Talouden ennusmerkkejä

Viimeisen vuoden aikana talous on ajautunut voimakkaaseen taantumaan. Siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, mutta se on hämmästyttävää miten väärässä kaikki talousprofeetat ovat olleet ennusteissaan. Talouden ennusmerkit ovat olleet nähtävillä jo pitkään - on vain pitänyt osata katsoa oikeaan suuntaan.

Jos Toukarin urpiainen nokkii samaa urpua kuin missä se roikkuu, niin silloin on vaarana, että mennään lujaa alas. Jos ei heti, niin pian kumminkin.

Jos urpiainen haistelee lepän urpua epäluuloisena, niin silloin pankitkin kyräilevät toisiaan.

Jos Toukarin pyrstötiainen pysähtyy paikoilleen, niin silloin taantuma tarraa talouteen.

Jos pyrstötiaisen pyrstön alapinnan nuoli osoittaa ylöspäin, niin se merkitsee sitä, että taantumaa seuraa nousukausi. Maata kohti osoittava nuoli ennustaa nousukauden jälkeistä taantumaa.

Jos Preiviikin lepinkäinen istuu vaijerilla, niin se tietää huonoa pellon pienjyrsijöille, samoin kuin firmojen maksamille osingoille.

Lepinkäinen varmistaa viestin perillemenon kuvaavalla eleellä: talous on vapaassa pudotuksessa, eikä vielä olla pohjalla.
Edellä olevat ilmiöt ovat kenen tahansa todennettavissa, ja ne pitävät paikkansa yhtä hyvin kuin muutkin talousteoriat.

Talousongelmia kiinnostavampi asia on lintujen pitkät vaellus- ja muuttomatkat. Makholmasta tuli selvyyttä tähän mysteeriin.

KT: Moro Hannu, ootko koskaan ihmetellyt miten kuusitiaiset ylittävät suuria vesialueita.

HR: No en, mutta lentämällä kaiketikin.

KT: Niinkin, mutta myös purjehtimalla. Olet saattanut huomata, että en ole mikään albatrossi, joten väsyessäni lentämään laskeudun ajelehtivalle lumpeenlehdelle ja nostan toisen siipeni tällä tavalla purjeeksi. Hyvällä tuulella matka rientää joutuisasti ja energiaa säästyy.

HR: Niin tietysti, kuinkas muutenkaan. Nyt kun sen sanot, niin asia on aivan selvä.

-
No niin, mopo lähti vähän käsistä tekstiä väsätessä, mutta lähteköön. Toukarilla oli siis lauantaina urpiaisia, kahdeksan pyrstötiaisen parvi, jompikumpi buteoista, pari käpytikkaa, pari fasaania ja ruokinnalla keltasirkkuja ja viherpeippoja. Preiviikissä oli edelleen isolepinkäinen ja Ooviikissa vilahti jonkin tuntemattomaksi jääneen ison linnun varjo. Kun tähän lisätään vielä Makholman pari korppia ja Tiilimäen räksä, niin tärkeimmät on kerrottu.

.
Hannu Rinne

Ekopinnojen kiilto silmisä

Santtu päätti, että nyt on aika laittaa mun haviksia vähä muistiin. Ja osallistua siinä sivussa pikku kisaan, jossa nälkä kasvaa syöressä (se taitaa tietää, mikä mut saa liikkeelle). No, sitte kirjaamisen jälkeen ei muuta ko heti polkupyärän päälle ja menoksi ja nokka kohti Harjunpäätä.

Että piti sitte tehrä pieni lenkki – laskimme, että kilometrejä kerty vähä vaille 27 ja aikaa meni kuus tuntia.

Sitte lyhyesti mitä nähtiin.

Kalaholman puolelta näky Kokemäenjoessa Isojoenrannalla sinisorsia 48, mut ufoa pilkkasiipeä ei enää näkyny. Ennen kuin ylitimme joen rautatiesiltaa pitkin, harmaalepissä tsirkutti parvi (14) kauniita tiklejä. Reittimme kulki Harjunpäänjokea seuraten, ja siinä matkalla talon pihassa näimme mukavan pikkuvarpusparven (17 yksilöä) ja peltoaukean avautuessa alko piekanoja pukkaamaan.

Ensimmäinen oli vissiin vakiopaikallaan kyttäämässä pienen koivun latvassa, ko se just trujautti siihen ko katteltiin ja näytti siltä, että siihen sammaan puuhun olis päästetty ennenkin. Kohta nähtiin toinen lentämässä ja kolmas kyhjötti sähkölinjalla. Ihan siinä lähellä oikein tumma goljatti hiirihaukka tutkaili kans maastoa. Suosmeren aukeelta löyty viälä sitte kolme piekanaa lisää ja varmaan se sama, mutta toinen hiirihaukka tuli siihen sähkötolpan vaakapuulle istumaan kupu täynnä, misä Santtu oli sen edellispäivänäki nähny. Mettän alkaessa näimme kaks närheä ja Pörstintiellä käpytikan.

Voi että, oli se komiaa ajaa sillä kelillä pyärällä! Ei ollu tuulta ja pakkasta oli pari astetta. Raikasta ja ihanaa. Santtu oli etevän näkönen sinisen kirpparilta hankitun Tuntsan kanssa. Evästä ei ollu, ko piti käyrä vaan pienellä lenkillä…

Matka jatkui leppoisasti, varpushaukka, isolepinkäinen ja parvi räksiä saatiin kiikariin. Tulthiin Tampereen tien risteykseen – Santtu halus kotia, ko alko nälkä kaiveleen – mutta minä plikka sanoin, ettei viä näin komialla ilmalla kannata kotiin mennä – ja sitte jatkoimme kohti Vanha-Ulvilaa ja sovimme, että mennään nakkarille Ulvilassa ostamaan oikein kunnon hampurilaiset! Siinä sitte näimme vielä yhden piekanan päivystämässä (yhteensä seitsemän), mutta sen jälkeen alko nakkariasiat pyörimään päässä.

Katteltiin ja ihmeteltiin siinä keskustassa ja todettiin paikallisen ulvilalaisen ystävällismielisen mieshenkilön avustuksella, ettei ny päästä kunnon nakkikioskitunnelmaan ainakaan Ulvilassa, koska se ainoo paikka oli kiinni, misä sanottiin seinällä, että
grilli-kahvila avoinna la – su klo 10 – 20 ja kello oli just lauantai ja 16.15. No, ei auttanu… Sit päätettiin, että Porriin mennään Tipukkiin vaikka nälkäkuolema tulis matkalla. Kyl ne lukuisat kilometrit sit tuntu pitkiltä, ko kuala valu suusta, ko ajatteli sitä murkinaa.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saimme valtaisat jättiherkkuhampurilaiset maidon kera ja jättilautasellisen ranskanperunoita mainioilla lisukkeilla. Voi autuutta. Ja kolme purkkia hunajaa kympillä!

Ja mitä muuta sit viä nähtiin: vihervarpusia kolme, fasaaneja kolme, neljä hippiäistä ja yhden punatulkun ääni.

Juu ja sit mää kirjottanu sain viis ekopojoa.

