja lähtee jo kaukaa karkuun. Lentävä lintu tekee heti jyrkän suunnanmuutoksen, jos sitä osoittelee esimerkiksi kameralla.

Sirrit olivat kortilla. Kuvan suosirrin lisäksi paikalla oli yksi lapinsirri.

Karikukko Luoteen Räyhän eteläpäässä.

Pari ohdakeperhosta hyödynsi Luoteen Räyhän runsasta pietaryrttikasvustoa.

Englanninkielessä ohdakeperhosta kutsutaan maalatuksi rouvaksi.
ISO RÄYHÄ:
Iso Räyhään pääsee parhaiten (jotenkuten) maihin pohjoiskärjessä. Etelätuulen takia ei rantautumista voinut yrittääkään muualle.
Kahlaajia ja sorsia oli täälläkin lukumääräisesti vähän: suokukko(3), mustaviklo(2), valkoviklo(6), liro(2), rantasipi(5), taivaanvuohi(2), ristisorsa(1 nuori), pilkkasiipipoikue(2 vanhaa ja 8 poikasta), valkoposkihanhipoikue(2 vanhaa ja 4 nuorta), muutama haahka, parvi isokoskeloita ja tavipari.
Edellisten lisäksi havaittiin kuusi alkueläimeltä säästynyttä viherpeippoa, vilaukselta nähty kiurulaji, noin 30 kottaraista, varpus- tai kanahaukka ja merikihu.

Lintukirjassa sanotaan pilkkasiiven pesivän noin kuukautta myöhemmin kuin haahkan. Haahkalla oli samankokoiset poikaset jo toukokuun puolessä välissä, joten eroa on tässä tapauksessa kolme kuukautta.

Muistelen ennenkin lampsineeni kivitaskun perässä Räyhässä ja aina yhtä kaukana linnusta.

Nuori punajalkaviklo Räyhän eteläpäässä.

Yksi kolmesta suokukosta.

Kuvausurani huippukohta, kun pääsin pienveneen apumiehen asemassa kuvaamaan täyttä amiraalia.

Tällaiset miinakentässä vierailleet suosirrit ovat toisinaan aika pelottomia. Liikkuessani lintu oli valppaampi, mutta vaipui uneen kun pysähdyin.





Parvi kottaraisia pyöri Luoteen ja Iso Räyhän välillä.
Säppiin ei viitsitty enää lähteä, vaan mentiin nostamaan verkot, joista saaliiksi puolen kilon siika. Merenkäynti oli hieronut verkkoihin ikävän näköistä tatinaa. Merivirran mukana oli ajelehtinut jonkin verran korvaameduusaa, jota kalastajat kutsuivat aikoinaan nimellä sjökalv. Ainakin 70-luvulla sjökalvi oli melkoinen riesa syksyisin. Sivuvirrassa olevat verkot olivat toisinaan täynnä meduusoja. Erityisen paha paikka oli Säpin itäpuolella oleva ns. punaisen reimarin apaja, jossa oli usein kova virtaus. Sjökalvi ei sinänsä vahingoittanut mitään, mutta verkot eivät kalastaneet ja ne tulivat raskaiksi käsitellä. Veneessä sjökalvi muuttui pian vedeksi, joten pumppaamista riitti.

Retken viimeinen kuva on Makholman rannan nokkosperhosesta.

Hannu Rinne