maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kuvapinna Kirrinsannasta ja makroilua Makholmassa

Edellisessä mustapyrstökuirikuvassani on se vika, että siitä ei tunnista lintua. Lietteillä oli silloin niin paha väreily, että kuirin tunnisti vaivoin putkella. Paljon ei siis tarvittu, että Kirrinsannasta saisi paremman kuvan.

Mustapyrstökuiri piti etäisyyden vakiona noin 100 metrissä. Kun lintu hiippailee tasaista vauhtia edellä, niin ei siinä ole mitään tehtävissä. Istuin penkereelle odottamaan, jos jotain uskaltautuisi lähemmäksi.

Vaihtopukuisia kuovisirrejä oli viisi.

Pikkulokki kävi jostain syystä ärhentelemässä.

Pikkusirri ja pikkulokki vierekkäin.

Lapinsirrejä yhteensä kolme.

Pikkutylli oli mahdottoman huolestunut niin kuin se aina on.

Altaan kahlaajat pysyttelivät kaukana, mutta onneksi tylli ei ole arkalasta kotoisin.

Etualalla olevasta linnusta tekisi mieli tehdä pikkutiira, mutta ei se kuitenkaan ole sellainen. On nuori lapin- tai kalatiira. Kun kahlaajalistaan lisätään vielä liro, valkoviklo, punajalkaviklo, mustaviklo, meriharakka ja suosirri niin kahlaajalajimäärä on 11.
Lauantaiaamuna poikkesin Ooviikissa. Meriveden korkeus oli noin -15cm, mikä on liian vähän kuvauksia ajatellen. Lietettä näkyy liikaa ja etenkin viklot kahlaavat melko syvässä vedessä. Sirreille liete sopisi paremmin, mutta ne eivät viihdy Ooviikissa.

Ooviikissa oli heikosti kahlaajia. Kuvassa olevan suokukon lisäksi oli muutama valkoviklo, parikymmentä liroa ja kaksi töyhtöhyyppää.

Harmaahaikaran säikyttämiseksi ei tarvitse isommin ponnistella. Tuolilla istuminen riittää hyvin.

Viiksitimalien määrästä on vaikea sanoa mitään. 300 metrin matkalla ääni kuului viidestä kohtaa. Parvet eivät olleet suuria, vain kaksi tai kolme lintua. Voi olla että havaitsin samat linnut moneen kertaan.
Makrokuvaaminen on helppoa ja vaikeaa. Helppoa siinä mielessä, että kohteita löytää helposti ja vaikeaa kohteiden hallinnan vuoksi. Ongelmia aiheuttavat muun muassa pieni terävyysalue ja kohteiden liikkuminen joko omin jaloin tai tuulen takia.

Kärpänen hämmentämässä linnun ulostetta.

Kimalainen tyhjentämässä hiidenvirnaa.

Muurahainen paimentamassa millin mittaisia kirvoja. Molemmat hyötyvät, sillä muurahaiset ajavat kirvoja syövät hyönteiset pois ja saavat palkaksi kirvojen erittämää mesikastetta.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: