Tammikuun toisena päivänä oli pakkasta runsaat parikymmentä astetta. Päätettiin käydä kumartamassa pikku-uikku Eurasta.
Ensimmäisellä sillalla sinisorsat herkuttelivat lumella. Pikku-uikkua ei näkynyt. Joki oli jäätynyt urheilukentän sillan kohdalta, joten uikku ei ollut siinäkään.
Pumppukopin kohdalla oli tumma lintu yksinään uimassa - pakko olla uikku. Ei olisi pitänyt ryhtyä tiirailemaan liian tarkasti, sillä lintu oli turhan isopäinen uikuksi. Oli telkkänaaras.
Kauttuan sillan kohdalla joki oli sulana, mutta siihenkään ei näkynyt muuta kuin koskikara ja muutama sinisorsa. Sinisorsat ovat jään reunalla kuvan höyryisessä kohdassa. Kun uikkua ei löytynyt vanhan myllyn koskestakaan, niin hylsy oli selviö.
Makholmassa on koko talven ollut ruokinnalla puukiipijä. Muuten on ollut 1-4 närheä, toistakymmentä sinitiaista, muutama talitianen, kaksi hömötiaista,kuusitiainen ja kaksi töyhtötiaista. Yhtään viherpeippoa, vihervarpusta tai punatulkkua ei ole näkynyt. Punatulkun ääni on kuulunut useasti, mutta ruokinnalle ei ole ilmestynyt ainoatakaan.
Puukiipijän ruokapaikka on ison männyn juurella. Murskattu rasvapallo kelpaa hyvin.
Ooviikissa oli vuodenvaihteessa parinkymmenen viiksitimalin parvi. Nämä kuvat ovat 9.1, jolloin niitä oli kymmenkunta.
Olin liikkeellä turhan pitkän linssin kanssa ja usein linnut olivat liian lähellä.
Isolokki Reposaaressa 10.1. Muuten Räpsöössä oli 75 isokoskeloa, satoja harmaalokkeja, muutama merilokki ja parikymmentä kalalokkia.
Tein 16.1. muutaman kilometrin metsälenkin Makholmassa mistä ainoa havainto tuli pyystä, muuten metsästä ei kuulunut inahdustakaan. Tarkoitus oli kuvata hippiäisiä, mutta ne näyttävät olevan vähissä. Hippiäisten ruoanhankinta on varmaan vaikeaa, kun puiden oksat ovat lumen peitossa.
Pyy oli lähellä kuvan aukean reunaa.
Erään ruokintapaikan tuntumassa oli jalkansa menettänyt hömötiainen. Jalkana menettäneitä lintuja näkyy silloin tällöin, mutta en muista nähneeni syitä lintujen rampautumiseen.
17.1. taas Euraan pikku-uikkua etsimään. Joki oli nyt sulana paljon ennen Euran keskustaa - voi taas mennä vaikeaksi.
Ensimmäisellä sillalla oli taas kymmeniä sinisorsia, mutta ei uikkua. Uikuttomia olivat myös urheilukentän silta, pumppukoppi, Kauttuan silta ja myllyn koski. Eli taas jäi uikuton ruikuttamaan joen penkalle. Kauttuan sillalle näkyi viisi koskikaraa ja kun muilla silloilla nähtiin kaksi, niin yhteensä niitä oli seitsemän.
Tätä Kauttuan koskea kävi moni kuvaamassa.
Takaisin vielä pumppukopin ja urheilukentän sillan kautta, mutta ei puikkua nytkään. Urheilukentän sillan luona pellolle ilmestyi myyrä, mutta se hävisi ennen kuin sain kameraa käsiini.
Kohta kaverini huomasi tämän veijarin. Se oli ilmiselvästi myyrän jäljillä.
Loput kuvat ovat siitä. Myyrää ei näyttänyt löytyvän sinä aikana kun olimme paikalla.
Kotiin mentiin Panelian-Irjanteen-Luvian ja Makholman kautta. Makholmasta tuli kanahaukka vuodenpinnaksi.
Hannu Rinne
maanantai 18. tammikuuta 2010
sunnuntai 3. tammikuuta 2010
Bird Island, Seychelles 18.11.2009 - 28.11.2009, days 9-11
26.11.2009
Kannatti nousta aamulla viideltä ylös ja lähteä etsimään amurinhaukkaa nokitiirakoloniasta.
It paid off to wake up early and go in search of Amur Falcon.
Auringonnousun jälkeen se oli hyvässä valossa.
Amur Falcon a few minutes after sunrise.
Sininärhi ei ollut enää yhtä arka kuin aikaisemmin.
European Roller was not as shy as it used to be.
Lovisiipi vaihtoi silti usein vaanimispaikkaa.
Roller kept changing its watching place.
Amurinhaukka esitti saalistusnäytöksen.
Amur Falcon's hunting show.
Käestä tuli seitsemäs ja viimeinen rariteetti. Nokitiirakolonian puskissa vilahti silloin tällöin jotain käen näköistä, mutta kun käveli lähemmäksi, niin mitään ei näkynyt. Tämä tuli sattumalta läheiseen puskaan, kun istuin varjossa.
Common Cuckoo was the seventh vagrant.
Aika äkkiä se rupesi tekemään lähtöä.
Before soon it took off.
Sininärhi noin 12 metrin etäisyydellä.
Roller at close distance.
27.11.2009
Sininärhikin esitti saalistusnäytöksen.
Roller had a hunting show too.
Uhri on valittu.
The victim has been chosen.
Kohta se ponkaisee lentoon.
The victim should take off soon.
Se on nyt naps, gulp ja röyh.
It should be now catch, gulp, and burp.
Ei ollutkaan. Röyhkeä itikka ottaa korkeutta, eikä sitä tavoita enää tuosta asemasta millään.
No, it was not that easy at all.
Totinen lintu, eli aropääskykahlaaja taas lentokentällä.
Black-winged Pratincole still at the airport.
Lentokone ajoi sen rannalle, mutta siellä ruskotiirat ahdistelivat sitä jostain syystä.
Pratincole frightened the airplane and flew to the beach.
Vihermehiläissyöjä myös rannan tuntumassa.
Blue-cheeked Bee-eater was near the beach too.
Saaren länsirantaa.
West coast of Bird Island.
Saaren suurin jättiläiskilpikonna on Esmeralda, mutta en ole varma onko se tämä. Hotellin seinällä on virallisen näköinen paperi, jossa sanotaan suunnilleen seuraavaa: Esmeralda syntyi 1.6.1771 ja täytettyään 217 vuotta se punnittiin. Se painoi ainakin 317 kg (800 paunaa), joka oli silloisen vaa'an kapasiteetti.
The biggest tortoise is named Esmeralda, but I am not sure if this is it. Esmeralda was born in the first of June 1771. Esmeralda was weighed after it had turned 217. The real weigh remained unknown because the scales was limited to 800 pounds. There is no signs of further attempts to weigh Esmeralda.
Ohjasnokitiirasta tuli matkan viimeinen laji. Sen erottaa nokitiirasta muun muassa siitä että silmäkulmajuova ulottuu silmän ohi ja että ohjas ei kapene nokkaa kohti.
Bridled Tern was the last species in Bird Island. Compared to Sooty Tern its supercilium extends behind the eye and its loral stripe does not narrow towards the bill.
Fregattilinnulla on kahva siivessä. Varmaan paikassaan hyödyllinen.
Some feather maintenance before night.
Kuningasfregattilinnun siiven päällä on vaalea juova, jota ei ole koskaan pikkufregattilinnulla.
Great Frigatebird has a broad pale upper wingbar. Lesser Frigatebird does not have distinct upper wingbar.
Ohjasnokitiirat yöpyivät toisinaan saaren eteläosan puissa.
Bridled Terns used to roost in the same trees as frigatebirds.
28.11.2009
Vaikka miten laskisi päiviä, niin tänään on lähdettävä.
The time of departure is close at hand.
Tästä tuli matkan suulaennätys. Puussa oli yhtensä 12 punajalkasuulaa, joista on kuvassa näkyvissä 9 (oikeanpuoleisin lintu on myös suula).
My Red-footed Booby record totals 12 (nine boobies are visible in the picture).
Kuningasfregattilinnuille on tyypillistä kääntää siipensä ylösalaisin.
While perching Great Frigatebirds used to hold wings open and inverted.
Vielä ennen tavaroiden pakkaamista kuva punajalkasuulasta ja
Red-footed Booby for the last time.
pikkutropiikkilinnusta.
This was the last picture in Bird Island.
Yhteenveto lajeista/Summary of species:
Määrät ovat parhaan päivän maksimimääriä. Amount is the number of birds on the best day.
Rariteetit/Vagrants Määrä/Amount
1. Vihermehiläisyöjä/Blue-cheeked Bee-eater ~20
2. Lapinkirvinen/Red-throated Pipit 4
3. Lyhytvarvaskiuru/Greater Short-toed Lark 2
4. Aropääskykahlaaja/Black-winged Pratincole 1
5. Suokukko/Ruff 2
6. Sininärhi/European Roller 2
7. Käki/Common Cuckoo 2
Muuttolinnut/Migrants
8. Pikkukuovi/Whimbrel ~15
9. Kuovisirri/Curlew Sandpiper ~20
10. Pulmussirri/Sanderling ~5
11. Karikukko/Ruddy Turnstone 100's
12. Tundrakurmitsa/Grey Plover ~10
13. Aavikkotylli/Greater Sandplover ~15
14. Ylänkötylli/Lesser Sandplover ~10
15. Pikkusirri/Little Stint 1
16. Rantasipi/Common Sandpiper 2
17. Amurinhaukka/Amur Falcon 1
18. Kalatiira/Common Tern 1
19. Metsäkirvinen/Tree Pipit 5
Seychelleillä pesivät/Breeds in Seychelles but not in Bird
20. Harmaahaikara/Grey Heron 1
21. Töyhtötiira/Greater Crested Tern 6
22. Ohjasnokitiira/Bridled Tern ~20
23. Punajalkasuula/Red-footed Booby 12
24. Kuningasfregattilintu/Great Frigatebird ~100
25. Pikkufregattilintu/Lesser Frigatebird ~100
Myös Birdillä pesivät/Breeds in Bird Island too
26. Pikkutropiikkilintu/White-tailed Tropicbird ~10
27. Nokitiira/Sooty Tern ~30
28. Ruskotiira/Brown Noddy 100's
29. Pikkuruskotiira/Lesser Noddy 100's
30. Keijutiira/Fairy Tern 10's
31. Suippopyrstöliitäjä/Wedge-tailed Shearwater Ääni/Voice
32. Seeprakyyhky/Zebra Dove 10's
33. Madagaskarinturturikyyhky/Madagascar Turtle Dove 10's
34. Madagaskarinkutoja/Madagascar Fody 10's
35. Seychellienmedestäjä/Seychelles Sunbird 10's
36. Pihamaina/Common Mynah 10's
37. Liejukana/Moorhen 10's
Rariteetit päiväjaolla/Vagrants on a daily basis:
SUOKUKKO/RUFF:
Nov-19-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-21-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-22-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-23-2009 2 Lentokenttä/Airstrip
Nov-27-2009 2 Lentokenttä/Airstrip
Nov-28-2009 2 Lentokenttä/Airstrip
VIHERMEHILÄISSYÖJÄ/BLUE-CHEEKED BEE-EATER:
Nov-19-2009 - Nov-28-2009 5-20 Lentokenttä/Airstrip
Nov-23-2009 ca20 Lentokenttä/Airstrip
AROPÄÄSKYKAHLAAJA/BLACK-WINGED PRATINCOLE:
Nov-20-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-21-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-25-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-27-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-28-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
LAPINKIRVINEN/RED-THROATED PIPIT
Nov-21-2009 3 Lentokenttä/Airstrip
Nov-22-2009 3 Lentokenttä/Airstrip
Nov-23-2009 3 Lentokenttä/Airstrip
Nov-24-2009 3 Lentokenttä/Airstrip
Nov-25-2009 4 Lentokenttä/Airstrip
LYHYTVARVASKIURU/GREATER SHORT-TOED LARK:
Nov-22-2009 1 Lentokenttä/Airstrip
Nov-23-2009 2 Lentokenttä/Airstrip
SININÄRHI/EUROPEAN ROLLER:
Nov-24-2009 2 Nokitiirakolonia/Sooty Tern colony
Nov-26-2009 2 Nokitiirakolonia/Sooty Tern colony
Nov-27-2009 1 Nokitiirakolonia/Sooty Tern colony
KÄKI/COMMON CUCKOO:
Nov-25-2009 1 Nokitiirakolonia/Sooty Tern colony
Nov-26-2009 1 Nokitiirakolonia/Sooty Tern colony
Seuraavassa on ohjeita miten toimia, kun haluaa nähdä mahdollisimman monta endeemistä lintulajia Seychelleillä ja samalla minimoida odotusajat lentokentällä:
Päiväkoneella Helsingistä Pariisiin ja sieltä iltakoneella Seychelleille, jossa heti aamulla hotelliin Mahelle. Jos on Mahella muutaman päivän, niin sieltä pitäisi löytyä ainakin seychellientuulihaukka, seychellienmedestäjä, seychellienbulbuli, seychelliensalangaani ja mahdollisesti seychelliensinikyyhky. Kansallispuistosta voi yrittää seycellienpöllöstäkin, mutta se on epäilemättä vaikea. Hankala on myös seychellienrilli, joskin mahdollinen.
Mahelta voisi mennä muutamaksi päiväksi Bird Islandille. Kone Birdille lähtee Mahelta 14:15 ja kun Mahella saa olla hotellilla puoleenpäivään, niin odottelu ei muodostu liian pitkäksi.
Birdin suhteen täytyy miettiä, mitä haluaa matkallaan nähdä. Jos on paikalla syyskuussa, niin näkee satojatuhansia nokitiiroja, mutta ei luultavasti näe paljonkaan muuttolintuja. Marraskuussa nokitiirat ovat menneet, mutta muuttolinnut ovat saapuneet.
Sitten Birdiltä Mahen kautta Praslinille muutamaksi päiväksi. Praslinilla näkee varmasti seychellienmedestäjän, seychellienbulbulin, seychelliensalangaanin ja mahdollisesti pikkumustakaijan sekä seychelliensinikyyhkyn. Praslinilla kannattaa koko ajan tiedustella retkeä Aridelle (Mason ja Creole Travel Services ovat suurimmat Seychelleillä toimivat matkanjärjestäjät), joka on todella hieno lintusaari. Aridelle järjestetään kyllä retkiä useita kertoja viikossa, mutta minimiryhmäkoko oli muistaakseni kahdeksan henkilöä, eikä sellaista ryhmää tahtonut millään löytyä.
Aridella näkee varmasti seychellienmedestäjän, seychelliensinikyyhkyn, seychellienkutojan, seychellienharakkataskun ja seychellienkerttusen. Muita mielenkiintoisia lajeja ovat muun muassa tropiikkiliitäjä, suippopyrstöliitäjä ja valkotropiikkilintu. Jos Aridelle ei järjesty matkaa, niin sitten voi mennä Cousin saarelle. Siellä on osittain samoja lajeja kuin Aridella, mutta omalla retkelläni saarikierros oli suppea ja ryhmäkoot olivat liian suuria.
Praslinilta pääsee helposti omin neuvoin La Diguelle, josta voi yrittää hoitaa ainakin seychellienparatiisimonarkin. La Diguella liikkuu kätevimmin polkupyörällä.
Jossain vaiheessa on pakko lähteä kotiin ja se käy hyvin aamulennolla Praslinilta Mahelle, josta edelleen aamupäivälennolla Pariisiin ja sieltä iltakoneella Helsinkiin.
Saarilla liikkumisesta vielä sen verran, että Cousin ja Aride ovat suojeltuja, joten niillä retkeiltäessä on aina vartija tai opas mukana. Muilla saarilla voi kulkea yksin ilman mitään rajoituksia.
Alla on kartta, jossa saaret näkyvät. Mittakaavaa ei ole, mutta Mahen ja Birdin välinen etäisyys on 105 km. Edellä mainittu Cousin saari on Cousine ja Praslin saarten välissä.
Hannu Rinne
P.S. Birds of the Seychelles on hyvä (ja ainoa) käsikirja Seychellien linnuista. Kirja on hiukan vanha, mutta päivitetty versio on tulossa jollain aikataululla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)