torstai 24. huhtikuuta 2008

Lietteet-Ooviiki 20.4.2008

Sunnuntaiaamuna oli hieno pyöräilykeli. Ei tuulta eikä meluisaa liikennettä. Ajatuksissani ajoin ensin Huhtalan tienhaarasta reilusti ohi, mutta tuskin siinä mitään korvaamatonta tuli menetettyä. Lietteillä ei alkuun ollut lisäkseni muita - ei sen puoleen näyttänyt olevan lintujakaan. Kauempana vesirajassa oli kumminkin jotain liikettä. Mukavin yllätys oli paikalla oleillut mustapyrstökuiri. Muita uusia lajeja olivat mm. kuikka, suosirri, pikkutylli ja punajalkaviklo. Kaulushaikaran puhaltelu kuului ensimmäistä kertaa tänä vuonna oikein selvästi.

Vesirajassa oli ristisorsia. Taustalla häämöttää Kuuminaistenniemi.

Lapinsirkku sulautui hyvin maastoon.

Pikkutylli lymyili ruohikossa,

kunnes pyrähti toisaalle.

Lietteiltä johtavan polun varresta sain vuoden ensimmäisen käpylinnun. Samalla lailla harvalukuisia ovat olleet urpiainen ja vihervarpunen.

Preiviikin koululla oli meneillään Satakunnan eläinsuojeluyhdistyksen luontopolkutapahtuma. Paikalla oli myös runsaasti koiria, mutta ihmetykseni oli suuri, kun ne eivät noteeranneet minua mitenkään. Yleensä kaltaiseni saavat koirissa aikaan kovin primitiivisiä reaktioita. Ehkä nämä olivat hyvin koulutettuja tai olivat saaneet siedätyshoitoa ekobongareiden varalle. Ooviikista ei herunut uusia pinnoja, mutta Antkrunnin suunnassa oli mustajoutsen suhteellisen lähellä rantaa. Hivuttautuessani parempiin kuvausasemiin taisin luiskahtaa yksityisalueelle, mutta onneksi kielletyltä alueelta ei tullut yhtään pinnaa. Onhan niin, että rikollisella toiminnalla hankitut lajit tuomitaan menetetyiksi yhdistykselle. Mustajoutsen oli jo ehtinyt nukkumaan, mutta havahtui hetkeksi esittelemään lentokalustoaan. Taustalla häämöttää Leveäkarin tai lietteiden ranta.



Pakollisessa laulujoutsenkuvassa on meneillään leppoisaa juttelua.

Päivän saldoksi tuli 66km ja 7 pinnaa.

Hannu Rinne






Ei kommentteja: