Retkikohteina olivat enimmäkseen wadit ja khwarit. Wadit ovat osan vuotta kuivina olevia joenuomia ja khwarit vuonoja, lahdelmia ja laguuneja. Hiekkarantoja on tarjolla runsaasti ja vuoristoonkiin pääsee ajamaan monin paikoin kohtalaisesti. Auto on välttämätön.
Khwar Muhit, Salalahista länteen:
Hotelli Hiltonin vieressä on pieni khwar, johon pääsee ajamaan autolla aivan viereen. Sen tuntumassa ei ole aamulla ketään, mutta myöhemmin iltapäivällä porukkaa on enemmän ja silloin linnut ovat kauempana.
Punajalkaviklo aamutuimaan. Takana on silkkihaikara.
Sellaista lammikkoa ei ole, että siitä ei löytyisi liejukanaa.
Khwarissa oli kaksi pikku-uikkua. Ei mitään hiljaisia lintuja.
Silkkihaikara khwarin rannalla. Riuttahaikara on kyllä kiusallisen samannäköinen.
Priinioita on runsaasti. Ääni kuuluu melkein joka paikasta, jossa on kasvillisuutta. Niitä on myös hotellien puutarhoissa.
Valkoposkikitiira kalastaa lentokaloja khwarissa.
Valkoposkitiiralla on matala pyrstön lovi. Valkosiipitiira on myös yleinen laji, mutta sen pyrstön kärki on lähes suora.
Intianvaris on yleinen Omanin pohjoisosissa, mutta näyttää levinneen eteläänkin.
Oliivikutoja on eteläisen Omanin laji. Kuvan lintu on naaras, koska koiras on jo helmikuussa aivan erinäköinen.
Oliivikutojakoiras. Jos söi aamiaista ulkona ja jätti leipänsä hetkeksi vartioimatta, niin tämä lintu käytti välittömästi tilaisuutta hyväkseen. Hotellin puutarhassa oli myös västäräkkejä, priinioita, rantasipejä, pihamainoja, palmukyyhkyjä, keltaperäbulbuleja ja hopeanokkia, mutta ne eivät alentuneet ruokarosvoiksi.
Raysut satama:
Raysutin sataman vieressä on laguuni, jossa on runsaasti kahlaajia ja haikaroita. Lajeina muun muassa: rantakurvi, mustajalkatylli, aavikkotylli, tylli, punakuiri, kuovi, pikkukuovi, pitkäjalka, punajalkaviklo, valkoviklo, harmaahaikara, riuttahaikara, pikkutöyhtötiira, räyskä, naurulokki, aavikkotasku, keltavästäräkki ja sääksi.
Riuttahaikaran tumma muoto.
Räyskiä ja taustalla rantakurveja.
Rantakurvien määräelis.
Aavikkotasku on yleisin tasku Dhofarin alueella.
Raysut kaatopaikka:
Jokainen lintuharrastaja käy Raysutin kaatopaikalla katsomassa kotkia. Paras aika kuvaamiseen on aamulla, kun aurinko on matalalla ja lämpöväreily on vähäisempää.
Aamulla arokotkat ovat laiskoja lähtemään liikeelle ja autolla pääsee ihan viereen.
Aidassa tuntui olevan ajoittain sähköt päällä.
Työkalun aamuvenyttely.
Kaatopaikan eteläpäässä on kiveen kiinnitetty arokotkapatsas, vai oliko sittenkin aito lintu.
Ei paritteluyritys, vaan kaveria häädetään kylmästi parhaalta tähystyskiveltä.
Aro- ja keisarikotkan kisailua ilmassa.
Ei-aikuiset arokotkat ovat kohtalaisesti tunnistettavissa.
Vaikeuksia tulee vanhempien kotkien kanssa. Kiljukotkan voi pudottaa laskuista siipien harvan poikkijuovituksen ja siiven tumman takareunan perusteella. Jäljelle jää aikuinen aro- ja keisarikotka, joista tämä lienee jälkimmäinen tai miten päin sitten lopulta onkaan.
Samavärinen lintu kuin edellinen, mutta siivet näyttävät kapeammilta ja siiven takareunan musta on kapeampi.
Pitkä- ja kapeasiipinen lintu,
joka on sekuntia myöhemmin muuttunut lyhyt- ja leveäsiipiseksi.
Mistä noita haikaroita oikein riittää?
Osa satojen kattohaikaroiden parvesta.
Aivan kotkien alapuolella olivat pikkutylli ja
puolirampa pikkusirri.
Mustapyrstötasku oli jokapaikan lintu. Se viihtyi niin aavikolla kuin metsäisemmissäkin paikoissa.
Hannu Rinne
