sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Talvilintulaskenta

Kalaholman talvilaskenta 8.3.2008

Tein tämän ”talven” viimosen talvilintulaskennan Kalaholman-Väinölän reitillä Ani Laineen ja Jalmari Pusan avustuksella. Reitti kulkee Saarentien itälaidasta Kalaholman koululle, sieltä Varvourinjuovan yli Väinölän puolelle (jos se nyt ylipäätään on Väinölää siinä heti?). Siitä luikerrellen junaradan vartta Väinölän R-Kioskille ja sieltä taas Kalaholman puolelle, mm. Päkintietä pitkin. Näistä ohjeista varmaan kukaan ota vähääkään tolkkua…

Laskentaa ajatellen keli oli loistava – pilvinen, tyyni ja pakkasta vain muutama aste. Viherpeipoilla oli selvästi kovat hormonipaineet, sillä soidinnuotteja ja -lepatteluja oli ilma pullollaan. Erityisesti Kalaholman puolella melu oli oikeasti tuntuvaa. Väinölän puolella äänimaailma hiljeni lähes totaalisesti, mikä johtunee osin siitä, että virisi pieni tuulenvire ja taivaalta alkoi pudota hiutaleita. Lopulta lumisade oli jo niin häiritsevää, että se varmasti vaikutti hieman tuloksiin.

Laskennan yllättäjiä olivat kaksi aikuista merilokkia, jotka painelivat länteen huisin korkealla. Myös nuori kanahaukka ja sen ympärillä hyörinyt varishärdelli olivat mukavia. Sinisorsia oli Varvourinjuovan laskuojassa vielä kahdeksan kipaletta.

Tinttirintamalla oli yllättävän hiljaista, eikä lauluja juuri kuulunut – joitain yksittäisiä lintuja tietenkin, mutta ei samalla sykkeellä kuin viherpeipoilla. Talitinttejä osui kohdalleen ”normimäärä”, 64 yksilöä, mutta sinisellaisia vain 17!

Lopuksi vielä saldo pähkinänkuoressa (sinisorsa 8, kanahaukka 1, fasaani 5, merilokki 2, pulu 9, kuusitintti 1, sinitintti 17, talitintti 64, puukiipijä 1, harakka 18, naakka 86, varis 34, varpunen 45, pikkuvarpunen 18, viherpeippo 150, punatulkku 1 ja keltasirkku 99). Nuo sulkumerkit kuvaavat niitä pähkinän kuoria:)

Santos

Ei kommentteja: