maanantai 17. elokuuta 2009

Ohdakefaneja ja marjavarkaita Makholmassa

Aurinkoisella säällä ohdakkeissa käy säpinä. Sanomalehden mukaan maahan on saapunut runsaasti ohdakeperhosia ja amiraaleja. Kesannolla oleva pelto on oiva paikka kuvata hyönteisiä. Niiden määrittäminen on sitten aivan toinen juttu. Nyt jäi aika moni laji ilman nimeä, eivätkä nimetytkään lajit ole välttämättä oikein.

Amiraali on hienon näköinen selkäpuolelta, mutta

itse tykkään katsoa sitä enemmän etupuolelta.

Helophilus Pendulus. Hyönteisoppaassa ei ollut suomenkielistä nimeä, mutta google väittää sen olevan keltasäärihelosurri.

Lienee kimalainen, mutta lajia en pysty sanomaan, koska hyönteisoppaassa on kosolti aivan samannäköisiä pörriäisiä.

Joku mittari, aivan samanlaista ei löytynyt päiväperhosoppaasta.

Noin 15mm pitkä kotilo. Kirjahyllystä ei löydy kotilo-opasta, mutta samannäköisiä kotiloita piisaa arvattavasti vaikka kuinka.

Alle sentin mittainen perhonen. Päiväperhosoppaassa ei ollut näin pieniä perhosia.

Loistokultasiipi samoissa puuhissa kuin muutkin perhoset, eli imuletku kukinnon sisällä.

Tämä kärpänen ei taittunut edes heimon tarkkuudella. Kuvan tippa häipyi välillä näkyvistä ja tuli sitten takaisin.

Herukkaperhonen ei välittänyt, vaikka änkesin ihan lähelle.



Tästä mestasta ei löytynyt mitään, joten työkalu rullalle ja eteenpäin.

Lintujen osalta yritin turhaan saada pitäviä todisteita marjavarkaista. Herukkapensaat kiinnostavat siivekkäitä. Paikalla on useaan otteeseen havaittu mustarastas, punakylkirastas, punarinta ja mustapääkerttu, mutta ketään ei ole tavattu itse teossa.

+1kv punarinta.

1kv punarinta.

Palokärjestä pihakuvapinna.

Ennustan sadetta.

Puukiipijöitä pyöri pihapiirissä keväällä ja nyt uudelleen. Se lienee pesinyt jossain lähistöllä, ei kuitenkaan keväällä rakentamassani kiinteistössä.

Kummin päin se nyt mahtoi olla, tuliko kiipijä alaspäin vai seisoinko päälläni kuvanottohetkellä, vai onko sittenkin harvinainen puulaskeutuja.

Makholman harjulta ei mitään uutta. Kulorastaat ovat yhtä varovaisia kuin ennenkin.

tsrrrrrrr.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: