Toukarin ja Ulvilan pelloilla 29-30.9

Pimeä tulee jo niin aikaisin, että töiden jälkeen ei ole kuin pari tuntia kelvollista havainnointiaikaa. Kävin viikolla Toukarilla ja Ulvilassa, koska ne ovat kummatkin siedettävän pyöräilymatkan etäisyydellä. Käytössä on nyt varakamera, koska toisesta yritetään korjata automaattitarkennukseen liittyviä ongelmia. Varalaitteella otetut kuvat eivät ole sen parempia tai huonompia kuin mitä olen korjauksessa olevalla ottanut. Lisäksi varakamera on kevyempi ja hiljaisempi, mutta miinuspuolelle menee sen kuvausnopeus ja äkkiä tyhjentyvät paristot.
TOUKARI:
Asemoin itseni Toukarin pelloilla olevien metsäsaarekkeiden tuntumaan. Sinisuohaukka teki hyökkäyksiä saarekkeiden latvustoissa olevien lintujen kimppuun, ei kuitenkaan koskaan sen saarekkeen tuntumassa, jossa seisoskelin. Rastaat tyhjensivät edelleen pihlajia ja paikalla pyöri myös iso parvi viherpeippoja.

Punakylkirastas,

räkättirastas ja

viherpeippo.

Hiirihaukka kierteli saarekkeita paikallisena.

Hämärä hiipi liian aikaisin paikalle, joten ei voinut muuta kuin lähteä löntystelemään tiehensä.

ULVILA:

Asemapaikkani oli Huvilakummuntien jatkeena olevalla peltotiellä. Porin ja Ulvilan välinen raja kulkee juuri tätä peltotietä pitkin, joten lienee sama kumpaan kuntaan havaintonsa syöttää. Paikka on muuten hyvä, mutta jos läheisellä tilalla asuva koira on ulkona, niin sitten ei saa hetkenkään rauhaa. Peltoja haravoi neljä sinisuohaukkaa, joista kolme oli naaraspukuisia ja yksi koiras.

Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen sinisuohaukka katosi hetkeksi, mutta ilmestyi pian näkyviin aivan passipaikkani kohdalla. Etäisyyttä ei ollut kuin kymmenkunta metriä ja jostain syystä se tulkitsi tarkoitusperäni uhkaaviksi. Poseeramisen sijaan se tempaisi ylös ja kääntyi samantien takaisin, niin etten ehtinyt tehdä mitään.

Piekanoita näkyi ensimmäisen tunnin aikana 10 ja sitten enää yksi, joka kiersi peltoja paikallisen oloisena.

On aivan turha kuvitella olevansa niin piilossa tai liikkumattomana, että piekana ei olisi sinusta tietoinen. Jos se näkee pienen hiiren vilistävän heinikossa matkojen päästä, niin olisi kumma ellei se näkisi ihmisen kokoista möykkyä.

Kunhan nyt ei törmäisi puuhun, kun noin taakseen kurkkii.

Parin tunnin tarkkailun jälkeen alkoi hämärtää, joten oli aika lähteä ja tarkastaa ovatko Huvilakummun koirat hereillä.

Ei huolta, kyllä olivat valppaina.

Hannu Rinne