Lentotiaisia Makholmassa

Sunnuntaina satoi koko päivän vettä. Suunnitelmissa oli haukkakuvauksia mutta vesisade vesitti sellaiset aikomukset. No, Makholmassa voi ainakin kuvata tiaisia, kun hommaa jotakin suojaa kameran päälle. Perustin väliaikaisen ruokintapaikan hieman valoisampaan paikkaan ja ei mennyt kuin pari tuntia kun paikalla alkoi käydä säpinä. Vähän väliä sai toimittaa täydennystä ja toisinaan hömötiainen oli niin kärkäs, että roikkui kiinni käsivarressa. Tiaisten rohmuamista katsellessa tuli mieleen, että mahtavatko ne kerätä jemmoja pahan päivän varalle. Eivät ne ainakaan myyntiä harrasta, eivätkä tiaiset tiettävästi käy vaihtokauppaakaan.
Valotusaika oli koko ajan 1/2500s. Hieman nopeampi aika olisi ollut tarpeen, mutta sitä ei voinut nopeuttaa kun filminherkkyys oli jo reilusti punaisella (ISO 2500). Kirkkaammalla kelillä saattaisi päästä 1/4000s aikoihin matalammilla ISO arvoilla(1000-1250) ja oikein kirkkaalla ilmalla voisi vielä himmentääkin paremman syväterävyyden toivossa. Kuvaustekniikka on aivan yksinkertaista - odotetaan linnun ilmestymistä ja aloitetaan kuvaus kun se näkyy etsimessä. Onnistuminen on silti aivan onnenkauppaa, sillä noin 600 laukaisusta ei yksikään onnistunut kunnolla.
Talitiainen on omien havaintojeni mukaan arempi kuin muut tiaiset. Pienemmät tiaiset eivät välitä, vaikka istuisi aivan ruokintapaikan vieressä, mutta talitiainen haluaa pitää muutaman metrin etäisyyden.
Alla on talitiaisten siipishow.

Töyhtötiaisia pyöri paikalla pari kappaletta ja samoin yksi kuusitiainen, mutta se oli liian vikkelä.

Pikapuoliin lähdössä?

Taisin viedä viimeisen, mutta jonkun on sekin tehtävä.

Normaali partiolento.

Alla esitellään sinitiaisten lentokalustoa.

Tätä jo vähän epäiltiinkin. Apetta kärrätään pois kaikin keinoin ja ennen pitkää joku ilmestyy paikalle kassin kanssa.

Bumerangi

Varpushaukka syöksymässä töyhtötiaisen kimppuun!? Tylpät ja lyhyet siivet ovat tunnusomaisia varpushaukalle, mutta pienehkö koko murentaa jonkin verran tunnistuksen uskottavuutta.

Lennonjohto tuntui ottavan aivan järjettömiä riskejä.

.
Pahoittelen kuvien suttuisuutta (kuten nykyään joka kerta). Pitänee ottaa uusiksi kirkkaampana päivänä.

.

Hannu Rinne

Pohjoisen pojat etelässä

Pari pohjoisen satakunnan harrastajaa halusi tutustua etelän lintutarjontaan, joten ei muuta kuin maastoon. Päivän eka kohde oli Köyliön pähkinänakkeli. Lintu oli tälläkin kertaa erittäin yhteistyökykyinen ja ilmaantui nopeasti pelipaikalle ja suoritti noin parin minuutin poseerauksen pihapuussa. Sen jälkeen siemen suuhun ja nopea poistuminen takavasemmalle. Pohjoisen poikia hymyilytti...

Seuraaviksi siirryimme Hallavaaran jätteenkäsittelylaitokselle. Tavallisen kaduntallaajan mielestä paikka on vain kaatopaikka, mutta lintuharrastajan silmin se näyttää jo lähes maanpäälliseltä paratiisilta.

Hallavaaran kohdelajina oli ensisijaisesti isolokki, joka löytyikin pitkän parvenparkauksen jälkeen. Mukaan tarttui myös havaintoja mm. maakotkasta, kanahaukasta ja kottaraisista.

Hymy alkoi nousta jo korviin saakka...

Tälläisiä sulaojia on tullut vastaan kuluvana talvena useita ja monesti ne ovat olleet tyhjää täynnä. Onneksi ei tällä kertaa...Tarkkailimme matkan päästä, miten peukaloinen ruokaili ojan pohjalla. Pirteältä vaikutti tämä tapaus!

Pohjois-Satakunnasta on talvehtivat päiväpetolinnut pääasiassa jo kadonneeet, mutta onneksi Säkylän peltoaukeilta niitä vielä löytyy....

Heiju

Tammikuuta

Levon putki kuuluu Porin suosituimpiin talviretkikohteisiin. Eipä ihme sillä sulana pysyvä putken ympärys vetää puoleensa satunnaistalvehtijoita ja ympäröivä puusto taas viehättää tikkoja. Tänäkin talvena paikalla on nähty ainakin punakylkirastas, punarinta, käpy-, pikku-, pohjan- ja valkoselkätikka sekä palokärki. Myös harmaapäätikka on viihtynyt maisemissa useana talvena, vaan ei nyt.
Putki on monestakin syystä oivallinen retkikohde, ensinnäkin siellä tapaa lähes aina tuttuja, lintuharrastus on ainakin meikäläiselle yhtäpaljon sosiaalista toimintaa kuin havainnointia. Toiseksi putken ympäristössä olevia lintuja on helppo havainnoida niitä häiritsemättä, linnut ovat tottuneet trafiikkiin - putken vieressä kulkee hiihtolatu ja suosittu ulkoilureitti - eivätkä kavahda lähellekään osunutta havainnoijaa.




Itse olen Levon tikoista yhyttänyt palokärjen useampaan otteeseen ja pikkutikan kerran. Tämä tikka ei paljoa tirkistelijästä piitannut.



Välillä veri vetää myös erämaahan, Siikaisista ja Honkajoelta näitä vielä löytyy. Joka talvinen metso-riekko-maakotka-retki suuntautui tällä kertaa Haapa- ja Huidankeitaalle. Katselmankallion varmalta metsopaikalta löydettiin ainoastaan pari pientä teeripottia. Tästä sisuuntuneena koko porukkamme uhmasi sendaria testaamalla Huidankeitaan tornin tukevuuden. Ainuttakaan lintua ei tornista kuitenkaan havaittu - maisemat oli gomiat!



Ei riekkoa Reikkoon, vaikka maasto olikin ihanteellista. Lumen puute lienee pistänyt valkoiset linnut tiukille - puhuvat vielä suojaväristä...



Erämaan rauhassa saattaa törmätä aboriginaaleihin - lyhytpinna(lista)iset metsämiehet jätettiin suorittamaan riittejään, dokumenttikuva ehdittiin sentään näpsäistä.



Huittisten maanmainioita lintupaikkoja ei sovi unohtaa talvellakaan. Pitkälän Arskan kanssa noukittiin paikallisopas kyytiin - toimivaksi todettu resepti. Tervetuliaishakit katsottiin ruokinnalta. Ammattilaisopastuksella löytyi myös gomia ukkometso Marjasuolta, Köyliön ja Huittisten rajamailta.
Parmakorven hieno pontikkakorpi oli "uudistettu"...



Vankilan peltojen, Raijalanjärven, uusi torni käytiin testaamassa. Lintuhavikset "jäivät" kahteen peltopyyparveen ja kolmeen harakkaan. Autosta plokattiin vielä hiirihaukka ja piekana.

Huittisista suunnattiin Köyliön parhaalle lintupaikalle. Hallavaaran kaatiksen reunapuissa on istuskellut aikojen saatossa monenmoista kotkaa, tänäkin talvena ainakin yksi maakotka ja useita merikotkia. Mako ei suvainnut meille näyttäytyä, mutta merikotkia nähtiin viisi yksilöä, kuvassa vanha lintu.



Lokkihässäkkä kaatiksella on vaikuttava näky. Lentävästä parvesta on vaikea määrittää "parempia" lajeja.



Tilanteen rauhoituttua oli isolokin löytäminen astetta helpompaa. Scouppaamiseen lähes sopimattomilla vehkeillä saatiin dokumentti aikaan, kuvassa toisen kalenterivuoden isolokki.
Vajaan kahdenkymmenen linnun koiraspeippoparvi ja saman moinen kottaraislössi kirjattiin havikseen, sen sijaan pohjantikka ja huuhkaja jäivät toivelistalle.



Petteri Mäkelä -86-

Karajoella

Lampinkoski on varma karamesta. Vaasantieltä ylävirtaan löytyi heti kaksi lintua. Kuvaaminen ei sitten ollutkaan yhtä helppoa. Kuvista tuli suttuisia ja rakeisia, sillä päivä oli pilvinen eikä valoa ollut tarpeeksi.
Joen eteläpuolen lumisessa kivikossa kulkeminen oli jännittävää - koskaan ei tiennyt kuinka syvälle kenkä uppoaa. Sellainen tarpominen tarjosi aivan mahtavia aistimuksia ristiselän alueelle. Joenrannan jää ei aivan kestänyt ja sukat kastuivat vedenpitävissä kengissä saman tien.

Koskikarat olivat huomanneet, että joen pohjoispuolella on paremmat ruoka-apajat ja molemmat linnut olivatkin sillä puolella jokea. No, sillan kautta kiertämällä pääsi pohjoispuolelle, mutta karat olivatkin muuttaneet mielensä ja tulleet siihen tulokseen, että syötävää löytyy parhaiten virran eteläpuolelta. Olisi tarvittu kaveri elämöimään joen toiselle puolelle, mutta kukaan ei ole niin hullu, että menisi sellaiseen kivikkoon huvikseen katkomaan kinttujaan.

Koskikaran englanninkielinen nimi tarkoittaa suomeksi osapuilleen valkokurkkuista sukeltajaa/kastautujaa. Se kuvaa hyvin linnun ulkonäköä ja käyttäytymistä.

Näköjään kivikautinen luola. Pitäisikö tutkia tarkemmin?

Kintut ovat kuin joriinin juuret,

mutta silti pintasukelluksessa edetään ripeästi.

Mitähän ylävirran joutsenet metelöivät?

Tämä risteily oli hauskaa seurattavaa.

Väylänraivaus on rankkaa puuhaa,

eikä se työ lopu kesken,

vaikka miten repisi.

Lumisukat.

Ylävirran ryökäle kävi rehentelemässä reviirilläni, mutta ajoin sen tiehensä. Sanoin sille, että ennen vanhaan jo jokea alas lipuva höyhen tiesi pikaisia hautajaisia sen lähettäjälle.

Juuri näihin tilanteisiin tarvittaisiin lisää valoa.

Koskikaran tontti. Lintukin on näkyvissä isommassa kuvassa.

Vähän kauempana oli laulujoutsenia.

On niin hyväryhtinen kaveri, että kyseessä taitaa olla sotilas.

Myöhemmin paikalta kuului äänekästä kailotusta ja joku taidettiin ajaa lentoonkin. Ei se mikään ihme ole, että pinna kiristyy, kun ollaan yhdessä koko talvi. Riittää kun huomauttaa toisen kenokaulaisuudesta, niin jo on täysi riita päällä.

.
Hannu Rinne

Viikonloppu 10.-11.1.2009

10.1.2009 ak ja Sami Luoma päättivät pistäytyä Porin pohjoispuolen maisemissa. Homma aloitettiin Merikarvian Kasalan kalasatamasta. Keli oli upea, vain kovahko tuuli jäädytti poskipäitä. Olosuhteista huolimatta meininki oli perin vaatimatonta; lokkeja, muutama mustalintu ja pilkkasiipi...Oli aika siirtyä karajahtiin.

Karaprojektikaan ei oikein lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla. Hyviä sulia löytyi, mutta ei karoja.

Vasta kuvassa näkyvältä Kuritunniskalta Siikaisissa löytyi karoja 5 yksilön verran. Kun siihen lisätään vielä vanha laulujoutsen ja telkkä, niin homma alkoi näyttää paljon paremmalta.

Illallla juhlittiin PLYryn 50-v juhlia ja juhlintaa jatkettiin huhujen mukaan ahkerasti aamuun asti ...

Sunnantaiaamun nousua seurattiin Eurajoen luusuassa. Kun pakollinen auringonnousukuva oli otettu, alkoi perinteinen jokilaskenta tarkoituksena ynnätä pikku-uikut, sinisorsat, karat yms. joella talvehtivat lajit.

Perinteinen pikku-uikkumesta Eurajoesta, tällä kertaa näkyi kaksi yksilöä.

'

Sinisorsien joukossa ilmeinen sininokkasorsa vai liekö tavallinen pläide vain palelluttanut nokkansa, kun noin sinertää. Joka tapauksessa veikeän näköinen kaveri.

Joitain yhteissummia joelta: sinisorsa 300, pikku-uikku 3 ja koskikara 14. Lisäksi joen rannoilta tai muuten välittömästä läheisyydestä löytyi mm. peukaloinen ja mustapääkerttu.

Mennyt laskenta oli sikäli historiallinen, että nyt sai laskea koko joen Euran kunnan alueena, kiitos kuntaliitosten.

Juha Heino

Kalaholman talvilintulaskenta 11.1.

Laskin Kalaholman ja Väinölän raiteilla kiemurtelevan 5,5 kilometrin mittaisen reitin Anin kanssa PLY:n juhlapirskeiden jälkeisenä päivänä (hieman laskentajaksosta myöhässä). Keli ei näyttänyt kovin hääppöiseltä, koska tuuli dominoi ulkoilmaa. Anikin totesi jo ennen pihalle menemistä, notta ”näyttää kyllä tosi hiljaselta”.

