tiistai 6. toukokuuta 2008

Levon kalastusnäytös 2.5.2008

Matkalla Levon kalastusnäytökseen tuli poikettua lietteillä ja Kirrinsannan vanhalla kaatopaikalla. Lietteillä oli maata näkyvissä hehtaarikaupalla, mutta kahlaajat olivat poissa. Sirrit eivät ole vielä tulleet, ja aikaisemmin saapuneet kahlaajat lienevät siirtyneet jo pohjoisemmas. Kuikkia oli muutama paikallisena ja yhtä lentävää lintua yritin kuvatakin huonolla menestyksellä.

Kelvotonkuikkakuva.

Toinen epätoivoinen yritys oli kokeilla kuvata lentävää taivaanvuohta, mutta ei se nytkään onnistunut häävisti.




Kirrinsannan vanha kaatopaikka oli puhdas satakielistä, harmaasiepoista, pikkulepinkäisistä ja kaikesta muustakin kiinnostavasta. Levon lammikoilla oli alkamassa kalastusnäytös.

Kalastaja saapuu apajalle.

Kalastaja on laskeutunut.

Kalastaja keskittyy.

Kalastaja iskee.

Olematon sintti ammattilaisen saaliiksi.

Toinen kalastaja kaikuluotaa.

Sukellus, isku ja nousu pintaan melkoisen vonkaleen kanssa.

Saalis tuulen varjoon ennen kuin fregattilinnut ja muut rosmot ehtivät paikalle.

Edellisten esitysten jälkeen haapanan leuoissa olisi odottanut näkevänsä kilon hauen, mutta niin ei kumminkaan käynyt.

Jostain paluumatkan varrelta tarttui mukaan liro ja sirittäjä sekä Teemuluodosta mustaviklo. Kilometrejä kertyi kuutisenkymmentä.

Hannu Rinne









Ei kommentteja: