Makholman atlasruudussa 682:321 ei ole vielä kehrääjää, mutta on vaikea sanoa ovatko nämä siinä pesimässä. Ainakin ne melskaavat samassa paikassa joka yö. Kulorastaspari on varoitellut samalla harjulla jo muutaman päivän ja siitä aion tehdä atlasmerkinnän, kunhan olen hankkinut tarvittavan tietotaidon. Makholman ruudusta puuttuvat myös vaikeasti todennettavat punavarpunen ja rautiainen, mutta puuttuva räystäspääsky pitäisi olla helpompi juttu.
Kehrääjän äänivalikoima on mielenkiintoinen. Ajoittain kovaa kehräämistä, välillä kutsuääniä ja siipien paukuttelua. Päivällä ei ole samassa paikassa merkkiäkään linnuista.
On vain huonoja vaihtoehtoja. Joko alivalottuminen tai kohteen törkeä tärähtäminen.
Suomen yleisin kököttää männyn oksalla.
Männyssä oli myös kirjosiipiviirurinnan poikanen.
Harhauduin Borinin Sylvin tontille, eikä se ilahtunut siitä lainkaan.
Tiaiset ovat jo alkaneet siirtyä lähemmäs talviruokintapaikkaa. Matkaa on enää alle puoli kilometriä.
Töyhtötiainen oli viime talvena ruokintapaikan kunkku. Se söi ensin, sitten sen kaverit ja viimeksi muut jos jotain jäi. Ei uskoisi tällaisesta rääpäleestä.
Kalastajan pihan vakiokamaa. Säpistä silakkaverkon mukana noussut ankkuri, reimarin kori ja kirjosieppo.
Jaaha, mustikoitakin näyttää tulevan, vaikka ei me peipot niistä niin välitetä. Turdukset saisivat olla kiitollisia, kun me syödään mustikoita syöviä toukkia. Joku varpu pistää siipeeni, mutta minä hymyilen kivulle enkä avaa suutani missään tapauksessa.
Kuvaaja-assistentti Rummukainen (kissa 16v) oli kerrankin hyödyksi. Punakylkirastas reagoi erittäin primitiivisesti nähdessään Rummukaisen, eikä välittänyt kuvauksesta mitään. Turdus ei ollut tietoinen siitä, että Rummukainen ei edusta enää mitään uhkaa kenellekään.
Kummallakin puolella on vauhtiraita.
Pyyn poikanen on hauskan näköinen vekkuli, jolla on hyvä suojaväri.
Surkeat siiventyngät, mutta kyllä ne kantoivat jo ainakin lyhyen matkan.
Hannu Rinne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti