perjantai 18. huhtikuuta 2008

Ulasoorin mustajoutsen 16.4.2008

Taas Ulasoorissa kuvaamassa. Edellispäivänä mustajoutsenen kuvaus epäonnistui sumun takia. Muistikortille tallentunut suttu olisi voinut olla yhtä hyvin kalkkuna kuin kasuaarikin. Uutena päivänä oli parempi ilma - oikeastaan liiankin hyvä, sillä auringonpaiste tuo mukanaan kiusallista väreilyä. Väreilyn takia kuvista ei tullut juurikaan sumukuvia parempia. Onneksi etelästä työntynyt pilvirintama taittoi väreilyltä pahimman terän. Rintamaan liittyvä pieni sadekuurokaan ei haitannut. Linnut olisivat saaneet olla lähempänä, mutta niinhän ne tahtovat aina olla liian kaukana.

Mustajoutsen keskittyi melkein koko ajan oleelliseen, eli siis syömiseen kaula jyrkällä mutkalla. Toisaalta ei ole ollut syytäkään riekkua valkoisten veljien tavoin. Omia lajitovereita ei näet ole näillä leveysasteilla näkynyt jo kuukaudeksi venyneen vierailun aikana.


Miksi minä tummana synnyin? Miksen syntynyt vaaleana?


Tervehdys teille nuoret ruhtinaat.


Liiallinen tuttavuus oli johtaa sakihivutukseen. Valkolaiset jatkoivat kuitenkin nahistelua keskenään.

Pientä voimistelua.







Jälleen yksin, mutta hätäkös tässä kun ruokaa piisaa. Yöksi taas Preiviikinlahdelle nukkumaan ja aamulla takaisin.


Kapustarintojakin oli menossa pohjoista kohti. Silmiin sattui 30 yksilön parvi, ja ääntä kuului pariin otteeseen muutenkin.

Retki oli kaiken kaikkiaan onnistunut, sillä eko-ornin seitsemästä vitsauksesta eivät olleet läsnä kuin vilu, vastatuuli, väärävalotus ja väreily.

Hannu Rinne








Ei kommentteja: