keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Toukarilla 1.3

Vaihteeksi hieno aurinkoinen viikonloppu. Vaikka kumpanakin päivänä tuli retkeiltyä monessa paikassa, niin kuvaushollille pääsi vain sunnuntaina Toukarilla.

Kurre on tässä joen vartta kulkevan tien ja joen välissä ja ilmeisesti omasta mielestään uhkaavassa tilanteessa. Odotin sen lähtevän ylittämään jokea tai ryntäävän tien yli kaatopaikalle, mutta se ketku järjestikin ovelan harhautuksen. Kun se laskeutui alas joen rantaan, niin olin aivan varma, että se ilmestyy pian risukosta esiin, mutta ei vaan ilmestynyt. Jonkin ajan kuluttua noin 60-70 metrin päässä orava ylitti tien häviten nopeasti kaatopaikan ryteikköihin. Iso käpy oli edelleen mukana.
Ilman hömötiaista moni talviretki päättyisi ilman ainuttakaan kuvaa.

Maasta löytyi jotain kiinnostavaa kiikutettavaksi lumiseen keittiöön.


Vaikka aamulla ole reilusti pakkasta, niin viherpeipot, urpiaiset ja tiklit olivat hienosti äänessä. Etenkin 10 yksilön tikliparvi oli laulutuulella.
Välillä käytiin alempana ruokailemassa ja sitten taas laulettiin kuorossa koivun oksilla.

Menu: pääruokana ohdaketta ja palan painikkeeksi lunta.

Kovin on pieni sattuma nokan kärjessä. Tikli ei näköjään syökään noita piikkipalleroita kokonaisena.

Kyse on selvästi tekniikkalajista.

Elän symbioosissa ohdakkeen kanssa, vaikka ei se etenkään talvella ole mikään kasvimaailman kaunistus.

Tästä puusta se laulu raikasi. Tämä kaveri tyytyi pörhistelemään vain höyheniään.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: