Syksyn kahlaajia

Nyt on ollut kahlaajarannoilla säpinää. Lajikirjo on ulottunut lähes strutsinkokoisista saapaskahlaajista pieneen tylliin. Viikon kohokohta oli Tapanin löytämä eskimosirri, jota kävi varmaan katsomassa satoja harrastajia. Linnun jatkuva siirtyminen lietteiden ja Teeriniemen välillä aiheutti jonkin verran ongelmia. Ensimmäinen huti tuli torstaina, kun kävelin lomakylästä lietteille ja kuulin linnun lähteneen juuri takaisin Yyteriin suuntaan. Paluumatkalla Teeriniemessä oli jo niin pimeää, ettei siellä olleista linnuista pystynyt enää sanomaan mitään.
Perjantaina sirri oli päivällä lietteillä, mutta kun pääsin paikalle, niin lintu oli taas lähtenyt Yyterin suuntaan. Tuli mieleen, että voiko enää alemmas vajota kuin seisoa ilman eskimosirriä lietteiden mudassa kylmässä sateessa? Voi tietysti vajota, sillä mutakentästä löytyy pienellä vaivalla syvempiäkin paikkoja. Rämmin vielä kerran Teeriniemeen sillä mielellä, että jos nyt ei löydy niin sitten saa olla. Teeriniemestä lintu sitten lopulta löytyi, mutta aloitetaan lietteiltä.

Lokakuun liro lietteillä.
Siihen lietteiden kuvat sitten loppuvatkin. Muita havaintoja lietteiltä olivat suosirrit, kaksi tundrakurmitsaa, viiksitimalin ääni, pyrstötiaisen ääni lavan vierestä, teeri ja jänkäkurppa.
Teeriniemi perjantai:

Älä isosirri käännä veistä haavassa. On nimittäin vieläkin hyvin muistissa, kun tota tavaraa kynittiin usein siikaverkoista.

Suo- ja isosirri.

Puoli- vai kokosukeltajasorsa?

Ei kumpikaan, vaan punakuiri.

Edelleen punakuiri.

Tyllikin näyttää isolta katsottaessa paljon suurentavan optiikan läpi, mutta kun sitä katselee aivan läheltä ilman apuvälineitä, niin on se pieni - ja nätti.

Suosirrien touhuja pääsi seuraamaan parhaimmillaan parin metrin etäisyydeltä.

Reilua peliä ei pelattu, vaikka se ei tästä ihan käykään ilmi. Eräästä huonosti tarkentuneesta kuvasta näkyy, miten suosirri ajaa eskimosirrin päälle kantapäät edellä.

Taas erimielisyyttä suosirrin kanssa.

Hetkellinen sopu.

Lintukirjassa kuvataan eskimosirrin ruumiinmuotoa litistetyksi soikioksi.
Lauantaina oli kova länsituuli ja eskimosirri edelleen Teeriniemessä.

Antaa pojat sulkimen laulaa, tätä te kumminkin olette kytänneet.

Käsisiiven pituus suhteessa pyrstöön on yksi tekijä, jolla eskimosirri erotetaan melkein kaikista muista pienistä sirreistä.

Mahtaako noilla eväillä päästä talvehtimaan Etelä-Amerikkaan. Olisi ehkä parempi viettää talvi suosirrien kanssa ja lähteä ensi keväänä katsomaan kavereita Siperiaan tai Pohjois-Amerikkaan.

Kirjoittavat että olisin jotenkin litistynyt. Tietenkin pelkkää panettelua, mutta silti parempi kuin tulla leimatuksi isomahaiseksi.
Loppupäätelmänä voi todeta, että eskimosirrin ilmestyminen juuri nyt tänne osoittaa kiistattomasti Porin seudun bairdipiikin sattuvan 47 vuoden välein.
Yhtä kiistattomasti sateenkaaren päästä löytyy kultaa.


Hannu Rinne

Myrkyllisiä lajeja ja kommentteja

Kun nyt menee Preiviikin, Makholman tai minkä tahansa rantaan, niin näkee etäällä muutaman sorsan, joutsenen ja ruskeankirjavan lokin. Sellaisten kuvaaminen ei oikein nappaa. Vaihteeksi on kiinnostavampaa kulkea vaikka tiaisten perässä. Kotipaikkani vieressä on matalaa männikköä, josta löytää aina jotakin. Pyy on joka kerta ihan varma nakki ja tiaisparven mukana kulkee usein hippiäisiä ja puukiipijä.
MAKHOLMA:

Vai kelpaa tällainen surkea hippiäinenkin taas kuvattavaksi. Herraa kuvaajaa ei olekaan näkynyt sitten kevään.





Ilmestymisesi tänne merkinnee sitä, että etelänpellet ovat muuttaneet tiehensä. Mahtaa harmittaa, kun joudut tyytymään meihin seuraavat puoli vuotta.
Muuten, koska aloitat töyhtötiaisten talviruokinnan?

Puukiipijä.

Pyy.
Kun kiikaroi taivaalta innokkaasti käärmekotkaa, niin polulla oleva käärme jää helposti huomaamatta.

Käärmeen etupää on päättänyt lähteä takaisin.

Extreme sienestäjän mesta. Voi olla että sienen saa napattua ilman käärmeenpuremaa ja voi olla että sieni ei olekaan myrkyllinen seitikki.

Käärmeellä on tarkka hajuaisti. Meikäläisen jättämät hajumolekyylit eivät varmaan ole sen mieleen.

Hannu Rinne

Syysretkeilyjä

FLEIVIIKI:
Käytiin tsekkaamassa, josko Fleiviikin lammaslaitumen isokirvisiä pääsisi kuvaamaan. Lintu kyllä havaittiin, mutta sitä ei saanut kuvaushollille. Lammikon reunalla oli pari väiskiä ja niittykirvisiä.

Väiski syö. Korennon laji ei auennut, ehkä jokin syys- tai ukonkorennoista.

Väiski kylpee.

Väiski poseeraa.

Niittykirvinen.

Etelään painellut nuolihaukka.
MAKHOLMA:
Makholman takarannalla oli punakuiri. Kävellen lähestyminen ei luonannut lainkaan, mutta veneellä pääsi ihan viereen, kun souti tuulen yläpuolelle ja antoi sitten tuulen hoidella lähestymisen.

Lokit ja tiirat lienevät yksimielisiä siitä, että juuri punakuiri on sontinut kiven valkoiseksi. Kuirin puolustukseksi voi sanoa, että sitä ei ollut olemassakaan, kun kiveä "maalattiin".

Englantilaisten nimi punakuirille on juovapyrstökuiri ja sen kyllä ymmärtää. Mahtavatko ne raukat nähdä koskaan punaisia kuireja.

Tässä ollaan jo liian lähellä ja kohta vene ajelehti lähemmäksi kuin mitä on linssin tarkennuksen alaraja.

Punakuiri arvostaa sitä, että Kirrakarista niitettiin ruoikko kesällä.
Edesmennyt makholmalainen kotitarvekalastaja oli sitä mieltä, että "leipä loppuu!". Syynä oli kalastajien ja verkkojen suuri määrä Lemnäisten matalan ympärillä.
Perhosilla on sama tilanne, kuin mitä oli Lemnäisissä aikoinaan.

Nokkos- ja ohdakeperhonen samassa ohdakkeen kukinnossa.

Vasemmalta lukien nokkos-, neito- ja ohdakeperhonen.

Pellolla kasvavasta matalasta koivikosta ilmestyi ensimmäiset pyrstötiaiset sitten kevään. Parvessa oli kymmenkunta lintua.

Hannu Rinne

Hyönteisten kauneuskilpailut

Hyönteisten kuvaaminen on periaatteessa helppoa - työnnetään makro-objektiivi kohteeseen kiinni ja annetaan sulkimen laulaa. Sekundaa tulee kuitenkin eri syistä runsaasti. Pahin ongelma on olematon syväterävyys. Makron syväterävyys lienee minimissään millin luokkaa. Esimerkiksi perhosten naamakuvauksessa siihen milliin pitäisi saada mahtumaan kasvin heilunta tuulessa, perhosen liikkuminen, kameran heiluminen ja tarkennuksen "soutaminen edestakaisin". Etäisyyttä voi tietysti kasvattaa, mutta silloin menetetään pienen kohteen yksityiskohdat.
Toinen ongelma on se, että sopiva valo ja hyönteiset eivät esiinny samaan aikaan. Matalalta tuleva auringonvalo olisi toivottavaa, mutta ainakaan päiväperhoset eivät liiku aikaisin aamulla, eivätkä ne liiku myöskään pilvisellä ilmalla. Kirkas auringonpaiste saa myös myös monet hyönteiset kiiltelemään ikävästi.
Ongelmista huolimatta ei tullut mieleenkään kieltäytyä kauneuskilpailuiden kuvauksista.
OOSINSELKÄ:

Oma suosikkini voittajaksi on Oosinselän sitruunaperhonen.

MURHAKUOPPA:

Murhakuopan ensimmäinen edustaja. Se mitä Makholman murhakuopalla tapahtui aikoinaan ei ole lainkaan kaunista, eikä tämäkään sirosääri ole mikään hyveen kukkanen, vaan on ahnas peto.

Murhakuopan toinen edustaja sopii myös hyvin ympäristöönsä, sillä sudenkorennon toukat ovat kyltymättömiä saalistajia, ja sama touhu jatkuu aikuisena.

Ukonkorento pysähtyy toisinaan paikalleen ja silloin on kuvaajalla mahdollisuutensa.



Pitäähän sitä kaveri kiskoa irti liejusta ja

toisaalta estää kaveria putoamasta liejuun.
MAKHOLMAN KESANTOPELTO:

Pietaryrttinälvikäs on menossa hautajaisiin mustassa kolopuvussa.

Heinäsirkan klassinen kauneus viehättää ainakin tuomariston sirkkajäseniä.
Se pyrki reppuuni, mutta ei sitten tainnut mennäkään. En ainakaan ole huomannut tuollaista mörköä nurkissa kummittelemassa.

Ohdakeperhosen selkäpuoleen kyllästyy äkkiä,

mutta ei persoonalliseen etupuoleen.



Nokkosperhosia oli kymmeniä aivan pienellä alueella.

Toinen toistaan

ilmeikkäämpiä.

Onkohan neitoperhonen nimetty selkäpuolen kauniiden värien perusteella

vai aistikkaiden kasvojen perusteella?

Muutaman kerran kävi niin, että kimalainen törmäsi vauhdilla perhosen selkään ilmeisenä tarkoituksena ajaa se tiehensä kukasta. Välillä kimalainen onnistui aikeissaan, mutta ei joka kerta.

Samat keltaiset kukinnot olivat myös herukkaperhosen suosiossa.

Tälle kaunottarelle ei löytynyt nimeä päiväperhosoppaasta, mutta googlen kuvahaun perusteella uskallan väittää sitä gammayökköseksi.

Sekin sopii määritykseen, että laji on liikkeellä myös päivisin.

Pieni korento tuli kädelle istumaan. Se on varmaan lihansyöjä, mutta ei meikäläinen sille kelvannut.

Hannu Rinne