Tammikuun toisena päivänä oli pakkasta runsaat parikymmentä astetta. Päätettiin käydä kumartamassa pikku-uikku Eurasta.
Ensimmäisellä sillalla sinisorsat herkuttelivat lumella. Pikku-uikkua ei näkynyt. Joki oli jäätynyt urheilukentän sillan kohdalta, joten uikku ei ollut siinäkään.
Pumppukopin kohdalla oli tumma lintu yksinään uimassa - pakko olla uikku. Ei olisi pitänyt ryhtyä tiirailemaan liian tarkasti, sillä lintu oli turhan isopäinen uikuksi. Oli telkkänaaras.
Kauttuan sillan kohdalla joki oli sulana, mutta siihenkään ei näkynyt muuta kuin koskikara ja muutama sinisorsa. Sinisorsat ovat jään reunalla kuvan höyryisessä kohdassa. Kun uikkua ei löytynyt vanhan myllyn koskestakaan, niin hylsy oli selviö.
Makholmassa on koko talven ollut ruokinnalla puukiipijä. Muuten on ollut 1-4 närheä, toistakymmentä sinitiaista, muutama talitianen, kaksi hömötiaista,kuusitiainen ja kaksi töyhtötiaista. Yhtään viherpeippoa, vihervarpusta tai punatulkkua ei ole näkynyt. Punatulkun ääni on kuulunut useasti, mutta ruokinnalle ei ole ilmestynyt ainoatakaan.
Puukiipijän ruokapaikka on ison männyn juurella. Murskattu rasvapallo kelpaa hyvin.
Ooviikissa oli vuodenvaihteessa parinkymmenen viiksitimalin parvi. Nämä kuvat ovat 9.1, jolloin niitä oli kymmenkunta.
Olin liikkeellä turhan pitkän linssin kanssa ja usein linnut olivat liian lähellä.
Isolokki Reposaaressa 10.1. Muuten Räpsöössä oli 75 isokoskeloa, satoja harmaalokkeja, muutama merilokki ja parikymmentä kalalokkia.
Tein 16.1. muutaman kilometrin metsälenkin Makholmassa mistä ainoa havainto tuli pyystä, muuten metsästä ei kuulunut inahdustakaan. Tarkoitus oli kuvata hippiäisiä, mutta ne näyttävät olevan vähissä. Hippiäisten ruoanhankinta on varmaan vaikeaa, kun puiden oksat ovat lumen peitossa.
Pyy oli lähellä kuvan aukean reunaa.
Erään ruokintapaikan tuntumassa oli jalkansa menettänyt hömötiainen. Jalkana menettäneitä lintuja näkyy silloin tällöin, mutta en muista nähneeni syitä lintujen rampautumiseen.
17.1. taas Euraan pikku-uikkua etsimään. Joki oli nyt sulana paljon ennen Euran keskustaa - voi taas mennä vaikeaksi.
Ensimmäisellä sillalla oli taas kymmeniä sinisorsia, mutta ei uikkua. Uikuttomia olivat myös urheilukentän silta, pumppukoppi, Kauttuan silta ja myllyn koski. Eli taas jäi uikuton ruikuttamaan joen penkalle. Kauttuan sillalle näkyi viisi koskikaraa ja kun muilla silloilla nähtiin kaksi, niin yhteensä niitä oli seitsemän.
Tätä Kauttuan koskea kävi moni kuvaamassa.
Takaisin vielä pumppukopin ja urheilukentän sillan kautta, mutta ei puikkua nytkään. Urheilukentän sillan luona pellolle ilmestyi myyrä, mutta se hävisi ennen kuin sain kameraa käsiini.
Kohta kaverini huomasi tämän veijarin. Se oli ilmiselvästi myyrän jäljillä.
Loput kuvat ovat siitä. Myyrää ei näyttänyt löytyvän sinä aikana kun olimme paikalla.
Kotiin mentiin Panelian-Irjanteen-Luvian ja Makholman kautta. Makholmasta tuli kanahaukka vuodenpinnaksi.
Hannu Rinne
maanantai 18. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti