Piilokojussa Makholmassa

Linnut ovat opportunisteja ja pystyvät muutenkin rationalisoimaan hommiaan. Tämä tuli todistettua parilla kourallisella murskattuja pähkinöitä. Oravat olivat odotetusti ensimmäisinä paikalla, mutta nopeasti tämänvuotinen närhikin ilmestyi maisemiin. Närhi on sen verran arka lintu, että sitä kuvattaessa täytyy mennä vähän piiloon. Piilossa pitää olla niin pimeää, ettei ulkopuolelta näe lainkaan sisään. Lisäksi objektiivi ei saa työntyä kuvausaukosta ulos, eikä kannata käyttää sarjakuvausta, sillä siitä lähtee sellainen ääni, joka karkoittaa kuvattavan lisäksi pitäjän muutkin linnut.

Yritä nyt ottaa kelvollinen kuva passia varten! Mistä sitä tietää, vaikka kävisin Preivikissä tai jopa Viasvedellä.

Ota otos vielä sivultakin, niin kelpaan sitten vaikka vankilaan.

Ensimmäisenä aamuna ei käynyt siis kuin närhi ja orava, mutta seuraavaan päivään mennessä oli sana kulkenut ja paikalle ilmestyi aika yllättävää porukkaa.

Käyn päivittäin tässä pihamarketissa. En ole pysynyt enää laskuissa mukana, mutta kai tässä jo ainakin kolmatta poikuetta ruokitaan.

Punatulkku kävi nappaamassa jotakin rikkaruohopenkistä, mutta ei koskenut pähkinöihin.

Mustarastas tiedusteli ensin lähimaaston ja toi sitten pönäkän poikasensa mukanaan.

Säästän näin kuljetuskustannuksissa, kun ei tarvitse kärrätä sapuskaa tuolle ahmatille.

Anna tulla vaan, vielä mahtuu.

Poikanen: Mustarastaan poikasilla on jakamaton oikeus tulla syötetyksi siihen saakka kunnes oppivat lentämään. Osaan kyllä jo lentää, mutta ei isukin tarvitse sitä tietää.

Isä: Aivan kuin käkeä ruokkisi. Paksu poikaseni on pohjaton ja patalaiska. Ei ole selvästikään tullut minuun. Omassa nuoruudessani ei vaadittu tällaista passaamista.

Kas, taivaasta on satanut mannaa ja hörppäämistäkin ripsii paraikaa.

Kalalokin kiinnostus pähkinöihin oli täydellinen yllätys. Kameravarustus oli pienempiä lintuja varten.

Ainakin talvella viherpeipot syövät siemeniä, mutta tilaisuuden tullen kelpaa muukin.

Pidot loppuivat tähän. Täytyy kokeilla syksymmällä uudelleen ketä silloin ilmestyy.

Hannu Rinne

Patikointi Sudenkallioille 8.7

Sudenkalliot ovat Viasveden alueella sijaitseva pitkähkö, mäntyvaltainen kalliojono. Aivan lähistöllä ei ole asutusta, mutta Viasveden kylän suuntaan aukeavat laajat hiekkakuopat. Hiekkakuopilla on aina pesinyt pikkutylli ja ympäröivillä kankailla kangaskiuru. Jos muualta ei ole lohjennut kangaskiurua, niin täältä sen on saanut varmasti. Sudenkallioille pääsee Makholmasta kahta reittiä. Menen yleensä ns. murhakuopan kautta ja tulen takaisin Rimpialhon soratietä. Matkaa kertyy kymmenkunta kilometriä, mutta aikaa kuluu vaikka kuinka - nytkin lähemmäs kuusi tuntia.
Heti alkumatkasta harmaasieppo varoitteli siihen malliin, että havainto täytyy pistää atlakseen.

Eräältä umpeenkasvaneelta hiekkakuopalta kuului rastaanpoikasen ääntelyä. Se oli aivan peloton.

Koska et änkeä enää lähemmäksi niin otaksun, että linssisi lyhin tarkennusetäisyys on 4,5 metriä. Onko tosiaan mahdollista, että vielä vuonna 2008 kärsitään tuollaisista ongelmista? Jos aiot julkaista kuvani, niin katso, että siitä tulee kunnollinen. Huomasit kai, että aurinko meni juuri pilveen. Sinähän olet ennenkin sössinyt valkotasapainon kanssa. Sinun on parempi ottaa raw-kuvia. Niitä on helpompi muokata, jos vaikka käy niin, että olen kuvassa aivan sininen.
Makholman harjulta Sudenkallioille johtavat mäntykankaat ovat keskipäivällä rauhallisia. Muita liikkujia näkee tuskin koskaan ja linnuista ovat äänessä oikeastaan vain metsäkirvinen, pajulintu ja muutamat varoittelevat rastaat.
Kangaskiuru ja pikkutylli elävät Sudenkallioiden hiekkakuopilla naapureina. Lisäksi siellä on melkein aina hemppoja. Hempon viihtyminen sellaisessa ympäristössä on mysteeri, mutta ei kai selitys voi olla mikään muu kuin ruoka. Ehkä ne ovat oppineet syömään hiekkaa.
Pikkutyllillä lienee jo toinen pesintä menossa ja kangaskiurulla voi olla jo kolmas. Pikkutylliä on hyvä tarkkailla kuopan Viasvedenpuoleiselta reunalta. Siitä suunnasta on aurinkokin selän takana.



Atlasääntely ja poistumiskehoitus samalla nokan avauksella.
Kesäkuun puolivälissä kangaskiuru esitti laululentoa, mutta oli nyt varoittelemassa männyn latvassa. Se saatteli minut turvallisesti pois alueelta.

Makholma on nokkani osoittamassa suunnassa, jos olet sattunut eksymään.
Loput kuvista esittävät erilaisia siivekkäitä ja kasveja matkan varrelta.

Mustikoita tulee ainakin jonkin verran. Osa alkaa jo sinertää, mutta pääsato kypsynee kahden viikon kuluessa.

Siankärsämö ja mahdollisesti metsäpapurikko.

Hakkuuaukealla kasvavilla vadelmilla riitti pölyttäjiä.

Mahdollisesti suo-ohdake ja jokuperhonen.

Rimpialhon sepelitiellä oli runsaasti sudenkorentoja ja perhosia. Pitkä tele ei ole ihan oikea laite niiden kuvaamiseen. Parempi olisi ollut keskimittainen tele, joka tarkentuu tarpeeksi lähelle. Semmoista ei ollut mukana enkä huomannut tienpientareillakaan ylimääräisiä.
Korentojen ja perhosten pakoetäisyys on niin suuri, ettei 100mm makrolla pääse tarpeeksi lähelle.

Hannu Rinne

Makholma 4-6.7

Kehrääjän kuvaus pitäisi olla helppoa, kun lintu lekuttelee paikallaan alle 10 metrin etäisyydellä. Silti siitä ei tule mitään, kun kello on vähän yli puolenyön. Ei auta vaikka filminherkkyyden ja aukon valitsimet ovat kaakon suuntaan. Valotusaika on jotain 1/20s ja siinä ajassa kehrääjän siivet liikkuvat jo melkoisen matkan. Ainoa mahdollisuus kuvaamiseen on silloin, kun ne ilmestyvät näkyviin kello 00:05. Puoli yhdeltä on jo toivottoman pimeää.
Makholman atlasruudussa 682:321 ei ole vielä kehrääjää, mutta on vaikea sanoa ovatko nämä siinä pesimässä. Ainakin ne melskaavat samassa paikassa joka yö. Kulorastaspari on varoitellut samalla harjulla jo muutaman päivän ja siitä aion tehdä atlasmerkinnän, kunhan olen hankkinut tarvittavan tietotaidon. Makholman ruudusta puuttuvat myös vaikeasti todennettavat punavarpunen ja rautiainen, mutta puuttuva räystäspääsky pitäisi olla helpompi juttu.
Kehrääjän äänivalikoima on mielenkiintoinen. Ajoittain kovaa kehräämistä, välillä kutsuääniä ja siipien paukuttelua. Päivällä ei ole samassa paikassa merkkiäkään linnuista.

On vain huonoja vaihtoehtoja. Joko alivalottuminen tai kohteen törkeä tärähtäminen.

Suomen yleisin kököttää männyn oksalla.

Männyssä oli myös kirjosiipiviirurinnan poikanen.

Harhauduin Borinin Sylvin tontille, eikä se ilahtunut siitä lainkaan.
Tiaiset ovat jo alkaneet siirtyä lähemmäs talviruokintapaikkaa. Matkaa on enää alle puoli kilometriä.

Töyhtötiainen oli viime talvena ruokintapaikan kunkku. Se söi ensin, sitten sen kaverit ja viimeksi muut jos jotain jäi. Ei uskoisi tällaisesta rääpäleestä.

Kalastajan pihan vakiokamaa. Säpistä silakkaverkon mukana noussut ankkuri, reimarin kori ja kirjosieppo.

Jaaha, mustikoitakin näyttää tulevan, vaikka ei me peipot niistä niin välitetä. Turdukset saisivat olla kiitollisia, kun me syödään mustikoita syöviä toukkia. Joku varpu pistää siipeeni, mutta minä hymyilen kivulle enkä avaa suutani missään tapauksessa.

Kuvaaja-assistentti Rummukainen (kissa 16v) oli kerrankin hyödyksi. Punakylkirastas reagoi erittäin primitiivisesti nähdessään Rummukaisen, eikä välittänyt kuvauksesta mitään. Turdus ei ollut tietoinen siitä, että Rummukainen ei edusta enää mitään uhkaa kenellekään.

Kummallakin puolella on vauhtiraita.

Pyyn poikanen on hauskan näköinen vekkuli, jolla on hyvä suojaväri.

Surkeat siiventyngät, mutta kyllä ne kantoivat jo ainakin lyhyen matkan.

Hannu Rinne

Varanginvuono - toinen ja viimeinen osa

Vielä muutama kuva kun tuli luvattua. Tosin epämääräisessä järjestyksessä....



Kyhmyhaahkanaaras väreilyssä rantakivellä Ekkeroyassa.



Kuten myös koiras.




Jossakin lähellä Hamningbergiä. Alue on kesällä telttailijan paratiisi, telttapaikan etsintään menee juuri auton pysäyttämisen verran.



Yksi retken hienoimmista haviksista, spondesti jokilaaksollinen pärskäjuurta. Harmi ettei se vielä ollut ehtinyt kukkaan. Paikkaa en tietenkään kerro.

Katoavaa norjalaista kansallismaisemaa. Turskankuivaus alkaa olla historiaa. Koko vuonolla vain yhdessä telineessä näkyi muutama kala.

Meriharakka on valtamerirantojen peruskamaa, niin myös Varangilla.

Varangilla ei kasva puita, ota omat polttopuut mukaan. Tällä kertaa meillä ei kuitenkaan ollut mitään retkikeitin pellejä mukana... Makkarapuita löytää rannasta niin paljon kuin haluaa ja kaikessa koossa. On se Jäämeri vaan ihmeellinen.

Lunnin pesimärinnettä.

On siinä etelänkiisseliä kyllikseen, pohjankiisloja taas vain muutamia.

Lintuvuoren alaosa on hyvin rehevää, Gusse hukkuu kasvillisuuteen lähes miehuuksiaan asti.

Lokkeja on syytä katsoa. Isolokki yrittää piiloutua muiden selän taa, mutta ei siitä mitään tule.

Norjanlampaita ja Ekkeroyan kalasatama, joka kannattaa aina katsoa. Tälläkin kertaa siinä oli mukavaa lajistoa.

Kahvipaikan löytyminen maastosta hymyilyttää aina, hinnat Norjan puolella eivät hymyilytä ketään.

Ensimmäisen päivän ajon päätös, Ekkeroyan vanhojen saksalaisparakeiden raunioilla. Auton makuuosasto kuntoon ja pienet unet.

Taulusta käy ilmi olennaiset asiat.

Alliparvissa kävi jatkuva kuhina. Oli tuskaa saada edes yksi näkymään pinnalla.

Jääkuikan touhuja oli mukava seurata.

Jarmon kuva keräkurmitsasta ja sen toisesta kuvaajasta. Ei kovin ujo lintu.

Holmes