maanantai 18. helmikuuta 2008

Koskien karahduksia

18.2.2008

Teki mieleni huitaista sisämaan uumeniin. Rannikkoa oli tullut vähät retkipäivät nuohottua aiemmin. Tosin rannikon tuntumassa menivät ensimmäiset kohteet aamulla. Hangassuon kaatopaikalla ei ollut lokkien karusellia, ei. Ensimmäistäkään lokkia ei ollut snadilla sekajätealalla. Vain pikkuusen naakkoja ja kaksi toisiinsa kyllästynyttä käpytikkaa...

Kiersin Luvianlahden peltoaukean ja haroin aukeaa sekä kiikarein että putken kera. Ei petoja, ei kevään hullutuksia. Eikä sen puoleen sitä luntakaan...Ehkä Hangassuon huvenneen pitopöytätilanteen takia pelloilla safkasi peräti 120 varista.

Nakkilan Leistilänjärven keskitietä ei viitisinyt lähteä koettamaan. Jäätynyttä ja uraksi ajettua lunta yllättävän runsaasti, eikä juuri nyt kiinnostanut hajottaa menopelin mahanalustaa. Palokärki kuikutti ja keltasirkut (260) pitivät festivaalia. Arantilankoskella möllötti kolme isokoskeloa, mutta yhtäkään koskikaraa ei nytkään ollut. Vesi oli korkealla ja siinä syy.


Arantilankoski


Kivialhon kautta ajelin kohti Ulvilaa ja Kaasmarkkua. Sinne päästyäni tsekkasin jokea, mutten yhyttänyt yhtään karaa. Leineperissä niitä olikin sitten kolme lintua ja pellolla isolepinkäinen.


Leineperin tukkimies


Leineperin historian haiskahdusta

Parin lisäulvilalaiskaran jälkeen pyyhkäisin Kiikoisiin. Josko Jaaranjoessa jokunen lisää. Vaan ei ollut. Jaarankylä muuten oli kyllä lintua pullollaan. Teeriä näkyi ko. kunnassa 23+9 ja yksi isolepinkäinen. Aika hilpaista Laviaan...


"Mihin se pyyhe lensi, pötsi jäi vielä märäksi?"

Lavian Susikoskessa puljaili yksi kara ja siitä vähän alajuoksulle, sahan taakse, oli toinen vastaava. Oliskohan Nokkamaan pelloilla joku peto maisemissa? Vielä mitä, kun aukea aukeni, pölähti tieltä lentoon siniharmaa vegetaristi. Pitikö tämäkin vielä nähdä? Koko päivän on saanut hokea itselleen, ettei nyt ole maalis-huhtikuu, vaan helmikuu, sitten tosiaankin lavialaisessa maalaismaisemassa kekkuloi uuttukyyhky 70:nen naakan hälytysjärjestelmästä nauttien. Varsinainen lökäpöksy. No, näillä sääennustuksilla niitä ilmestyy piakkoin varmasti enemmänkin Satakuntaan, kuka ties...Erään maatilan pihapuissa oleili kohtalainen keltasirkkuparvi (450 lintua), mutta joukosta ei löytynyt kuin viherpeippoja.


Putken läpi räpsästy suttufoto uuttarista

Noormarkusta löytyi vielä kaksi koskikaraa (Lassilan- ja Noormarkunjoesta), joten päivän saldoksi tuli yhdeksän lintua. Porin Toukarilla päivysti kaksi isolepinkäistä ja siinä se päivä sitten olikin. Atlashavaintoja laulavista tinteistä, viherpeipoista ja muuten vaan tikoista ja varislinnuista aimo kasa.

Piisami

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa että retkikertomuksia alkaa vihdoin löytymään verkosta, erittäinkin kun PLY:n sähköpostilista ajettiin tältä osin alas.

Mutta miksi tämä salamyhkäisyys? Kai tästäkin olisi voinut ilmoitella?

Anonyymi kirjoitti...

Tästä blogista ilmoitettiin PLY:n sähköpostilistalle heti avaamisen jälkeisenä päivänä.

Eli ilmoitus annettiin heti perustamisen jälkeen siinä ainoassa muodossa kuin mahdollista.

Yhdistyksen sähköpostilistaa tämä ei korvaa, blogista ei tehdä keskustelupalstaa. Tiedotuksia, kokouskutsuja ym. voidaan julkaista, mutta niiden oikeat ilmoituspaikat säilyvät entisellään.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein St. Niin näyttää olleen vaan ei ollut tullut tänne. Näköjään valikoivaa sorttia tuo lista...
Ja se on myös hyvä että blogi on blogilistalla. Näkee sieltä sitten päivitykset.

Satakunnan linnut kirjoitti...

Löytyy blogilistalta kohdalta linnut, otsikolla Satakunnan linnut.