tiistai 16. syyskuuta 2008

Sadonkorjuun aikaan

Nyt on sadonkorjuun aika. Satoa korjataan monessa muodossa monien toimesta ja jotkut sadonkorjaajat ovat itsekin satoa. Nakkilan Kivialhon suuressa pihlajassa on paljon korjattavaa.
NAKKILA:


Mustat pisteet kielivät pienistä sadonkorjaajista.

Merula korjaa satoa ylempänä pihlajassa.

Tältä pellolta on sato korjattu jo kertaalleen. Hyvin peltoon sulautuvat suokukot korjaavat toista satoa.
MAKHOLMA:

Puolukat ovat nyt kypsiä - niitä ei vain ole kovin runsaasti. Puolukoiden määrän vähättelyn tarkoituksena on torjua ämpäriarmeijan invaasio Makholman salomaille.
Sieniä on enemmän kuin miesmuistiin, joka ei kylläkään ulotu viime vuotta kauemmaksi.

Kehnäsieniä on ollut tänä vuonna runsaasti ja

suppilovahveroita on nousemassa runsaasti.
VÄINÖLÄ:

Pajulintua oli kohdannut jonkin sortin onnettomuus, koska se kyyhötti asfaltilla liikkumattomana. Se lensi muutaman metrin päähän, kun sitä yritettiin siirtää turvallisempaan paikkaan. On pelättävissä, että melko pian kuolema korjasi satoa.
LUVIA:
Jotkut asiat pysyvät muuttumattomina. Niittymaan mäki on pyöräilijän kauhistus samalla tavalla kuin ennenkin ja Porin suuntaan ajettaessa nousua riittää Hangassuolle asti. Pyörätietä ei ole, mutta piennar on sen verran leveä, että siinä ei ole lainkaan samanlaista ahtautta kuin esimerkiksi Reposaareen johtavalla tiellä.
Luvia pelloilta sato on jo pääosin korjattu ja leikkuupuimurit ovat vaihtuneet lentäviin sadonkorjaajiin.

Isolepinkäinen on kiivennyt huteran oksan nokkaan tähystämään.
Haukkojen osalta kolmen tunnin havainnointi tuotti kolme hiirihaukkaa, varpushaukan, kolme tuulihaukkaa, nuolihaukan, kaksi sinisuohaukkaa ja arosuohaukan.







OOVIIKI:
Missä ihmeessä kaikki kahlaajat ovat? Lietettä näkyvissä vaikka kuinka paljon, mutta paikalta kuuluu ainoastaan valkoviklon etääntyvä ääni.

Sorsat korjaavat rantavedestä satoa, vaikka ovat satoa itsekin.
LIETTEET:
Kun joskus harvoin pääsee tarpeeksi lähelle palokärkeä, niin silloin ei ole valoa riittävästi. Filminherkkyyden arvo oli jo 2000, eikä sitä voi enää kasvattaa ilman merkittävää kohinan lisääntymistä. Valotusajaksi tuli noinkin suurella herkkyydellä vain 1/60s, joka on karkeasti ottaen 10 kertaa liian pitkä. Tekniikan puolelta ei ole apua luvassa, mutta kunnon satsi betasalpaajaa saattaisi poistaa turhat sydämentykytykset ja käsien tärinät.

Kuvan halkaiseva harmaa rantu on Mäntyluodon pikatie.

Onkohan tikka kiinnittämässä mainosta tolppaan, kun sillä on nuppineuloja nokassa.
Lietteidenkään kahlaajamäärissä ei ollut hurraamista, sillä näkyvissä oli vain kymmenkunta tylliä, pikkusirri ja pulmussirri.

Pikkusirri vaihtaa paikkaa,

niin kuin tyllikin.

Olenpa tukalassa välissä. Vasemmalla on tyllin pahaenteinen hahmo ja oikealla ruokamaita sotkeva kiusankappale.

Ei mun kannata kulkea aivan tyllin perässä, koska se nyppii kaikki sattumat sannasta.



Syksy on harvinaisten kirvisten aikaa ja olisikin mukavaa, jos ne olisivat hyvin hallinnassa.

Mykän kirvisen kanssa on heti vaikeuksissa. Tämä lintu näyttää niittykirviseltä.
Korjataan varsinaiseen tekstiinkin, lintu on siis lapinkirvinen. Kiitos kommenteista.

Hannu Rinne

3 kommenttia:

Petteri Mäkelä kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Petteri Mäkelä kirjoitti...

Mykkä vaikuttaa lapinkirviseltä koska mm. tertiaalien vaalea reuna kiertyy tertiaalien sisäpuolelle, nokantyvi on keltainen ja korvanpeitinhöyhenet heikosti punaruskean sävyiset.

rolsen kirjoitti...

Jes, Petterin kanssa samoilla linjoilla. Mikon kanssa oltiin lietteillä ja siellä oli lapinkirvisiä sekä äänessä että putkessa.