maanantai 9. kesäkuuta 2008

Yöekobongausta ja vähän tavallistakin 6-8.6

Kahden viikon retkeilytauko aiheuttaa kauheaa jälkeä pinnavihkoon. Suurimmista aukoista mahtuu tundrakurmitsa ja ruisrääkkä, eikä ainakaan jälkimmäistä paikkaa enää millään. Rääkkää ei vaan enää haluta rääkyä ja sillä siisti. Miten se perhe-elämä voikaan olla niin sopuisaa heti avioitumisen jälkeen? Ihminen ja ruisrääkkä ovat kulkeneet aivan eri polkuja evoluution alkuajoista lähtien. Ruisrääkkä pitää seurusteluaikana kovaa meteliä, mutta vaikenee tyystin avioituessaan. Ihmiset yrittävät salata seurusteluaikana todellisen luonteensa, mutta päästävät sen valloilleen avioiduttuaan.

No, oli niin tai näin mutta Kivinillä oli nähty kuhankeittäjä ja sitä piti lähteä perjantaina yrittämään. Kuhankeittäjä löytyi ja samalla tuli todistettua, että kuhankeittäjän kuunteleminen on äärettömän paljon helpompaa kuin sen kuvaaminen. Ainoa mahdollisuus linnun kuvaamiseen olisi ollut, kun se lennähti puusta toiseen, mutta ei sellaista nopeutta löydy mistään. Linnun matkiminenkin tuntui ärsyttävän vain lähistöllä ollutta puvavarpusta - kuvittelua varmaan sekin. Kaksi käkeä kukkui lähistöllä kilpaa.

Varma käki vaikka ei sitä kuvasta tunnistakaan. Se nimittäin kukkui.

Toukarin lavan tuntumassa oli äänessä sirkkeli, mutta se ei näyttäytynyt tarpeeksi kuvaamista varten. Onneksi sentään vanha tuttava rengasväiski oli paikalla.

Auringonlaskun aikoihin ilmestyi Hannes Tiira vaimoineen paikalle ja vähän myöhemmin saapui kirkkoveneillä runsaasti muuta porukkaa. Hannes aikoi ensin höpistä vieraille kenttäkerttusista, mutta muutti suunnitelmia kun veneistä ilmestyi lintumiehiäkin. Toukarilla ei esitetty mitään suurta konserttia, sillä äänessä oli vain pari kerttusta ja nekin aika vaimeasti. Viitasirkkalintua ei kuulunut ja edellä mainittu ruisrääkkäkin oli hiljaa. Lajia ei kaiketi saa sittenkään kirjata, vaikka tuntee luissaan, että se on jossakin lähistöllä.
Puolenyön jälkeen lähdin tieheni. Pormestarinluodossa viitakerttunen näytti musisoinnin mallia, mutta se ei ollut vielä mitään verrattuna siihen mitä kuului Vanhakoivistolla. Siellä oli kello yksi äänessä todellinen mestari. Aivan pyörätien vierestä kuului sellaisia skaalaharjoituksia, että jumiutuneet kuuloluutkin tärisivät irralleen. Esitys oli sitä luokkaa, että lähistöllä olevien tonttien hinta nousi ainakin kymppitonnin.
Lauantaina oli vähän hutera olo, mutta se ei johtunut kemiallisesta bongailusta vaan ennemmänkin valvomisesta. Päivä kului seuraillessa Makholmassa pihapiirin tapahtumia. Sinitiaispoikue oli jo lähtenyt, talitiaisten pöntöstä kuului kovaa meteliä ja kirjosieppokoiraskin oli aloittanut ruokinnan. Tuli ryhdyttyä pönttöpaparazziksi, vaikka ei se mikään ylevä kuvaamisen muoto olekaan.

Jokainen arvaa miten tähän on päädytty. Ei siis olla oltu aarnimetsässä kuvaamassa käsivaralta tiaisten lentoa.

Jos jättää ruokintapaikan haravoimatta, saa kesällä vieraakseen kielon ja keltasirkun.

Naaras ei vienyt pönttöön mitään, mutta koiras rahtasi sisään monenkirjavaa särvintä.



Sunnuntaiaamuna lietteillä tuuli niin raivokkaasti, että kaukoputken vastavalosuojankin sai vain vaivoin vedettyä ulos. Lippalakkikin tuli haettua pari kertaa kymmenien metrien päästä. Lintuja oli vähän, mutta jotain sentään.

Lietteiden uloin hiekkasärkkä.

Vesipääskyjä. Varmistettu putkella.

Kihun profiili.
Sirrejä oli paria sorttia.




Hannu Rinne









2 kommenttia:

Megavisa kirjoitti...

Tundrakurmitsa on syyspuolella helppo kuin Paris Hilton.

Anonyymi kirjoitti...

Lisää näitä, hienoja kuvia.