sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Vuoden pimeimpään aikaan

Näin joulun alla voi yrittää nyhtää joulupukilta parempia laitteita lintujen kuvaukseen ja havainnointiin. Ei muuta kuin kirjettä rustaamaan.
"Hyvä kuvaajakollega, olet varmaan pannut Korvatunturillakin merkille hankalat kuvausolosuhteet ja voinet hyvin kuvitella kaikki kuvaamisen vaikeudet lumettomassa Makholmassa. Eli, tarvitsisin surkeasti valovoimaisempia linssejä ja kameran, jonka kenno ei kohise eikä suhise suurillakaan herkkyyksillä. Sinullahan on varastossa lukuisia malleja, joissa kennoa jäähdytetään nestemäisellä typellä - ihan sellainen karvalakkimallikin kävisi, kunhan se ei paina liikaa.
Nykyisten kameroiden ja linssien paino ja koko ovatkin melkoisia ongelmia. Laitteita olisi varaa keventää vaikka kuinka ennen kuin ne leijuisivat tiehensä. Objektiivien tarkennusalue on muistaakseni aina ulottunut äärettömyyteen, joten ei luulisi olevan kovin vaikeaa saada samaa ominaisuutta myös polttoväliin.
Tarve olisi siis painoton, pimeyden eliminoiva, äärettömän polttovälin laitteisto varustettuna lämpöväreilyn poistavalla suodattimella. Jos kuitenkin arvioit etten ansaitse huonon käyttäytymiseni takia parempia laitteita, niin tyydyn kyllä toimivaan pyypilliinkin."

Makholman ruokintapaikan ongelmat eivät liity globaaliin maailmantalouteen vaan aivan jokapäiväiseen leipään.

Puukiipijää vaivaa tekniikkaongelma ruokailussa. Se ilmenee ruoan tarttumisena ylänokkaan. Toiveena on tietenkin ruoan päätyminen ylä- ja alanokan väliselle alueelle.

Miten ihmeessä kaikki nokkimani sattumat liimaantuvat ylänokkaani? Toivon, että saan asian korjattua ennen pakkasten tuloa.

Makholmassa näkyi puolen tunnin sisällä kaikki kuusi eteläisen Suomen tavallisinta tiaista.

Pyrstötainen. Kuva on silloin terävä, kun linnun silmän heijastuksesta tunnistaa kuvaajan ja maaston jossa hän seisoo. Tämä otos ei täytä aivan terävän kuvan kriteereitä.

Kuusitiainen. Tämä kaveri uskaltaa hakea sapuskaa kädestäkin.

Hömötiainen

Talitiainen

Töyhtötiainen

Sinitiainen
.
Ply-verkossa ei ole ehdotettu ensi vuodelle mitään kilpailua. Pihapinnakisaa käydään kaiketi samalla tavalla kuin ennenkin, vaikka ei siitä ole mitään kuulunutkaan. Osallistun itse kahteen kisaan, joista ensimmäisessä yritetään saada yhteen kuvaan mahdollisimman monta tunnistettavaa lintulajia. Toisessa kisassa on tavoitteena kuvata mahdollisimman suuri lintuparvi mitattuna lintujen lukumäärällä. Kilpailualueena on Satakunta. Panoraamakuvausta ei hyväksytä, eli tietty lintu voi esiintyä kuvassa vain kerran. Petosepäilyt heräävät myös, jos kuvassa on esimerkiksi kaksi aurinkoa, kaksi Säpin majakkaa tai tupla määrä Räyhiä.
Kilpailu on kaikille avoin, mutta ehtona on, että kuvat julkaistaan tässä blogissa. Suurta kunniaa on odotettavissa myös kuvaajalle, joka saa yhteen kuvaan mahdollisimman monta eri lajia tietystä lajiryhmästä (tiiroja,joutsenia,haukkoja,sirrejä,hanhia,lokkeja ...).
Kisassa ei luultavasti pärjää pitkällä linssillä kapean kuvakulman ja heikon syvyysterävyyden takia. Laajakulmalla otetuista kuvista saattaa taas olla vaikea tunnistaa tai laskea lintuja. Voitto vietäneen välikoon vehkeillä.
.
Toivotan kaikille blogin lukijoille rauhallista joulua ja lintuisaa uutta vuotta.
.
Hannu Rinne

Ei kommentteja: