Ekoilua 30.10.2011

Outin kanssa vietämme ekopäivää lintujen parissa.

Sää ei näytä kovin lupaavalta, mutta haitanneeko tuo?

Tuulee ikävästi ja asteita on +7°C aamulla, kun heräsin seitsemän jälkeen.

Kelloja käännettiin viime yönä tunti taaksepäin, joten nousukin tuntui mukavammalta.

Vesisade on hilkulla, mutta mieleni tekee lähteä koluamaan parit tornit pyörällä. Pihapinnat on kuitenkin ensin tsekattava. Niitä tulikin mukavat 17 jo tunnissa, mukaan lukien viisi joutsenta, jotka matkasivat itäänpäin toitottaen.

Ja nyt jo kello 8.20 vähän valoa kajastaa etelän puolelta.

Pyörän takana odottaakin jo kaukoputki, villapaidat ja tietenkin eväät. Vielä loput mukaan ja menoksi kohti Krootilan tornia. Samalla voisi katsastaa Toukarin lavan ja ympäristön.

9.45 olinkin jo Krootilan tornilla odottamassa pikkutikkaa, joka yleensä poikkeaa heti läheiseen puuhun. Mutta ainoa mitä kuului oli tuulen ujellus korvissani.

Odotin ja odotin, nyt kyllä juon kahvit! Sade roikkuu ilmassa, istun lavan nurkassa tuulelta suojassa kuuman kahvin lämmittäessä käsiä ja sisuksia. Voileipä maistuu ihanalta. Mutta kyllä nyt on noustava ylös ja vau! Ihan oikein isokoskelo oli tullut joelle uimaan. Tätäkö varten tulin? Missä ihmeessä kaikki linnut ovat?

Puolitoista tuntia ja isokoskelo!

Outilla 21 pinnaa, minulla saman verran, tekstiviestistä selvisi.

Jatkan matkaa. Palaan takaisinpäin ja menen Toukarin lavalle. Muutama rastas on näkynyt matkalla ja fasaani rääkäisi. Eiköhän Toukarilla ole jotain sentään.

Saavun lavalle ennen puoltapäivää, valoa näkyvissä pienen hetken.

Putki paikoilleen ja katse kohti peltoja.

Yksinäinen kurki syömässä pellolla, no niin ja sitten lensi kolme tikliä ylitseni, rastaita puissa useita. Ja nyt tuli kaksi sinisuohaukkaa kaartelemaan eteeni pellolle. Pinnat kertyvät, kyllä tämä tästä. Paljonkohan Outilla mahtaa olla? Kahvi piristää lisää ja lämmittääkin taas. Taukoa.

Tuuli tuivertaa korvissa, mitään ei kuule, vesi valuu silmistä, mitään ei näe. Sormia paleltaa. Outilta tuli viesti ”harrastaminen on kivaa”. Niin on.

Taas katsomaan ympärille ja vakiovieraskin näkyi. Lapinharakka se siellä istui kaatuneen ladon vieressä olevassa pensaassa. Nyt hiljenee taas. Kello lähentelee pian yhtä, pitänee jatkaa matkaa. Siispä pyörän pakkaus jälleen.

Matkani jatkuu läpi Porkan kohti luotoja, ja sielläpä on naakkoja pilvin pimein.

Pirteitä kavereita, niitä ei harmaa, tuulinen ilma paljon häiritse. Otetaanpa vielä pari poseerausta, kun niin tulevat liki.

Oikein on saanut renkaankin jalkaansa, aika monikin yksilö.

Matka jatkuu Kirjurin ohi kaupungin puolelle ja sieltä Ruosniemen ja Tuulikylän kautta kohti Hyvelää. Aah, kotona jälleen, matkalla sain vielä pulun, mutta senkin vasta Ruosniemestä. 30 km:n lenkki tuli täyteen.

Ei, mutta täällähän on kova vilske pihassa lintulaudoilla. Närhiä, tinttejä, punatulkkuja, pikkuvarpusia ym. Hiljaisuus on tipotiessään. Kamera!

Pirtsakka hömötiainen on käynyt laudalla jo useana päivänä. Vähän on erilaisesti meikattu .

Ja sitten vähän tavallisemman näköistä yksilöä.

Vielä on käytävä Mustakorven metsässä pikaisesti, kun on vielä jonkin verran päivänvaloa. Ojassa vesi tulvii mukavasti, ei tuule ja on lämminkin pyöräilyn jälkeen. Metsäpolku on hämärä ja hiljainen, polku johtaa pellolle, mutta aina vaan hiljenee. Koti kutsuu.

Purkutilanne: Outi 32, Eija 30. Siis lintu ja kilometri! Häviö tuli, mutta harrastaminen on kivaa!

Ensi vuonna uusi yritys, sama aika ja ehkä vähän lisää pinnoja. Peräti voitto!

Eija Soimola

Sieniä, video ja kahlaajarariteetti

Outi herätti horroksessa olleen yhdistysblogin jälleen henkiin - kiitos siitä. Ehkä blogi palaa taas alkuaikojen loistoonsa juttujen määrän ja monipuolisuuden suhteen.
Olen pitkin syksyä yrittänyt saada hienoja sienikuvia, mutta en ole ollenkaan tyytyväinen tähänastisiin saavutuksiini. Maisemallisesti kauniin kasvupaikan löytäminen ei ole aivan helppoa ja sopivaa valoa on harvoin tarjolla. Harmaa päivä ei ole toivomuslistan kärkipäässä eikä jyrkkiä varjoja tuova auringonpaiste. Pitäisi olla jotain niiden väliltä.
Alla on muutamia poimintoja syksyn ponnisteluista.

Kanttarelleja 20.8.

Vaaleaorakas 20.8.

Kehnäsieni 20.8.

Herkkutatti 21.8.

Vahveroita 9.10.

Kanttarelleja ja rusko-orakas 23.10. Lippis sai jälleen kerran toimittaa sienikorin virkaa.
Lintujen suhteen olen siirtynyt taas mielipuuhaani, eli syöttämään tinttejä kädestä. Kourallinen pähkinöitä mukaan, suojainen paikka metsästä ja hauskaa seurattavaa riittää yllin kyllin. Mikäli sattuu eksymään Paten (kuusitiainen) reviirille, niin sitten kourallinen ei riitä pitkälle.

Jos Paten saa rengastettua, niin sen jälkeen tippuu nelisenkymmentä kontrollia tunnissa.
Isovesipääsky oli ollut loppuviikolla Kirrinsannassa, sunnuntaina hukassa ja taas alkuviikolla paikalla. Lintu pyöri penkan vieressä altaassa ja oli hyvin peloton kuten vesipääskyt yleensä ovat. Joku paikalla käynyt kuvasi kännykällä videota aivan lähietäisyydeltä. Nyt jälkeenpäin ihmettelen miksi en yrittänyt samaa.

Kaikki Kirrinsannan kahlaajat.
Loput ruudut ovat isovesipääskystä. Viimeisessä kuvassa saattaa näkyä lintuoppaassa mainittu nokan erikoinen muoto.












Hannu Rinne

Ulvilan kotitanhuvilla

Koipitoipilaana käpsehdin (karjalais-Ukkoni = isänisä oivallinen sanonta hitaalle, mieli avoinna olevalle kävelylle) kotipihaltani viereeseen metsikköön ja lammen rannalle. Ekopinnatavoitteestani puuttuu edelleen kolme lajia, ja vuosi lähenee loppuaan. Tuskin mitään uutta näin helpolla saisin, mutta ketaran lepuuttaminen sisätiloissa saisi nyt riittää!



Liikistön metsiköstä kuului punarinnan tiksutusta, ja närhet mekastivat kauempana. Punatulkutkin ilmaisivat paikallaolonsa. Edellisena sunnuntaina kuusilla aterioinut pohjantikka oli löytänyt paremman ruokailupaikan, vaikka kuivia kuusia riittäisi nakutettavaksi mielin määrin. Eipä näkynyt palokärkeäkään, saati tuttua käpytikkaa.



Pappilanlammen rantalepikössä oli sitten sen päiväinen tinttien mekastus ja elämöinti, että arvelin sen olevan tarkemman tutkiskelun väärti. Miten se voikin aina olla niin vaikeaa: kaikki linnut säksättävät tiettyyn suuntaan, mutta mitään ei näy! Ei ilman kiikareita eikä okulaarien kanssa. Mutta maltti on valttia, etenkin lintuharrastuksessa: varpuspöllöhän se siellä tuijotti puun kolosta suoraan silmiini! Jee, ekopinnamäärä kasvoi yhdellä! Kelvollista kuvaa en kaverista kamerallani saanut, joten elämykseni voitte vain kuvitella.

Seuraavaksi kiersin vapaa-ajan keskuksen lätäköt. Yhdessä uiskenteli sinisorsapari ja mopokypärä. Toinen vaikutti autiolta. Räkättirastaat säestivät askeleitani ja muutama vihervarpunen lennähti yli.



Palasin Pappilanlammen kuntoilupolun kautta takaisin kotiin. Liikistö oli edelleen hiljainen. Toipumisloman ajankuluksi laitettulla auringonkukkaruokinnalla oli vilskettä sen verran, että kelpaisi sitä varpuspöllönkin hyödyntää. On kuitenkin pihapinnaksi todennäköisempi toive kuin nakkeli...

Outi Jalkanen

Syyskuikkia Valkjärvellä 18.9.2011

Päivän pääkohde oli Virrat, josta oli tarkoitus napata VLK-tasoiset kuukkelikuvat. Olimme Mikan ja Mikon kanssa kymmenen maissa kuukkelien reviirillä kamerat valmiina sarjatulella. Lintuja ei näkynyt heti, mutta ennenkin on kulunut jonkin aikaa ennen kuin ne näyttäytyvät. Ensimmäisen tunnin aikana näkyi tai kuului räksiä, kulorastaita, järripeippoja, korppeja, joku tikka, hippiäisiä, töyhtötiaisia, kurkia ja närhiä. Kuukkeleita ei löytynyt reviirin komppaamisellakaan. Tilanne selvisi sitten yhdellä soitolla. Kuukkeleita ei ole näkynyt vielä koko syksynä. Toisella tunnetulla reviirillä oli yhtä tyhjää kuin ensimmäiselläkin.
Paluumatkalla poikkesimme Mikon mökillä Valkjärvellä. Konttisaaren eteläpäästä löytyi kuikka ja vielä kymmenen lisää kun pääsimme soutuveneellä saaren taakse.

