Vadelma-aukealla

Makholman valtavaan maa-alueeseen kuuluu kaiken muun hyvän ohella erinomaisia vadelmapaikkoja. Yksi sellainen on noin kahden hehtaarin hakkuuaukko jossain tiettömien taipaleiden takana. Siellä eivät eläimetkään osaa vielä pelätä ihmistä sanottavasti. Esimerkkinä voi mainita aukealla olleen hirven, joka ilmestyi aivan tyhjästä ja katseli minua noin viidentoista metrin päästä. Eläin väistyi takavasemmalle muutaman kymmenen metriä ja jäi siihen töllistelemään toviksi, ennen kuin harppoi lopullisesti tiehensä. Muuten aukealla oli pikkulepinkäisiä ja tietysti määrättömästi vadelmia.

Pikkulepinkäinen ja kirjokerttu pesivät kuulemma toisinaan toistensa läheisyydessä. Voi olla, mutta koskaan kirjokerttuja ei ole ollut haitaksi saakka.

Pikkulepinkäisen kerjuuääni on niin tehokas, että antaisin sille kaikki evääni, kunhan ne vain kelpaisivat.

Aikuinen on immuuni kerjäämiselle.

Vadelmia poimii hyvästä paikasta aika nopeasti, eikä tarvitse olla lainkaan kumarassa.

Koiras tuli välillä aika lähellekin.

Muita lajeja ei tullut hollille, joten kuvia tuli räiskittyä ainoastaan kahdesta nuoresta lepinkäisestä ja aikuisesta koiraasta.

Pahus, kun näkyy taustaa noin paljon. Joku voi jo tunnistaa paikan.

Tällainen kuikuilu enteili saalistuspyrähdystä.

Pikkulepinkäiset lähtivät tiehensä, ja muutamaa päivää myöhemmin paikalla oli enää harvinaisia vadelmalepinkäisiä.

Elokuu on hyvää aikaa kuvata heinäsirkkoja, kuvissa ketoheinäsirkka ja nurmiheinäsirkka tai jotain sinne päin.

Hannu Rinne