tiistai 14. kesäkuuta 2011

Islanti, Snæfellsnes 27.5.

Tänään oli pitkä ajomatka pohjoisen Húsavikista lännen Snæfellsnesiin.

Lähes 500km matkan ainoa kuva on Akureyrin kaupungista.
Seuraava majapaikka oli Ensku Húsin niminen majatalo Borgarnesin lähellä. Huoneen kuittaamisen jälkeen lähdin samantien Snæfellsnesin niemelle. Sää oli päivän aikana pilvistynyt ja ajoittain tuli sadekuuroja. Lysavatn-järven kohdilta matkan ainoa suopöllö.

Ennen Arnarstapia jouhisorsa retkilajiksi. Kolmoisdraaman lopputulos on kaikkea muuta kuin selvä. Sinisorsanaaras saattaa pitää itseään onnentyttönä, mutta näinä vapaamielisinä aikoina pojat voivat jättää sen soittelemaan lehdelle.

Sorsat olivat tällä niityllä.

Arnarstapin kylä on alhaalla. Kylän vastapuolen kallioilla pesi myrskylintuja ja rantaa reunustavilla kallioilla kiisloja.

Arnarstap-Hellissandur tien varrelta 50 merilokin parvi vahvistettuna muutamalla isolokilla ja vissiin karikukolla.
Kun tieltä 574 kääntyy tielle 579 pääsee Snæfellsnesin majakoille ja lintukallioille. Tie 579 vaatii autolta kohtalaisesti maavaraa.

Alueelta on löydetty viikinkiaikainen hauta. Löydökset ovat nähtävillä Islannin kansallismuseossa.

Tien varrella oli pulmusten reviirejä. Kivitaskuja näkyi kanssa.

Näiltä kallioilta on Grönlantiin noin 500km ja Norjaan 1500km.

Kallioilla pesii myrskylintuja, kajavia ja ruokkilintuja. Koordinaatit ovat 64°52'2''N, 24°2'23''W.

Eteläisimmän majakan tuntumasta olisi pitänyt löytyä paikka, jossa on runsaasti muun muassa pohjankiisloja. Eivät ne ainakaan ihan majakan vieressä olleet. Olen jostain lähteistä lukenut, että olisi pitänyt kävellä enemmän etelään. No, ensi kerralla sitten.
Pohjoisemmalla Öndverðarnesin majakalla ei ollut ensin mitään kovin kiinnostavaa kunnes suulat ryhtyivät kalastamaan. Koordinaatit ovat 64°53'12''N, 24°2'29''W.

Toinen kalastaja häipyy tiehensä, toinen syöksyy mereen.

Vettä tippui pilvistä koko ajan, mutta ei voi valittaa, sillä suulien syöksykalastusta pääsee näkemään harvoin.

Näillä rannoilla on hyvä olla yksin. Vähänkään äkkipikaisempi kaveri ryhtyy ehdottelemaan poislähtöä jo muutaman tunnin jälkeen.



Suulia tuli koko ajan lisää etelän suunnalta ja häipyi samaan suuntaan, joten pesimäpahta lienee jossain siellä.
Lopulta oli taas ilta käsillä. Olin majatalon päivällisestä jo kolme tuntia myöhässä ja edessä oli vielä yli tunnin ajo takaisin.

Ólafsvíkin kaupungin bongarinkusetuslammikolta lajeiksi vielä mustanokkajoutsen ja nokatontiira.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: