Toukarin ilmataistelu

Toukarin ja Lyttylän välejä hiertänyt kiista saalistusoikeuksista kärjistyi avoimeksi konfliktiksi. Tapahtumat saivat alkunsa, kun yksittäinen Lyttylän ilmavoimien yksikkö tunkeutui Toukarin alueelle. Tunkeutuminen johti ilmataisteluun, jossa kaksi Toukarin ilmavoimien hävittäjää yritti ajaa tunkeutujaa pois Toukarin ilmatilasta.

Ilmataistelu Toukarin taivaalla.
Tunnin kestäneen taistelun jälkeen vihollinen ajettiin niin ahtaalle, että se joutui peräytymään omalle alueelleen.

Lyttyläläinen hyökkääjä palaamassa omalle alueelleen.

Toukarin sodanjohdossa ei tuudittauduttu välikohtauksen jälkeen harhaluuloon, että Lyttylän taholta suoritettu provokaatio jäisi ainoaksi laatuaan. Lyttylän hyökkäyksen seurauksena Toukarilla julistettiin liikekannallepano, jossa kaikki lentokelpoiset ja ilmassa pysyvät yksiköt kutsuttiin palvelukseen. Ilmavoimien tukikohtaan ilmestyi niin monenlaisia ilma-aluksia, että niiden tunnistamiseksi tarvittiin asiantuntija-apua. Mäkelän Petteri antoi nimen kaikille suohaukoiksi itseään kutsuville taistelijoille. Petteri antoi myös jokaisesta ikäarvion, jotta pystyttiin paremmin arvioimaan jokaisen käyttökelpoisuus taistelutilanteessa. Joukot ryhmiteltiin laivueisiin, joiden tehtäväksi annettin Toukarin alueellisen koskemattomuuden varmistaminen.

Hävittäjälaivue:

Tuulihaukka

Nuolihaukka

Varpushaukka

Pommittajalaivue:

Aikuinen ruskosuohaukka. Taitavan pommittajan tunnistaa siitä, että se on noinkin vanhana vielä ilmassa.

Nuori ruskosuohaukka. Pommittajan kokemattomuus näkyy siinä, että se tarjoaa noin suuren maalitaulun vihollishävittäjille.

Nuori sinisuohaukka. Pommittajan kokemattomuus näkyy siinä, että pommituskohteen tähyilyn sijaan se tähyilee syömistä.

Toinen nuori sinisuohaukka. Pommittajan kokemattomuus näkyy siinä, että pommituskohteen tähyilyn sijaan se tähyilee omaa ilmatorjuntaa.

Kolmas nuori sinisuohaukka. Pommittajan kokemattomuus näkyy siinä, että pommituskohteen tähyilyn sijaan se tähyilee taistelun dokumentoijaa.

Neljäs nuori sinisuohaukka. Pommittajan kokemattomuus näkyy siinä, että pommituskohteen etsimisen sijaan se tarkkailee viljojen tuleentumista.
Tilanne on sittemmin rauhoittunut ja taivaalla kierteleekin enää yksittäinen tutkavalvontakone.

Hannu Rinne

Kun muflonit eivät enää riitä. Säpissä 25.8.-29.8

Kävin Säpin lintuasemalla Porin seudun Steinerkoulun kanssa vierailulla. Koululaisilla oli oma ohjelmansa ja minulla omani, mutta molemmissa mentiin ristiin. Minä seurailin sivussa koulululaisten tekoja(lähinnä ruoka-aikoina) ja nämä taas pääsivät tutustumaan lintuihin kädessä rengastuksen merkeissä.



Säpissä tapaa nykyään mufloneita isompaa nisäkästä, josta jo laiturin kopilla on omia taulujaan....



Ensimmäisen kyydin nopeimmat ovat ehtineet aseman pihapiiriin ja naapurikin näyttää olevan kotosalla.



Tuskin asemalla ehti piipahtaa sisällä kun ensimmäinen "hailanteri" jo saapuu vaanimaan päänahkoja.



Pienen paimaentamisen ja toisen kuljetuksen jälkeen porukka on kasassa. Ensimmäinen käskynjako ja aseman tavat tulevat tutuiksi.



Aamulla on rengastuksen vuoro, tämä lienee kaikille tuttu :)



....sama juttu syksyisessä leppälintu koiraassa.



Viherpeippo koiraalla on komea nokka....



....puukiipijällä taas ohut ja kaareva.....



Pajulintu taas ei malta olla laulamatta edes kädessä.



Mukavin rengastus oli kuitenkin nuori pikkusieppo, joita rengastetun ohella oli samaan aikaan paikalla kaksi muutakin yksilöä.



Variksille verkoista ei herunut saalista.



Kaikki Luvian lokit eivät aina ole Hangassuolla.



Päivän kruunaa tietysti sauna, tällä kertaa oppilaat saivat pesän syttymään mikä nykyään alkaa olla harvinaista herkkua.



Keskiviikon aamupäivän kierrosta kuolinnokan muistokivellä..... Tästä hetkestä alkoi sade joka loppui vasta perjantai aamulla klo 8.00..... Shit happens!



Asemanseudun perinnemaisemaa pohjoisesta kuvattuna....


.... ja ylhäältä majakasta kuvattuna.



Makasiini pääsi myös kuvaan.



Sonni yritti olla pelottavan näköinen ja estää lähtömme saaresta.



Sonnista selvittiin kunnialla laiturille ja Tommi saapui noutamaan retkeläiset saaresta.



IIIIIIIIIIIKKKKKK!!!!!!!!!!!!!! Kauhunelikko venematkalla! Tärykalvot olivat haljeta näiden neitien matkassa veneen rullatessa ylös ja alas aaltojen tahdissa.

Holmes

Karhuluodon häijy väiski

Koko reissusta ei olisi viitsinyt kirjoittaa mitään, ellei paikalla olisi ollut ärhäkkää väiskiä. Ensin se ajoi valkoviklon tiehensä ollen takaa-ajossa todella "iholla". Harmi vain, että olin tilanteessa sen verran unessa ettei ole mitään dokumenttia esitettäväksi. Myöhemmin häätötoimenpiteet kohdistuivat rantasipiin. Mahtoiko väiski vain yleensä vihata kahlaajia, vai oliko siinä rannalla tullut jonkinlaista sanaharkkaa, joka sitten aiheutti väiskin ylimitoitetut reaktiot. Väiski saattoi myös pelätä leivän loppuvan, sillä ainakin valkoviklo syö koko ajan ja isona lintuna melkoisia määriä.

Väiski häätää rantasipiä tiehensä.

Ihmettelet varmaan miksen keikahda vasemmalle kyljelleni. Jotta saavuttaisit uskottavuutta siellä blogissa, niin kirjoita, että nuoren rantasipin kivipiira on sen oikealla puolella. Kivipiiran kivenmurikat tasapainottavat linnun niin, ettei se tarvitse vasenta jalkaa pysyäkseen pystyssä. Aikuisen rantasipin kivipiira siirtyy vähitellen keskelle kroppaa, samalla se kasvattaa itselleen vasemman jalan.
Sinun on turha mainita minua tietolähteenäsi - saat kaiken kunnian itsellesi.
Koirarannalla oli muutamia kahlaajia.

Nuori tylli

Aikuinen tylli

Nuori suosirri

Lapinsirrejä

Karhuluodossa on useassa tolpassa käpytikan paja.

Tuulihaukka edusti petopuolta.

Tämäkään "keltiäinen" ei liene mikään rariteetti. Näyttää pajulinnulta, vaikka onkin väritykseltään tavallista tummempi.

Tässä vaiheessa ripsi jo vettäkin, joten oli aika häipyä tiehensä.

Hannu Rinne

Vadelma-aukealla

Makholman valtavaan maa-alueeseen kuuluu kaiken muun hyvän ohella erinomaisia vadelmapaikkoja. Yksi sellainen on noin kahden hehtaarin hakkuuaukko jossain tiettömien taipaleiden takana. Siellä eivät eläimetkään osaa vielä pelätä ihmistä sanottavasti. Esimerkkinä voi mainita aukealla olleen hirven, joka ilmestyi aivan tyhjästä ja katseli minua noin viidentoista metrin päästä. Eläin väistyi takavasemmalle muutaman kymmenen metriä ja jäi siihen töllistelemään toviksi, ennen kuin harppoi lopullisesti tiehensä. Muuten aukealla oli pikkulepinkäisiä ja tietysti määrättömästi vadelmia.

Pikkulepinkäinen ja kirjokerttu pesivät kuulemma toisinaan toistensa läheisyydessä. Voi olla, mutta koskaan kirjokerttuja ei ole ollut haitaksi saakka.

Pikkulepinkäisen kerjuuääni on niin tehokas, että antaisin sille kaikki evääni, kunhan ne vain kelpaisivat.

Aikuinen on immuuni kerjäämiselle.

Vadelmia poimii hyvästä paikasta aika nopeasti, eikä tarvitse olla lainkaan kumarassa.

Koiras tuli välillä aika lähellekin.

Muita lajeja ei tullut hollille, joten kuvia tuli räiskittyä ainoastaan kahdesta nuoresta lepinkäisestä ja aikuisesta koiraasta.

Pahus, kun näkyy taustaa noin paljon. Joku voi jo tunnistaa paikan.

Tällainen kuikuilu enteili saalistuspyrähdystä.

Pikkulepinkäiset lähtivät tiehensä, ja muutamaa päivää myöhemmin paikalla oli enää harvinaisia vadelmalepinkäisiä.

Elokuu on hyvää aikaa kuvata heinäsirkkoja, kuvissa ketoheinäsirkka ja nurmiheinäsirkka tai jotain sinne päin.

Hannu Rinne