perjantai 4. huhtikuuta 2008

Ekopinnamatka Honkaluotoon 3.4.2008

Vanha sananlasku sanoo, ettei pidä lähteä merta edemmäs kalaan. Uudempi sananlasku sanoo, ettei pidä lähteä ekopinnailemaan maan ääriin saakka. Kotipesästäni Väinölästä on Honkaluotoon vaivaiset 4,5 kilometriä ja lintuja on vaikka millä mitalla. Kaukomailta ei todellakaan välttämättä löydä onnea, sillä edellisillan 46 kilometrin ekopöllöretki Kuuminaisiin ei tuottanut yhtään pöllöä. Liekö Preiviikinlahdelta kantautunut hanhien ja joutsenten mölinä lannistanut pöllöjen huhuiluintoa? Sammunut pyöränlamppu ja jäätyneet varpaat hillitsivät ainakin ekopinnailijan intoa.

Honkaluodossa oli kaikki toisin. Kiikarillakin oli heti nähtävissä muutamia lyhytnokkia ja pari paikalla ollutta kollegaa löysi tuota pikaa parvesta muutaman tundrahanhen. Kollegoiden tarkkaavaisuuden ansiosta ekopinnalaariin napsahti muuttava sinisuohaukkanaaraskin. Taisi olla Porin alueen ensimmäinen. Samaan aikaan sinisuohaukan kanssa maisemassa vilahti piekana ja pellolla hanhien edessä oli kymmenkunta västäräkkiä. Myöhemmin laariin tipahti vielä räkättirastas, hiirihaukka ja ohi kiitävä taivaanvuohi.


Kamerallekin oli käyttöä sillä hanhet ja joutsenet olivat kohtuullisen lähellä eikä väreilyäkään ollut lainkaan.


Pellolla laiduntanut metsähanhiyleisö ei vaikuta järin innostuneelta lyhytnokkahanhen esityksestä. Artistin takana myhäilevä manageri tuskin palauttaa pääsylippumaksuja takaisin.


Laulujoutsenten kuopukset seurasivat sen sijaan kiinnostuneina esikoisen harjoituksia.


Tundrahanhet poseerasivat pellolla metsähanhien ruokaillessa taustalla.


Hanhia pelotteleva hyökkääjä ei näytä hanhien rauhallisuudesta päätellen olevaan mikään harpyija. Näkymästä on juuri ja juuri erotettavissa neljä eri lintulajia.


Valon häipyessä ja valotusaikojen kasvaessa hanhet siirtyivät etelään, joutsenet pohjoiseen ja ekopinnailija itään.

Hannu Rinne



Ei kommentteja: