Blogipäivitykset eivät mene nyt aikajärjestyksessä, sillä elokuun alun Galapagosin matkakertomus on vielä tekemättä. Ensiharvennuksen jälkeen on 4300 kuvaa jäljellä.
Kirrinsannasta lohkesi aamulla pikkutiira ja lapinkirvinen vuosipinnoiksi.
Kuvat suurenevat klikkaamalla.
Ilman vertailukohteita pikkutiiran määrittäminen olisi vaikeaa. Se ei ole juuri edustalla olevaa västäräkkiä suurempi ja on vain puolet kalatiiran koosta.
Kirvisten määrittäminen on myös vaikeaa. Lauantaina näytti kuin miltei kaikki kirviset olisivat olleet lapinkirvisiä. Suurin ilmassa ollut parvi oli viisi lintua. Kutsuääniä kuului usein. Määrää on vaikea arvioida, koska linnut pyörivät alueella, mutta ainakin kymmenen. Jos kuvien kirviset eivät olekaan cervinuksia, niin määrittäjän maineeni ei kärsi yhtään.
Tämä näyttää enemmän niittykirviseltä.
Taivaanvuohia oli kymmenkunta. Parin sekunnin kuluttua tämä lintu tajusi paljastuneensa.
Kävin tankkaamassa itseni Makholmassa ja tulin illalla takaisin. Penkereeltä pääsi kuvaamaan mukavasti myötävaloon.
Pikkusirrejä oli yhteensä kolme.
Lapinsirrejä myös kolme.
Pienimmät sirrit ovat jopa västäräkkiä pienempiä.
Tylli on hauska vekkuli. Jos siihen ei kiinnitä liikaa huomiota, se tulee pällistelemään aivan viereen.
Sorsat olivat hukassa, ainoastaan muutama tavi ja telkkä sekä nuori ristisorsa.
Ensimmäinen metsähanhi sitten kevään.
Ristisorsat ovat arkoja, eikä tämä nuori lintu tee poikkeusta.
Varpushaukan ilmestyessä pienet sirrit, tyllit, västäräkit ja kirviset olivat kaikki ilmassa. Tavit ja suokukot eivät olleet moksiskaan. Muuttohaukan ilmestyminen olisi ajanut kaikki linnut paniikkiin.
Mustavikloja oli yksi, valkovikloja kolme ja liroja ei yhtään.
Suokukkoja saapui iltaa kohti lisää. Juuri ennen auringonlaskua oli 28 lintua.
Valohoitoa ilta-auringosta.
Hannu Rinne
maanantai 30. elokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti