maanantai 11. elokuuta 2008

Toukarilla 28.7

Marjo kysyi kuvauksissa käyttämääni varustusta. Kuvaan Canonin laitteilla ja lintuja melkein aina 500 mm:n objektiivilla. Varusteiden ongelmia ovat korkea hinta, suuri koko ja raskas paino (objektiivi 3,8kg, kamerarunko 1,2kg). Ensimmäisen ongelman unohtaa ajan myötä, mutta kaksi jälkimmäistä eivät häviä minnekään. Käytän jonkin verran myös 300 mm:n putkea, mutta se ei ole läheskään aina mukana, koska kiihkeänä jatkuva ekopinnakisa vaatii kulkemaan pyörällä ja raahaamaan mukana myös kaukoputkea ja jalustaa. Olen suunnitellut vuokraavani ekopinnakisan loppurutistusta varten hyvätapaisen ja linnuista kiinnostuneen aasin tai muulin. Sen avulla saan kulkemaan kaikki varusteeni, pääsen kulkemaan hankalassakin maastossa ja noudatan silti vielä sääntöjä. Sellainen on hyvä uimarikin, joten esim. Säpissä tulisi käytyä nykyistä useammin. Ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta pitänee pyytää Hannekselta lausunto kulkuneuvon ekologisuudesta.
Toukarille mentiin kuitenkin vielä pyörällä. Lavalta pääsi tähtäilemään tuulihaukkaa ja harmaahaikaraa.


Hiiren mukana tuli melkein kaikki ravintoympyrän ainekset.

Yksi kynsissä ja toista vaanitaan.
Seuraavan kuvan julkaisu vähän arvelutti, mutta haikaran agentti sanoi tapahtuman korostavan vain ruuansulatuksen toimivuutta.

Sorry vaan ruisrääkät, mutta heitän pienet kuranäytteet lavalla kyttäävän sontapaparazzin mieliksi.
Toukarin länsipäässä oli vilkasta toimintaa.

Kuovi

Kottaraisia

Urpiaisen voimistelua

Tavi ja liro ovat tulleet aina hyvin toimeen keskenään.

Väiski saostusaltaan reunalla,

niin kuin keltaväiskikin ja

nuori peippo.
Toukarin länsipäässä oli hyvä kulkea rengastajien kasvillisuuteen raivaamia polkuja. Pusikoissa oli runsaasti lintuja.

Pensaskerttu

Pikkulepinkäinen

Punavarpunen, eikä siis viherpeippo. Kiitos taas oikaisusta.

Ruokerttunen

Nämä ovat vähän vaikeita, mutta luultavasti viitakerttunen.
Korjaus: Ei ole viitakerttunen, vaan on nuori rytikerttunen. Kiitos kommentista.

Hannu Rinne

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Viimeisessä kuvassa on nuori rytikerttunen.

Petteri Mäkelä kirjoitti...

viherpeippo = nuori punavarpunen, lienee kirjoitusvirhe =)