Mika soitti joulupäivänä Raatimiehenluodon hiiripöllöstä. Pöllö oli alkuun vähän hukassa, mutta löytyi pian alempaa oksistosta pyörittelemässä päätään.
Alueella oli viime talvena jyrsijöitä sen verran, että hiiripöllö viihtyi paikalla hyvän aikaa. Jospa se jäisi taas paikalle.
Varpaat ovat nätisti piilossa höyhenten alla.
Keskustelu:
HR: Voiko sinusta laskea spontaanin tammipinnan, jos olet vielä tammikuussa maisemissa?
HP: Miksei voisi?
HR: No kun sinut havaittiin jo vanhan vuoden puolella.
HP: Tehdään sitten niin, että olen uudenvuodenaattona Toukarilla ja tulen takaisin uudenvuodenpäiväksi. Toteat vain aattona poissaoloni ja kuittaat minusta spontaanin pinnan uudenvuodenpäivänä.
HR: Haiskahtaa huijaukselta ja mitä söisit Toukarilla, et kai viitatiaista.
HP: Miten voisin syödä, kun en edes erota sitä hömötiaisesta.
Hannu Rinne
maanantai 27. joulukuuta 2010
maanantai 8. marraskuuta 2010
Vuodenpinna Virroilta ja elis Toukarilta
Virrat:
Lokakuun lopussa toteutui kuukkelien kuvausmatka Virroille. Lähdimme Porista aamuseitsemältä ja olimme Virroilla yhdeksältä. Oppaanamme oli vuoden 2009 luontokuvakilpailun voittaja Kari Leo. Kari johdatti meidät Pahalamminvuoren maisemiin samalle paikalle, jossa hän oli kuvannut vuoden luontokuvan. Kuukkelipari ilmestyi pian tutkimaan mitä oli tarjolla. Jauheliha kelpasi hyvin niin kuukkeleille kuin töyhtötiasillekin.
Kuukkelien reviiri on naavakuusikossa.
Taustan valkoiset läiskät ovat lunta.
Kari kertoi että kuukkelien kotimetsä saatetaan pistää nurin koska tahansa. Talvihakkuu saattaa kuukkelit hankalaan asemaan, sillä elinympäristön tuhoutumisen lisäksi ne menettävät syksyn aikana keräämänsä ruokavarat.
Päivästä jäi kuukkelien lisäksi mieleen hienosti kuusen latvassa laulanut pikkukäpylintu.
Monet kiitokset Karille opastuksesta, Mikalle kyydistä ja kaikille mukavasta päivästä.
Toukari:
Kolmas viitatiaishylsy oli jo melkein kuitattu, kun kuulimme Janin kanssa lupaavia ääniä Toukarin kaatopaikan länsipäässä. Viitatiainen oli hyvin äänessä roudatessaan siemeniä talvijemmaan.
Taas kerran oli niin, että linnun kuvaaminen oli paljon vaikeampaa kuin sen havaitseminen.
Toukarin viitatiaisen erityispiirre on valkoinen piste päässä. Lintu hävisi näkyvistä, mutta kuulimme sen uudestaan lähempänä tornia.
Tästä suunnasta on näkyvissä nokantyven valkoinen laikku.
Tässä nokka kiiltää niin, ettei tyven laikku näy lainkaan. Pää on ehkä pienempi kuin hömötiaisella, mutta ilman ääntä tunnistaminen on hankalaa.
Alla on hömötiaisvideo Makholmasta. Se on ensimmäinen, jonka olen ladannut blogiin. Videon toimimisesta ei ole takeita.
Hannu Rinne
Lokakuun lopussa toteutui kuukkelien kuvausmatka Virroille. Lähdimme Porista aamuseitsemältä ja olimme Virroilla yhdeksältä. Oppaanamme oli vuoden 2009 luontokuvakilpailun voittaja Kari Leo. Kari johdatti meidät Pahalamminvuoren maisemiin samalle paikalle, jossa hän oli kuvannut vuoden luontokuvan. Kuukkelipari ilmestyi pian tutkimaan mitä oli tarjolla. Jauheliha kelpasi hyvin niin kuukkeleille kuin töyhtötiasillekin.
Kuukkelien reviiri on naavakuusikossa.
Taustan valkoiset läiskät ovat lunta.
Kari kertoi että kuukkelien kotimetsä saatetaan pistää nurin koska tahansa. Talvihakkuu saattaa kuukkelit hankalaan asemaan, sillä elinympäristön tuhoutumisen lisäksi ne menettävät syksyn aikana keräämänsä ruokavarat.
Päivästä jäi kuukkelien lisäksi mieleen hienosti kuusen latvassa laulanut pikkukäpylintu.
Monet kiitokset Karille opastuksesta, Mikalle kyydistä ja kaikille mukavasta päivästä.
Toukari:
Kolmas viitatiaishylsy oli jo melkein kuitattu, kun kuulimme Janin kanssa lupaavia ääniä Toukarin kaatopaikan länsipäässä. Viitatiainen oli hyvin äänessä roudatessaan siemeniä talvijemmaan.
Taas kerran oli niin, että linnun kuvaaminen oli paljon vaikeampaa kuin sen havaitseminen.
Toukarin viitatiaisen erityispiirre on valkoinen piste päässä. Lintu hävisi näkyvistä, mutta kuulimme sen uudestaan lähempänä tornia.
Tästä suunnasta on näkyvissä nokantyven valkoinen laikku.
Tässä nokka kiiltää niin, ettei tyven laikku näy lainkaan. Pää on ehkä pienempi kuin hömötiaisella, mutta ilman ääntä tunnistaminen on hankalaa.
Alla on hömötiaisvideo Makholmasta. Se on ensimmäinen, jonka olen ladannut blogiin. Videon toimimisesta ei ole takeita.
Hannu Rinne
torstai 30. syyskuuta 2010
Ecuador ja Galapagos 29.7 - 14.8, Tandayapa
10.8.
Tandayapa:
Tandayapan ekohotelli on parin tunnin ajomatkan päässä Quitosta. Korkeuseroa on yli kilometri (Quito 2850m, Tandayapa 1700m). Kolibrikuvaukset alkoivat heti, kun olimme hotellilla noin 15:30. Hotellin takapihalla on neljä kolibrien ruokinta-automaattia. Automaateilla on valoisaan aikaan jatkuvasti kolibreja.
Pilvimetsää Pichinchan provinssin alueella.
Tandayapan kolibrilehtisessä sanotaan kettukolibrin olevan yksi yleisimmistä automaateilla vierailevista kolibreista. Ei ollut yleinen ainakaan nyt. Ecuadorin lintujen kenttäopas sanoo kettukolibrin esiintyvän yleensä alle 1500 metrissä, mutta kausiluonteisesti ylempänäkin.
Opas tiedusteli haluaako joku lähteä katsomaan läheisellä polulla olevaa kehrääjää. Tähystimme lintua aivan oikeassa paikassa, mutta otti aikansa ennen kuin tajusimme oksan jatkeen olevan lintu. Harmaapökkelökehrääjä kuuli puun alta seuraavan keskustelun. Hei, misä se o, emmää nää mittää. Tosa tommose oksa nokas. Kui korkeel? Jossai kymmenes metris.
Andientimanttikolibrin sanottiin olevan yleinen lintu automaateilla ja niin se olikin.
Andientimanttikolibrin tunnistaa helposti kokonaan vaaleasta vatsasta.
Iso-orvokkikolibri oli ehkä yleisin automaateilla käyvistä kolibreista.
Iso-orvokkikolibri tunnistetaan sinisestä kaulansivusta ja kaulasta sekä sinisestä vatsalaikusta.
Hotellilla ruokitaan isoluuraa madoilla kaksi kertaa päivässä. Sen pääsee näkemään silloin, mutta muuten luuran löytäminen viidakosta on käytännössä mahdotonta.
Andientulikärjet tulivat näkyviin vasta hämärässä. Opas kertoi, ettei niitä juuri päivällä näekään.
Tulikärkien kuvauksissa ISO arvo oli 2500 ja sillä sai täydellä aukolla ajan 1/15 - oli siis aika lopettaa kuvaamiset siltä päivältä.
11.8.
Tandayapa:
Kolibrikuvaukset jatkuivat heti aamun valjettua. Aamulla olisi ollut mahdollisuus opastetuille retkille lähipoluille. Pysyttelin itse kuitenkin ruokinta-automaattien tuntumassa.
Keltasäihkykolibri on yleinen ruokintapaikalla. Sen tunnistaa beigen värisestä alapuolesta. Koiraalla on ruusunvärinen täplä kaulassa.
Keltasäihkykolibrinaaraalla ei ole täplää kaulassa, mutta on beige alapuoli.
Automaattien sokeriliuos vetää puoleensa myös hyönteisiä. Perhonen on Diaethria marchalii, englanninkielinen nimi on Cramer's Eighty-eight.
Pihan reunoilla oli lintuja vaikka kuinka, mutta samanaikaisesti ei voinut revetä moneen paikkaan. Kirkasvärinen viheltäjätangara nähtiin moneen kertaan, mutta ei tullut helposti kunnon kuvaushollille.
Joku henkilökunnasta käveli hotellin sisältä pisamakolibri kepin nokassa. Lintu lensi kohta tiehensä, mutta kolibri näyttää olleen kepin päässä niin kauan, että hämähäkki on kutonut seitin sen alapuolelle. Pisamakolibri ei ole yleinen ruokinnalla.
Ei ole vaikea arvata, että lippupyrstökolibri sai sulkimet laulamaan. Lippupyrstö ei ollut kaikkein yleisimpiä kolibreja, mutta kävi säännöllisesti ruokinnalla.
Englantilaiset kutsuvat lippupyrstökolibria nimellä Booted Rackettail, eli 'saappaallinen tennismailapyrstö' tai jotain sellaista.
Kanelipyrstökolibri on samankoinen ja päältä samanvärinen kuin keltasäihkykolibri, mutta sen alapuoli on vihreä eikä beige. Lisäksi kanelipyrstön nokka on suora ja lyhyempi kuin keltasäihkyn. Kanelipyrstökolibrin keltainen kiilto naamassa ei näy kuin edestä päin.
Kanelipyrstökolibri on yksi yleisimmistä kolibreista automaateilla.
Naaras naamiotrogonin laji on helppo naulata mustan naamion perusteella.
Naamiotrogonikoiras luulisi olevan aivan helppo tunnistaa, mutta samanlaisia punamahaisia trogoneita on seitsemän lajia. Paksu punainen silmärengas, rinnan valkea vyö ja pyrstön valkoinen poikkiraita naulaavat lajin.
Kaunotikka on ainoa tikka Ecuadorissa, jolla on kokopunainen selkä.
Opas sanoi tämän olevan vihersäihkykolibrin. Vihersäihkykolibrikoiras on kokovihreä, sillä on sinertävä kurkkutäplä ja sinisenmusta pyrstö. Vertailukuvissa olen nähnyt käyränokkaisia vihersäihkykolibreja, joten en ole tästa aivan varma.
Voisi olla vihersäihkykolibrinaaras, mutta suoran nokan takia en ole taaskaan varma. Naaraalla pitäisi olla myös vaalea viiksijuova, mutta tällä ei näy sellaista.
Hankokolibrilla on musta kaula.
Hankokolibrilla onkin oranssi kaula. Kolibrien tunnistamista vaikeuttaa melkoisesti se, että ne ovat erivärisiä eri suunnista katsottuna.
Hankokolibri pitää lentäessään samanlaista surinaa kuin ampiainen. Enlantilaiset ovat nimenneet hankokolibrin 'purppurakaulaiseksi metsätähdeksi' (Purple-throated Woodstar).
Mesikolibri kävi ruokinnalla vain tiettyyn aikaan päivästä, mutta silloin useasti peräkkäin.
Mesikolibrin pitäisi olla harvalukuinen vierailija alempaa laaksosta, mutta ei se kovin harvinainen ollut.
Säihkyhännyskolibrikoiras on helppo tuntea pyrstön väristä ja pituudesta.
Tämän linnun lajista ei ole mitään käryä. Tangarat (tanager) ovat rakenteeltaan samanlaisia, mutta yhdenkään Ecuadorin 118 tangaran väritys ei ollut samanlainen kuin tällä linnulla. Koska lintua ei löytynyt Ecuadorin eikä Eteläamerikan pohjoisosan lintukirjasta, niin kyseessä on uusi laji ainakin Ecuadorille ellei koko maailmalle. Mitenkähän lintutiedotukseen ilmoitetaan tieteelle uudet lajit. No, leikki leikkinä, mutta se jää harmittamaan, kun plaraa pari paksua kirjaa läpi eikä lajia löydy.
Iltapäivällä ajoimme Bella Vistaan. Se oli puolen tunnin ajomatkan päässä (silti vain muutama kilometri) ja 500 metriä korkeammalla kuin Tandayapa. Bella Vista on samanlainen ekohotelli kolibrien ruokinta-automaatteineen kuin Tandayapakin.
Bella Vista:
Kanelipyrstökolibri.
Viherorvokkikolibri oli uusi laji itselleni. Se erotetaan iso-orvokkikolibrista siitä, että sen korvan sininen ei ulotu kaulaan eikä sillä ole sinistä vatsalaikkua.
EteläAmerikansirkku on yleinen ja laajalle levinnyt.
Pisamakolibri, nyt ilman hämähäkinseittiä.
Kiilanokkakolibri ei käy juuri koskaan ruokinta-automaateilla ja on muutenkin harvalukuinen.
Mahdollisesti juoksykyyhky, mutta en pysty lintukirjojen perusteella naulaamaan lajia varmasti. Otsan 'sarvia' ei mainita minkään Ecuadorilaisen kyyhkyn tuntomerkkinä.
Paluumatkalla Tandayapaan pysähdyttiin vesiputouksella. Sadekaudella vettä ryöppyää alas eri tahtiin. Tandayapaan saavuttua oli taas valitettavasti ilta käsillä. Menimme nukkumaan aikaisin, koska herätys oli puoli neljältä.
12.8.
Angel Paz:
Lähdimme Angel Pazin tilalle aamuneljältä. Tavoitteena oli nähdä tuliharjakotingan auringonnousussa tapahtuvaa soidinta. Angel on hankkinut toimeentulonsa maanviljelystä, mutta nykyään enemmän ekomatkailusta. Hän raivasi ennen pilvimetsää saadakseen lisää peltoalaa, mutta suunnittelee nyt istuttavansa metsää raivaamilleen pelloille.
Angel on rakentanut kotingojen soidinpaikan läheisyyteen lavan, josta soidinta pääsee seuraamaan. Soidinpaikalle laskeudutaan viidakkopolkua pitkin pimeässä. Kokonaislaskua tulee noin 100 metriä ja kävelyaika on 25 minuuttia. Kotingojen ääntelyä kuului melkein heti kun olimme asettuneet paikoillemme. Kuvaaminen oli älyttömän vaikeaa, koska viidakossa ei ollut tarpeeksi valoa eivätkä kotingat tulleet kertaakaan avoimesti esille. Angelin lavan ohella Perussa on kunnollinen tuliharjakotingapaikka.
Tuliharjakotinga muistuttaa enemmän muumia kuin lintua.
Liike ei pysähdy suljinajalla 1/40.
Kotingapaikalta poistuessamme Angel kutsui Mariaa, vaimon sijasta metsästä pöllähti esiin isoluura. Isoluuralla on jonkinlainen osuus siinä, että ekomatkailu on nykyään Angelin elinkeino. Hän oli aikaisemmin maata lapioidessaan huomannut, että isoluura hiippailee perässä syömässä matoja hänen kääntämästään maasta. Hän oli ruokkinut luuraa ja miettinyt, että ihmiset saattaisivat maksaa päästäkseen katsomaan piilottelevaa lintua.
Angel kutsui polulla toista lintua ja nyt metsässä vilahti toinen luura. En ole aivan varma lajista, mutta ilmeisesti viiksiluura.
Angel on viritellyt metsään rakennelman, jolla saa vedettyä hedelmiä ja marjoja puuhun. Toisinaan hedelmiä syöviä lintuja on runsaasti, mutta nyt paikalle ei ilmestynytt kuin kauluriseppä.
Joimme kahvia Angelin terassilla, kun tuli hälytys punaperätukaanista.
Angelin talon ympäristössä pyöri koko ajan hienoja lintuja, aika ei vain sallinut jäädä paikalle esimerkiksi kuukaudeksi tai pariksi. Jokin puukiipijälaji, ehkä vuorikipuaja. Kiipijöitä on 24 lajia, joista muutaman vahva- ja isonokkaisen voi sulkea pois.
Andienpeukaloinen tai joku muu peukaloinen. Ecuadorissa on 25 enemmän tai vähemmän samannäköistä peukaloislajia.
Keltaperätikka on harvalukuinen 1400 - 2600 metrissä esiintyvä tikka.
Kaikki hauska loppuu aikanaan. Ajoimme takaisin Tandayapaan, pakkasimme ja menimme Quitoon vielä yhdeksi yöksi. Lento Quitosta Madridiin lähti iltapäivällä. Olin kotona 28 tuntia myöhemmin.
Kirjallisuutta:
Galapagos:
Galapagosin ykköskirja on Tui De Royn 'Galapagos Preserving Darwin's Legacy'. Eri alojen asiantuntijat kertovat kirjassa tutkimuksistaan Galapagosilla. Kirja on kuvitettu Tui De Royn hienoilla kuvilla.
Pokkarikokoa on Andy Swashin ja Rob Stillin 'Birds, Mammals, and Reptiles of the Galapagos Islands'.
Pokkarikokoa on myös Julian Fitterin, Daniel Fitterin ja David Hoskingin 'Wildlife of the Galapagos'. Kirjassa esitellään eläinten lisäksi kasveja.
Ecuador:
The Birds of Ecuador on 740 sivuinen järkäle Ecuadorin linnuista. Rakenne on lintukirjoista tuttu, eli kirjan alussa kuvataulut varustettuna lyhyellä tekstillä ja lopussa laajempi selvitys jokaisesta lajista. Galapagosin lintuja ei käsitellä.
Birds of Northern South America käsittää kaksi kirjaa, jossa ensimmäisessä on kuvataulut alalajeineen ja jälkimmäisessä tekstit. Näissäkään ei käsitellä Galapagosin lintuja.
Hannu Rinne
Tandayapa:
Tandayapan ekohotelli on parin tunnin ajomatkan päässä Quitosta. Korkeuseroa on yli kilometri (Quito 2850m, Tandayapa 1700m). Kolibrikuvaukset alkoivat heti, kun olimme hotellilla noin 15:30. Hotellin takapihalla on neljä kolibrien ruokinta-automaattia. Automaateilla on valoisaan aikaan jatkuvasti kolibreja.
Pilvimetsää Pichinchan provinssin alueella.
Tandayapan kolibrilehtisessä sanotaan kettukolibrin olevan yksi yleisimmistä automaateilla vierailevista kolibreista. Ei ollut yleinen ainakaan nyt. Ecuadorin lintujen kenttäopas sanoo kettukolibrin esiintyvän yleensä alle 1500 metrissä, mutta kausiluonteisesti ylempänäkin.
Opas tiedusteli haluaako joku lähteä katsomaan läheisellä polulla olevaa kehrääjää. Tähystimme lintua aivan oikeassa paikassa, mutta otti aikansa ennen kuin tajusimme oksan jatkeen olevan lintu. Harmaapökkelökehrääjä kuuli puun alta seuraavan keskustelun. Hei, misä se o, emmää nää mittää. Tosa tommose oksa nokas. Kui korkeel? Jossai kymmenes metris.
Andientimanttikolibrin sanottiin olevan yleinen lintu automaateilla ja niin se olikin.
Andientimanttikolibrin tunnistaa helposti kokonaan vaaleasta vatsasta.
Iso-orvokkikolibri oli ehkä yleisin automaateilla käyvistä kolibreista.
Iso-orvokkikolibri tunnistetaan sinisestä kaulansivusta ja kaulasta sekä sinisestä vatsalaikusta.
Hotellilla ruokitaan isoluuraa madoilla kaksi kertaa päivässä. Sen pääsee näkemään silloin, mutta muuten luuran löytäminen viidakosta on käytännössä mahdotonta.
Andientulikärjet tulivat näkyviin vasta hämärässä. Opas kertoi, ettei niitä juuri päivällä näekään.
Tulikärkien kuvauksissa ISO arvo oli 2500 ja sillä sai täydellä aukolla ajan 1/15 - oli siis aika lopettaa kuvaamiset siltä päivältä.
11.8.
Tandayapa:
Kolibrikuvaukset jatkuivat heti aamun valjettua. Aamulla olisi ollut mahdollisuus opastetuille retkille lähipoluille. Pysyttelin itse kuitenkin ruokinta-automaattien tuntumassa.
Keltasäihkykolibri on yleinen ruokintapaikalla. Sen tunnistaa beigen värisestä alapuolesta. Koiraalla on ruusunvärinen täplä kaulassa.
Keltasäihkykolibrinaaraalla ei ole täplää kaulassa, mutta on beige alapuoli.
Automaattien sokeriliuos vetää puoleensa myös hyönteisiä. Perhonen on Diaethria marchalii, englanninkielinen nimi on Cramer's Eighty-eight.
Pihan reunoilla oli lintuja vaikka kuinka, mutta samanaikaisesti ei voinut revetä moneen paikkaan. Kirkasvärinen viheltäjätangara nähtiin moneen kertaan, mutta ei tullut helposti kunnon kuvaushollille.
Joku henkilökunnasta käveli hotellin sisältä pisamakolibri kepin nokassa. Lintu lensi kohta tiehensä, mutta kolibri näyttää olleen kepin päässä niin kauan, että hämähäkki on kutonut seitin sen alapuolelle. Pisamakolibri ei ole yleinen ruokinnalla.
Ei ole vaikea arvata, että lippupyrstökolibri sai sulkimet laulamaan. Lippupyrstö ei ollut kaikkein yleisimpiä kolibreja, mutta kävi säännöllisesti ruokinnalla.
Englantilaiset kutsuvat lippupyrstökolibria nimellä Booted Rackettail, eli 'saappaallinen tennismailapyrstö' tai jotain sellaista.
Kanelipyrstökolibri on samankoinen ja päältä samanvärinen kuin keltasäihkykolibri, mutta sen alapuoli on vihreä eikä beige. Lisäksi kanelipyrstön nokka on suora ja lyhyempi kuin keltasäihkyn. Kanelipyrstökolibrin keltainen kiilto naamassa ei näy kuin edestä päin.
Kanelipyrstökolibri on yksi yleisimmistä kolibreista automaateilla.
Naaras naamiotrogonin laji on helppo naulata mustan naamion perusteella.
Naamiotrogonikoiras luulisi olevan aivan helppo tunnistaa, mutta samanlaisia punamahaisia trogoneita on seitsemän lajia. Paksu punainen silmärengas, rinnan valkea vyö ja pyrstön valkoinen poikkiraita naulaavat lajin.
Kaunotikka on ainoa tikka Ecuadorissa, jolla on kokopunainen selkä.
Opas sanoi tämän olevan vihersäihkykolibrin. Vihersäihkykolibrikoiras on kokovihreä, sillä on sinertävä kurkkutäplä ja sinisenmusta pyrstö. Vertailukuvissa olen nähnyt käyränokkaisia vihersäihkykolibreja, joten en ole tästa aivan varma.
Voisi olla vihersäihkykolibrinaaras, mutta suoran nokan takia en ole taaskaan varma. Naaraalla pitäisi olla myös vaalea viiksijuova, mutta tällä ei näy sellaista.
Hankokolibrilla on musta kaula.
Hankokolibrilla onkin oranssi kaula. Kolibrien tunnistamista vaikeuttaa melkoisesti se, että ne ovat erivärisiä eri suunnista katsottuna.
Hankokolibri pitää lentäessään samanlaista surinaa kuin ampiainen. Enlantilaiset ovat nimenneet hankokolibrin 'purppurakaulaiseksi metsätähdeksi' (Purple-throated Woodstar).
Mesikolibri kävi ruokinnalla vain tiettyyn aikaan päivästä, mutta silloin useasti peräkkäin.
Mesikolibrin pitäisi olla harvalukuinen vierailija alempaa laaksosta, mutta ei se kovin harvinainen ollut.
Säihkyhännyskolibrikoiras on helppo tuntea pyrstön väristä ja pituudesta.
Tämän linnun lajista ei ole mitään käryä. Tangarat (tanager) ovat rakenteeltaan samanlaisia, mutta yhdenkään Ecuadorin 118 tangaran väritys ei ollut samanlainen kuin tällä linnulla. Koska lintua ei löytynyt Ecuadorin eikä Eteläamerikan pohjoisosan lintukirjasta, niin kyseessä on uusi laji ainakin Ecuadorille ellei koko maailmalle. Mitenkähän lintutiedotukseen ilmoitetaan tieteelle uudet lajit. No, leikki leikkinä, mutta se jää harmittamaan, kun plaraa pari paksua kirjaa läpi eikä lajia löydy.
Iltapäivällä ajoimme Bella Vistaan. Se oli puolen tunnin ajomatkan päässä (silti vain muutama kilometri) ja 500 metriä korkeammalla kuin Tandayapa. Bella Vista on samanlainen ekohotelli kolibrien ruokinta-automaatteineen kuin Tandayapakin.
Bella Vista:
Kanelipyrstökolibri.
Viherorvokkikolibri oli uusi laji itselleni. Se erotetaan iso-orvokkikolibrista siitä, että sen korvan sininen ei ulotu kaulaan eikä sillä ole sinistä vatsalaikkua.
EteläAmerikansirkku on yleinen ja laajalle levinnyt.
Pisamakolibri, nyt ilman hämähäkinseittiä.
Kiilanokkakolibri ei käy juuri koskaan ruokinta-automaateilla ja on muutenkin harvalukuinen.
Mahdollisesti juoksykyyhky, mutta en pysty lintukirjojen perusteella naulaamaan lajia varmasti. Otsan 'sarvia' ei mainita minkään Ecuadorilaisen kyyhkyn tuntomerkkinä.
Paluumatkalla Tandayapaan pysähdyttiin vesiputouksella. Sadekaudella vettä ryöppyää alas eri tahtiin. Tandayapaan saavuttua oli taas valitettavasti ilta käsillä. Menimme nukkumaan aikaisin, koska herätys oli puoli neljältä.
12.8.
Angel Paz:
Lähdimme Angel Pazin tilalle aamuneljältä. Tavoitteena oli nähdä tuliharjakotingan auringonnousussa tapahtuvaa soidinta. Angel on hankkinut toimeentulonsa maanviljelystä, mutta nykyään enemmän ekomatkailusta. Hän raivasi ennen pilvimetsää saadakseen lisää peltoalaa, mutta suunnittelee nyt istuttavansa metsää raivaamilleen pelloille.
Angel on rakentanut kotingojen soidinpaikan läheisyyteen lavan, josta soidinta pääsee seuraamaan. Soidinpaikalle laskeudutaan viidakkopolkua pitkin pimeässä. Kokonaislaskua tulee noin 100 metriä ja kävelyaika on 25 minuuttia. Kotingojen ääntelyä kuului melkein heti kun olimme asettuneet paikoillemme. Kuvaaminen oli älyttömän vaikeaa, koska viidakossa ei ollut tarpeeksi valoa eivätkä kotingat tulleet kertaakaan avoimesti esille. Angelin lavan ohella Perussa on kunnollinen tuliharjakotingapaikka.
Tuliharjakotinga muistuttaa enemmän muumia kuin lintua.
Liike ei pysähdy suljinajalla 1/40.
Kotingapaikalta poistuessamme Angel kutsui Mariaa, vaimon sijasta metsästä pöllähti esiin isoluura. Isoluuralla on jonkinlainen osuus siinä, että ekomatkailu on nykyään Angelin elinkeino. Hän oli aikaisemmin maata lapioidessaan huomannut, että isoluura hiippailee perässä syömässä matoja hänen kääntämästään maasta. Hän oli ruokkinut luuraa ja miettinyt, että ihmiset saattaisivat maksaa päästäkseen katsomaan piilottelevaa lintua.
Angel kutsui polulla toista lintua ja nyt metsässä vilahti toinen luura. En ole aivan varma lajista, mutta ilmeisesti viiksiluura.
Angel on viritellyt metsään rakennelman, jolla saa vedettyä hedelmiä ja marjoja puuhun. Toisinaan hedelmiä syöviä lintuja on runsaasti, mutta nyt paikalle ei ilmestynytt kuin kauluriseppä.
Joimme kahvia Angelin terassilla, kun tuli hälytys punaperätukaanista.
Angelin talon ympäristössä pyöri koko ajan hienoja lintuja, aika ei vain sallinut jäädä paikalle esimerkiksi kuukaudeksi tai pariksi. Jokin puukiipijälaji, ehkä vuorikipuaja. Kiipijöitä on 24 lajia, joista muutaman vahva- ja isonokkaisen voi sulkea pois.
Andienpeukaloinen tai joku muu peukaloinen. Ecuadorissa on 25 enemmän tai vähemmän samannäköistä peukaloislajia.
Keltaperätikka on harvalukuinen 1400 - 2600 metrissä esiintyvä tikka.
Kaikki hauska loppuu aikanaan. Ajoimme takaisin Tandayapaan, pakkasimme ja menimme Quitoon vielä yhdeksi yöksi. Lento Quitosta Madridiin lähti iltapäivällä. Olin kotona 28 tuntia myöhemmin.
Kirjallisuutta:
Galapagos:
Galapagosin ykköskirja on Tui De Royn 'Galapagos Preserving Darwin's Legacy'. Eri alojen asiantuntijat kertovat kirjassa tutkimuksistaan Galapagosilla. Kirja on kuvitettu Tui De Royn hienoilla kuvilla.
Pokkarikokoa on Andy Swashin ja Rob Stillin 'Birds, Mammals, and Reptiles of the Galapagos Islands'.
Pokkarikokoa on myös Julian Fitterin, Daniel Fitterin ja David Hoskingin 'Wildlife of the Galapagos'. Kirjassa esitellään eläinten lisäksi kasveja.
Ecuador:
The Birds of Ecuador on 740 sivuinen järkäle Ecuadorin linnuista. Rakenne on lintukirjoista tuttu, eli kirjan alussa kuvataulut varustettuna lyhyellä tekstillä ja lopussa laajempi selvitys jokaisesta lajista. Galapagosin lintuja ei käsitellä.
Birds of Northern South America käsittää kaksi kirjaa, jossa ensimmäisessä on kuvataulut alalajeineen ja jälkimmäisessä tekstit. Näissäkään ei käsitellä Galapagosin lintuja.
Hannu Rinne
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)