Päivän pääkohde oli Säpin Hanhisto. Kävimme myös Luoteen Räyhässä, koska se on matkan varrella.
Aamulla oli niin viileää, että rantaan muodostui sumua. Vanhat kalastajat kutsuivat kylmää aamusumua poorakaasuksi. Nimi lienee aika paikallinen, koska internet ei tunnista sitä, tai sitten se kirjoitetaan eri tavalla.
Luoteen Räyhässä ei suosirrien ja muutaman suokukon lisäksi ollut oikein mitään lintuja. Lähdimme melkein heti eteenpäin.
Kaksi äänekästä merikihua kisaili ilmassa.
Tiiran saalis näyttää tuulenkalalta tai pikkutuulenkalalta.
Rantauduimme Säppiin parikivien tuntumaan. Ei häävi paikka, mutta menetteli kun ei ollut merenkäyntiä.
Hanhistossa oli kohtalaisesti kahlaajia. Niiden joukossa neljä vesipääskyä.
Lintu tarkkailee hörppääkö saappaani vettä. Puljut tulivat, mutta ei vielä tässä paikassa.
Vesipääskyt olivat aika pelottomia, niin kuin ne yleensä ovat.
Porukkaan mahtui yksi akrobaatti.
Tässä ollaan jo lähellä tarkennusalueen alarajaa.
Aamupäivällä Hanhistossa täytyy kuvata tai pääsee kuvaamaan vastavaloon. Meressä ei oikein uskalla kahlata pohjan liukkauden takia.
Olen varmaan ennenkin todennut liron olevan erittäin tyylikäs kahlaaja.
Liro: Joku piikkinokka on pyörinyt ympärilläni jo hyvän aikaa.
Suokukko: Sama juttu täällä. Lisäksi se kenokaula tavoittelee samoja makupaloja kuin minäkin.
Liro hiippailee aika lähelle kunhan malttaa istua hiljaa paikoillaan.
Pikku- ja lapinsirrien suhde oli osapuilleen 5:1.
Tylli on utelias lintu ja tulee hyvin lähelle.
Vanhempi tylli uhkaili nuorta moneen kertaan.
Mustaviklo lähtee usein nostelemaan jo matkojen päästä. Muutamat nuoret linnut ovat pelottomampia.
Iltapäivällä vesipääskyt olivat myötävalossa. Heijastukset häipyivät aallokon myötä.
Hannu Rinne
keskiviikko 17. elokuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti