Seychellit 1(4) Praslin ja Vallee de Mai

Blogi on näköjään yrittänyt hiipiä jo talviunille, mutta ei päästetä sitä sinne ihan vielä.
Tämä teksti on ensimmäinen osa Seychellien kuvausmatkasta 17-27 lokakuuta 2008. Näin ensimmäisen osan aluksi on paikallaan esitellä saariryhmää hieman tarkemmin, mutta seuraavissa osissa siirrytään pääasiaan, eli lintuihin vikkelämmin. Kaikki lintuja koskevat tarkemmat tiedot on lainattu Birds of Seychelles (BoS) kirjasta. Lähdeviitteitä ei ole kaikoin paikoin mainittu, mutta kaikki vähänkään järkevä teksti on lainattua.
Seychellit sijaitsee Intian valtameressä päiväntasaajan alapuolella 5°:n ja 10°:n leveysasteiden välissä Madagaskarin yläpuolella. Saariryhmä koostuu noin 40 graniittisaaresta sekä suuremmasta joukosta atolleja. Graniittisaaria kutsutaan sisäsaaristoksi ja niiden koko vaihtelee alle hehtaarista 15500 hehtaariin. Graniittisaarten etäisyys pääsaari Mahesta on alle 100 kilometriä, kun kaukaisin atolli Aldabra on 1150 kilometrin etäisyydellä pääsaaresta.

Ilmasto on kuuma ympäri vuoden eikä vuodenaikoja ole sanottavsti havaittavissa. Ilmastoon vaikuttavat marraskuusta huhtikuuhun puhaltava luoteismonsuuni sekä toukokuusta lokakuuhun vallitseva kaakkoismonsuuni. Kovimmat tuulet esiintyvät heinä- ja elokuussa ja rankimmat sateet joulu- ja helmikuun välissä. Rankkoja sateita saattaa esiintyä muulloinkin.

BoS luokittelee saarilla havaitut linnut pesiviksi (67 kpl), vuosittain tavattaviksi muuttolinnuiksi (24), harhailijoiksi (127), luokittelemattomiksi (29) ja sukupuuttoon kuolleiksi (7). Pesivistä linnuista 26 on kotoperäisiä.
Tukikohtani oli koko ajan Praslin niminen saari, joka sijaitsee 45 km:n etäisyydellä Mahesta. Praslin on toiseksi suurin graniittisaari, pinta-alaltaan 2756 hehtaaria.

Mahe:n kansainvälinen lentokenttä. Pikkukoneilla lennätetään vierailijat lähisaarille.

Koneen ikkunasta sai esimakua saarten geologiasta.

Praslinin hiekkarannoilla ei ollut milloinkaan montaa ihmistä, ja ainakin keskipäivällä se oli aivan liian kuuma paikka. Kuvan hiekkaranta oli muuten aivan erinomainen kahlaajapaikka.

VALLEE DE MAI:

Vallee de Mai on yksi maailman pienimmistä luonnonperintökohteista. Se sijaitsee suojaisessa laaksossa Praslinin kansallisessa luonnonpuistossa. Vallee de Main erikoisuus on kuuluisa coco de mer palmu. Palmulla on kaksi helposti arvattavaa sukupuolta.

Naaraspalmu kasvaa noin 24 m:n korkuiseksi ja se tuottaa yli 20 kg:n hedelmän.

Koiraspalmu kasvaa noin 30 m:n korkuiseksi ja sen tunnusmerkkinä ovat ruskeat "urvut", joita kuvassa on kaksi. Vallee de Mai on kasvitieteilijän paratiisi ja miksei lintutietelijänkin, mutta vierailupäivänä ei yksikään lintu ollut kuvaushollilla.

Viimeinen kuva Vallee de Maista on naarashämähäkistä, joka parittelun jälkeen syö pikkuisen kumppaninsa.

Hämähäkin pituus on noin 7-8 cm jalat mukaan lukien.

Tästä eteenpäin keskitytään lintuihin. Matkan yksi päämäärä oli nähdä Seychellien musta papukaija. Birdlifen systemaattinen nimistö kutsuu lintua pikkumustakaijaksi. Lintu on BoS:n mukaan kotoperäinen, esiintyen ainoastaan Praslinilla ja lähellä olevalle Curieuse nimisellä saarella. Lintuja arvioitiin olevan vuonna 1997 200-300 yksilöä.

Kuvat on otettu hotellin parvekkeelta illansuussa.

Kaiken kaikkiaan pikkumustakaijoja näkyi kolmena eri päivänä.

Seychellien salangaani on kotoperäinen laji, joka pesii Praslinilla, Mahella ja La Diguella (BoS). BoS toteaa myös, että linnut pariutuvat mahdollisesti eliniäksi ja naaras munii vain yhden valkoisen munan. Lintujen kokonaismäärän arvioidaan olevan 2500-3000 yksilöä.

Salangaani ei ole kuuluisa siitä, että se lentäisi suoraan kovin pitkiä matkoja. Näin ollen kohteen seuraaminen kameralla oli aivan arpapeliä.

Seeprakyyhky on hyvin yleinen pieni kyyhky (pituus 20-23 cm), joka tuli kernaasti ravintolaan syömään leivänmuruja.

Pihamaina on yleinen, kaikkiruokainen lintu, jonka pituus on noin 23 cm.

Seychellienbulbul on kotoperäinen graniittisaarten laji.

Madagaskarinkutoja on Seychellien "varpunen".

Seychellienmedestäjän nimi on kreoliksi Kolibri Sesel, joka tarkoitaa Seychellien kolibria. Se on kotoperäinen laji graniittisaarille.

Koirasmedestäjällä on tapana "vilauttaa" rinnan sivulla olevaa keltaista laikkua.

Ei medestäjä asu pelkästään viidakossa, sillä tämä lintu ottaa hörpyn nektaria hotellin parvekkeelta olevasta kukasta.

Kyyryhaikara pysyttelee tiukasti reviirillään ja oli tietysti kiukkuinen tunkeilusta. Kyyryhaikaroita näkyi myöhemmin lisääkin.

Töyhtötiira on yleinen graniittisaarilla, mutta pesii atollisaarilla.

Töyhtötiira lennossa.

Syntymäpäiväni oli ensin melkoinen pettymys, koska yhtään vierasta ei ilmestynyt paikalle. Lopulta sentään yksi arvovieras saapui paikalle kaukaiselta Aldabran atollilta.

Luolakahlaaja oli ainoa syntymäpäivävieras, mutta sitäkin mieluisampi.

Lentonäytöskin järjestettiin

samoin kuin juoksunäytös ja

akrobatiaa.

Luolakahlaajan keittiössä.

Pulmussirrin ja luolakahlaajan suvut ovat olleet riidoissa ammoisista ajoista lähtien.

Moro Luolis! Onko totta, että vanhempasi olivat järkyttyneitä nähdessään järjettömän ruman nokkasi ensimmäisen kerran? Olet niin koomisen näköinen, että olen kuolla nauruun joka kerta, kun näen sinut.

Nokka tukkoon rääpäleet! Kaikilla luolakahlaajilla on hyvin muodostunut nokka syntymästä lähtien.

Tässä paikassa on pakko iskeä jarrut päälle, sillä tuskin kukaan viitsii lukea tätäkään enää kokonaan.

Lupasin matkalla kirjoittaa myös englanniksi, mutta sen paikka on vielä vähän auki. Jos sopivampaa paikkaa ei löydy, niin englanninkielinen versio ilmestyy aikanaan tähän samaan blogiin.

Seuraava teksti käsittelee retkiä Cousin, Couriese ja La Digue saarille.

Hannu Rinne