Ensimmäiset kymmenet metrit näyttikin aika kehnolle, mutta sitten perussettiä rupesi puskemaan tasaiseen tahtiin. Ilahduttavaa oli huomata varpusmäärien olevan jokseenkin hyvät. Pikkuvarpusia viiletteli siellä täällä – yllättävän paljon Kalaholman puolelle, ainakin edellisiin laskentoihin verrattuna. Käpytikkatiheys oli mainio, koska reilun kilometrin matkalla vastaan tuli viisi lintua. Väinölän puolella trendi laski välittömästi – yksi tirppa 3,1 kilsan matkalla.

Vielä kuitenkin takaisin Kalaholmaan. Reitin puolivälin tienoilla mukava laji oli räksä, joka lenteli korkeuksissa. Eipä niitä juuri ole kuin yksittäisiä enää maisemissa. Samaten koirasmustarastas oli jeespokshavis. Saarentien loppupäässä riemua aiheutti 11 tiklin parvi – uusi laji reitille. Varvourinjuovan laskuojassa kellui 53 sinisorsaa (30/23). Noin perstuntumalla sanoisin, että niitä on nyt Porissa enemmän kuin parina edellisenä talvena. Sampolan parvikin on kasvanut hulppeaksi. Vaan eipä liene kukaan laskenut pläidejä.

Väinölä oli pitkiltä matkoilta aika hiljaista. Yleensäkin Kalaholman pihapiirit ovat lintujen suhteen hyvin mielenkiintoisia – Väinölässä on paljon melko tuoreita pihoja, joiden istutukset ovat vielä vaiheessa. Parasta antia olivat kaksi yksittäistä räksää ja neljän punatulkun parvi.

Loppuvaiheessa asetimme Kalaholman ja Väinölän lajimäärän vastakkain – tilanne oli Anin mielestä onneksi Kalaholman hyväksi 15–14. Tilanne tasoittui pian, kun fasaani rääkäisi. Niitä kertyi yhteensä viisi reitin varrelta. Saattoi muuten olla ensimmäinen laskenta, jossa fasaani ei osunut reitille Kalaholman puolella lainkaan. Tilanne 15–15. Kutkuttava jännitys (ainakin melkein). Väinölä meni ohi Päkintiellä, kun yksinäinen koirassinisorsa lensi yli. Tilanne 15–16 Väinölän eduksi. Ani rupesi manailemaan tilannetta.

Lopussa on vielä pieni pätkä Kalaholman puolta – siis kova yritys plokata fasaani jostain. Tiimannin nokan kohdilla sanoin, että tuoltakin Ulvilan puolen pellolta saattais joskus jotain löytää. Kului muutama sekunti ja huomasin piekanan pellon päällä! Ja toinen! Ja vielä kolmas! Aika uskomaton tsägä. Siellä ne kieppui komiasti reitin varrella uutena lajina. Kalaholma tasoitti ja vei selvän voiton, koska tikli ja piekana tulivat nimenomaan Kalaholman puolelta reitille uusiksi lajeiksi. Päätepisteessä kökötti vielä uusi räkättirastas.

Laskennan jälkeen pyörähdimme vielä Tiimannilla, mutta näkyvissä oli vain yksi piekana maassa. Hyvä mäihis korostui entisestään, koska maasta laji olisi ollut puolimahdoton plokata Saarentieltä. Paljonkohan niitä oikeasti talvehtii länsirannikolla? Varmaan aika muhkea määrä.

Mainio laskenta kovasta tuulesta huolimatta. Saldo ollos här:

Sinisorsa 55, piekana 3, pulu 17, käpytikka 6, mustarastas 1, räkättirastas 4, sinitiainen 59, talitiainen 106, puukiipijä 3, harakka 38, naakka 108, varis 28, varpunen 68, pikkuvarpunen 31, viherpeippo 142, tikli 11, urpiainen 4, punatulkku 4, keltasirkku 91 (Yhteensä 779 yksilöä / 19 lajia).

Santos

Eka ekaa

Pimeässä homma aloitettiin, tuloksena sarvipöllö Hevosluodosta.

Auringon noustua alkoi projekti Päivämyyränpurijat. Pinomäen petoparatiisissa niitä löytyikin monen näköistä ja kokoista. Projektin ulkopuolelta 2 tavia sulaojasta.

Tällaisesta biotoopista voi tammikuisessa Porissa löytyä vaikka nokikana tai muuta mukavaa..

Aurinko alkaa painua mailleen ja yksinäinen kulkija jatkaa matkaansa kohti pohjoista

 PS: Kuvat otettu 1.1.2009, kameran päivyri elää vielä edellisvuotta.

Juha H