Rannassa odotti harmittava yllätys. Veneessä oli reippaasti vettä ja akku oli tyhjä. Pilssipumppu oli hajonnut, mutta ei kuitenkaan niin ettei olisi pyörinyt ja tyhjentänyt akkua. Pienellä voimistelulla saimme veden pois ja koneen käyntiin.
Luoteen-Räyhään laskeutui mukavan kokoinen kahlaajaparvi ja ajattelimme tarkistaa mitä ne ovat, mutta jätimme tarkistamisen kuitenkin sikseen.
Matkalla ei ihmeitä näkynyt, mitä nyt 3-4 tiiraa pyöri Räyhien tuntumassa ja Välimatalalla.
Karinokalla näki jo matkojen päästä, että on erinomainen tyrnivuosi. Puskat ovat täynnä isoja marjoja.
Suunnitelmissa oli käydä ensin Krävelissä ja päivemmällä Hanhistossa, kun valo tulee paremmasta suunnasta.
Krävelissä pyöri muutama västäräkki, peippo, keltasirkku ja kuvan rengastettu luotokirvinen. Lännen puolelta meni kaksi nuorta merikotkaa. Kahlaajia ei ensin ollut muita kuin ritolat ottanut valkoviklo.
Kohta paikalle pöllähti mukava kahlaajapotti, jota pääsi myös kuvaamaan. Kuvasta puuttuu toinen tylleistä ja kaksi pikkusirriä.
Pulmussirrit kulkivat rantaviivaa edestakaisin ja niin läheltä, että Heikki sai niistä kelpo kuvia pokkarillakin.
Pulmussirri on toki nätti kahlaaja, mutta oma suosikkini on pikkusirri - minikahlaaja, joka syö jatkuvasti, mutta ei koskaan kasva isommaksi.
Pulmussirri kuuluu niihin kahlaajiin, jonka voi nähdä missä tahansa maailmassa etelämannerta lukuunottamatta.
Matkalla Hanhistoon löytyi kivasti kanttarelleja. Kun ei ollut muovipussia mukana, niin piti tehdä tilaa hylkäämällä tarpeetonta rojua maastoon.
Hanhistossa oli noin sadan kahlaajan parvi. Valtaosa oli suosirrejä, kuovisirrejä, pikkusirrejä ja tyllejä. Punakuireja oli kaksi samoin kuin tundrakurmitsoja. Liroja ja mustavikloja ei ollut yhtään, valkovikloja yksi ja suokukkojakin vain neljä.
Punakuiri, taustalla on suosirri.
Nuori tundrakurmitsa oli kiva havainto.
Onko karppaaja vai ei. Tutkimuksissani on selvinnyt, että ainakaan kaikki kahlaajat eivät ole totaalikarppaajia. Siitä on todisteena karikukko, joka taannoin viipotti tiehensä paahtoleivän pala nokassaan.
Kurmitsoille tyypillistä käytöstä. Kävellään muutama metri, ihmetellään paikoillaan hetki, nokataan maasta jotain ja edetään taas vähän matkaa.
Vanha tundrakurmitsa on yksi kaikkein arimmista kahlaajista. Pakoetäisyys on yleensä satoja metrejä.
Nouseepa kuovisirrin jalka kepeästi. Ihan eri malliin kuin kahdella kumisaapaskahlaajalla.
Sanotaan, että lintu syö oman painonsa päivässä. On siinä hommaa, kun ravinto on noin pieninä palasina.
Vielä pari otosta suosikkikahlaajasta.
Neljän maissa Heikki lähti hivuttautumaan veneelle ja minä perässä. Vielä kourallinen tyrnimarjoja tuulenvarjoon Karinokalta ja kohti Makholmaa.
Hannu Rinne