Ani

Lentotiaisia Makholmassa

Sunnuntaina satoi koko päivän vettä. Suunnitelmissa oli haukkakuvauksia mutta vesisade vesitti sellaiset aikomukset. No, Makholmassa voi ainakin kuvata tiaisia, kun hommaa jotakin suojaa kameran päälle. Perustin väliaikaisen ruokintapaikan hieman valoisampaan paikkaan ja ei mennyt kuin pari tuntia kun paikalla alkoi käydä säpinä. Vähän väliä sai toimittaa täydennystä ja toisinaan hömötiainen oli niin kärkäs, että roikkui kiinni käsivarressa. Tiaisten rohmuamista katsellessa tuli mieleen, että mahtavatko ne kerätä jemmoja pahan päivän varalle. Eivät ne ainakaan myyntiä harrasta, eivätkä tiaiset tiettävästi käy vaihtokauppaakaan.
Valotusaika oli koko ajan 1/2500s. Hieman nopeampi aika olisi ollut tarpeen, mutta sitä ei voinut nopeuttaa kun filminherkkyys oli jo reilusti punaisella (ISO 2500). Kirkkaammalla kelillä saattaisi päästä 1/4000s aikoihin matalammilla ISO arvoilla(1000-1250) ja oikein kirkkaalla ilmalla voisi vielä himmentääkin paremman syväterävyyden toivossa. Kuvaustekniikka on aivan yksinkertaista - odotetaan linnun ilmestymistä ja aloitetaan kuvaus kun se näkyy etsimessä. Onnistuminen on silti aivan onnenkauppaa, sillä noin 600 laukaisusta ei yksikään onnistunut kunnolla.
Talitiainen on omien havaintojeni mukaan arempi kuin muut tiaiset. Pienemmät tiaiset eivät välitä, vaikka istuisi aivan ruokintapaikan vieressä, mutta talitiainen haluaa pitää muutaman metrin etäisyyden.
Alla on talitiaisten siipishow.

Töyhtötiaisia pyöri paikalla pari kappaletta ja samoin yksi kuusitiainen, mutta se oli liian vikkelä.

Pikapuoliin lähdössä?

Taisin viedä viimeisen, mutta jonkun on sekin tehtävä.

Normaali partiolento.

Alla esitellään sinitiaisten lentokalustoa.

Tätä jo vähän epäiltiinkin. Apetta kärrätään pois kaikin keinoin ja ennen pitkää joku ilmestyy paikalle kassin kanssa.

Bumerangi

Varpushaukka syöksymässä töyhtötiaisen kimppuun!? Tylpät ja lyhyet siivet ovat tunnusomaisia varpushaukalle, mutta pienehkö koko murentaa jonkin verran tunnistuksen uskottavuutta.

Lennonjohto tuntui ottavan aivan järjettömiä riskejä.

.
Pahoittelen kuvien suttuisuutta (kuten nykyään joka kerta). Pitänee ottaa uusiksi kirkkaampana päivänä.

.

Hannu Rinne

Pohjoisen pojat etelässä

Pari pohjoisen satakunnan harrastajaa halusi tutustua etelän lintutarjontaan, joten ei muuta kuin maastoon. Päivän eka kohde oli Köyliön pähkinänakkeli. Lintu oli tälläkin kertaa erittäin yhteistyökykyinen ja ilmaantui nopeasti pelipaikalle ja suoritti noin parin minuutin poseerauksen pihapuussa. Sen jälkeen siemen suuhun ja nopea poistuminen takavasemmalle. Pohjoisen poikia hymyilytti...

Seuraaviksi siirryimme Hallavaaran jätteenkäsittelylaitokselle. Tavallisen kaduntallaajan mielestä paikka on vain kaatopaikka, mutta lintuharrastajan silmin se näyttää jo lähes maanpäälliseltä paratiisilta.

Hallavaaran kohdelajina oli ensisijaisesti isolokki, joka löytyikin pitkän parvenparkauksen jälkeen. Mukaan tarttui myös havaintoja mm. maakotkasta, kanahaukasta ja kottaraisista.

Hymy alkoi nousta jo korviin saakka...

Tälläisiä sulaojia on tullut vastaan kuluvana talvena useita ja monesti ne ovat olleet tyhjää täynnä. Onneksi ei tällä kertaa...Tarkkailimme matkan päästä, miten peukaloinen ruokaili ojan pohjalla. Pirteältä vaikutti tämä tapaus!

Pohjois-Satakunnasta on talvehtivat päiväpetolinnut pääasiassa jo kadonneeet, mutta onneksi Säkylän peltoaukeilta niitä vielä löytyy....

Heiju