Pärskyttelyä järven länsirannalla.

Valo vaihteli rajusti. Tässä on myötävalo, mutta enimmäkseen kuvattiin sivu- tai vastavaloon. Valon suunta oli kuikkien valinta, eikä meillä ollut siihen mitään sanomista.

Jäi tunne, että oikeanpuoleisessa palaverissa puhutaan meistä.

Kuikkien sukeltaessa Mikko souti paremmalle hollille. Kaksi kuikkaa ilmestyi veneen viereen ja jäi pyörimään siihen joksikin aikaa.





Kuikat olivat parhaimmillaan hyvin lähellä. Itselläni ei ollut edes rajuin kalusto mukana, koska sellaista ei tarvita kuukkelimetsässä.



Etummainen lintu piti vartiota ja taaempi touhuili omiaan.

Taaempi lykkää taas pitkää sylkeä.

Sileä pään pinta ja muoto tuovat mieleen muuta kuin linnun.

12-tuntinen päivä tuli täyteen auringonlaskussa kahdeksalta.

Hannu Rinne

Toistaitoisia petoja Säpissä 11.9.2011

Viikonlopun retkeilyt toistavat itseään, eli menimme taas Säppiin. Mukana olivat Jani ja Mika. Matkalla näkyi telkkiä, haahkoja, koskeloita ja merimetsoja suunnilleen saman verran kuin viikkoa aiemmin. Tiirat olivat sen sijaan häipyneet viikon aikana. Rantauduimme taas Karinokalle ja kävelimme rantaa pitkin Kräveliin.

Krävelin ainoa kahlaaja oli jostain taudista kärsivä suosirri. Jalkojen välissä on ylimääräinen möykky.

Pikkulintuja oli väiskien lisäksi kivitaskuja, luotokirvinen ja pari kähmyä, joita emme nähneet kuin vilaukselta. Lännen puolelta muutti tuulihaukka etelään.

Kaiketi hylkeen luuranko, sillä ei Säpissä liiku maapetoja joilla on tuollaiset kulmahampaat. Kun Krävelissä ei tapahtunut mitään kiinnostavaa, oikaisimme metsän läpi Karinokalle, hörppäsimme kahvit ja jatkoimme rantaa myöten Hanhistoon. Ylämaankarjan tekemällä polulla oli sontaläjien lisäksi runsaasti sammakoita, viikko sitten ei ollut kuin läjiä. Kahlaajat olivat yhdessä kasassa Hanhiston keskiosassa.

Pääsimme saman tien todistamaan muuttohaukan hyökkäystä. Se yritti parven suurinta kahlaajaa, eli punakuiria, mutta ei vaakalennossa pärjännyt kuirille.

Metsän päälle ilmestyi toinenkin muuttohaukka, jonka tulkitsimme kuvioinnin ja koon perusteella nuoreksi naaraaksi. Se on kuvan alempi lintu.

Toinen muuttohaukka näkyi metsän päällä muutaman kerran, mutta ei saalistanut yhtä aktiivisesti kuin vanhempi lintu.

Taas lähdetään syöksyyn, mutta ei tulosta tälläkään kertaa.

Vanhempi muuttohaukka jaakasi kahlaajia 7-8 kertaa, mutta joka kerta tuli hylsy.

Ei mestarikaan aina onnistu.

Nuorempi lintu kierteli enemmän metsän päällä.

Muutama kerta otettiin taivaalla kosketusta.



Kahlaajat olivat aika vauhkoina. Ne syöksyivät heti merelle, kun muuttohaukka tuli näkyviin metsän päälle.

Viuhkapyrstö yritti pari kertaa yllättää kahlaajat matalalla syöksyllä, mutta turhaan.

Jopa tämä yritys päättyi pettymykseen.

Tässä pere on noussut ylös syöksyttään juuri aikaisemmin tyllin perään. Etäisyyttä oli itsestäni noin 15 metriä.
Päivän aikana havaitut petolinnut: 2 sinisuohaukkaa, 2 nuolihaukkaa, 2 muuttohaukkaa, 1 tuulihaukka, 2 varpushaukkaa ja 1 merikotka. Samat kahlaajalajit olivat paikalla kuin viikkoa aikaisemmin, paitsi kuovisirrit olivat vaihtuneet muutamaan isosirriin. Paikalla olleet kaksi punakuiria ja nuori tundrakurmitsa saattoivat olla samat linnut kuin viikkoa aikaisemmin.

Hannu Rinne