Pyöräretki Kuuminaistenniemeen(5) 7.5.

Aamulla oli sumua, eikä se hälvennyt Niemessä ennen kuin yhdeksältä. Laskeskelin mennessä leppälintuja. Vanhallakoivistolla lauloi neljä ja Musassa kolme lintua, muualla ei yhtään. Mutu-tuntumalla voisi sanoa, että leppälinnut ovat siirtyneet kaupunkiympäristöön. Kun olin nuori, niin kotipaikassani Makholmassa pesi usein leppälintu. Kerran pesä oli verannalla auki olevassa kintaassa. Pihapiirissä ei ole enää aikoihin ollut leppälintua, eikä ole myöskään harmaasieppoa tai kottaraista.

Preiviikinlahdelta saapui kanadanhanhipari Niemen vesiin. Mölinä ja varoittelu alkoi saman tien kun kävelin lähemmäs rantaa. Ajattelin niiden lähtevän karkuun jo kaukaa, mutta ne lähtivät uimaan kohti ja tulivat noin 20 metrin etäisyydelle. Kauan (noin 35v) sitten Makholman kalarannassa tepasteli samanlaisia kesyjä kanadanhanhia.

Hanhen ei tarvitse pelätä mitään, kun takapiruna on riidanhaluinen kyhmyjoutsen. Joutsen ajoi lajitoverinsa tiehensä, mutta ei ahdistellut kanadanhanhia.

Kanukkien soidinmenot eivät aukene vanhan mantereen lintuharrastajalle. Ehkä yhdistetty kaulanvenytysmölinärituaali vahvistaa parisidettä.

Voisin lyödä vetoa, että valkoposkihanhi on muutaman vuoden päästä Porin seudulla samalla roistolintulistalla kuin merimetso ja mustavaris.

Noin 110 hanhen parvi. Kaikki eivät mahtuneet kuvaan - mahtoiko olla halujakaan.

Merikihu matkalla pohjoiseen.

Tämän eleen merkitys on hepreaa meikäläiselle. Taivaskurkotuksen jälkeen koskelo pullahti veteen ja purjehti pois rouvansa kera.

Kivitaskun nimestä ymmärtää kivi-etuliitteen hyvin, mutta taskun merkitys on vaikeampi.

Haara- ja räystäspääskyjä kierteli kymmeniä Loukkeennokan päällä. Tällä kertaa ei löytynyt intoa epäonnistua lentokuvauksissa.

Hernekertun löytää yhtä hyvin kaupungista kuin meren rannalta.

Painavaa asiaa kohti stratosfääriä.

Ei oo väiski vielä tyrnimarjojen aika.

Eka kertaa kuulin samalta paikalta käenpiian ja pikkutikan äänen. Tikka pesii luultavasti Niemessä ja provosoitui käenpiian äänestä.

Käenpiiasta napsahti kuvapinna. Silti jäi vielä kivasti parantamisen varaakin.

Rantasipi samalla alueella käenpiian kanssa.

Vastavalo on vekkuli ilmiö. Sitä pitäisi olla kaiken järjen mukaan saman verran kuin myötävaloa, mutta sitä on kuvauksissa paljon useammin.

Meriharakka on aloittanut partiolennot Niemen yllä.

Lämpöväreily poistaa kuvasta tehokkaasti turhan terävyyden.

Kuirikuvaukset päättyvät näin tai

vaihtoehtoisesti näin.

Pikkukuovi kyseli väliaikatietoja ja

jatkoi matkaa pohjoiseen.

Vielä ei arvaa mitä kohta tapahtuu.





Tällaiset tapahtumat jättävät syvät jäljet tyllifanin herkkään sieluun. On järkyttävää huomata, että tylli ei ole pelkästään se nätti hiekansyöjä, vaan on myös täysi lihansyöjä. Jos tyllin nimeä halutaan joskus muuttaa, niin oma ehdotukseni on lierokurmitsa.

Hannu Rinne

Teemuluodossa 5.5 ja 6.5 (ei 5.6 ja 6.6)

Teemuluodon äänimaisema alkaa olla lopullisessa kuosissaan tältä keväältä. Rastaiden, punarintojen, peippojen ja peukaloisten konserttiin ovat nyt yhtyneet pajulintu, sirittäjä ja mustapääkerttu. Enää ei puutu kuin muutamia yölaulajia sekä päivälaulajista kultarinta.

Peukaloisen laulukausi alkaa olla lopuillaan. Halssiin kääntyvän polun varrella oli aikaisemmin kolme lintua äänessä, mutta nyt enää yksi.

Yleensä linnut eivät pidä siitä, että niitä osoitellaan kameralla aivan vieressä. Tämä isäntä veti osoittelusta välittämättä uudet keuhkolliset happea ja aloitti seuraavan säkeistön.

Olen monesti yrittänyt turhaan hiipiä kuvaamaan laulavaa mustarastasta. Nyt meitä käveli pitkospuita pitkin isompi ryhmä ilman, että mustarastas oli moksiskaan.

Parkkipaikalla ei voi välttyä kuulemasta sirittäjää.

Tämä kaveri käy toisinaan moikkaamassa tornilla.

Tornin välikerroksesta pääsee sihtaamaan hyvin keltavästäräkkiä. Keskipäivällä ei vain ole sopivaa puskaa myötävalon puolella.
Jos tornissa on vähänkään kauemmin, niin jossain vaiheessa näkee sääksen ja merikotkan. Ruskosuohaukkoja on koko ajan näkyvissä.





Kahlaajista oli paikalla ainakin suokukko (n. 80), valkoviklo, mustaviklo, suosirri, punajalkaviklo ja metsäviklo. Ylävirran säikän kahlaajat eivät auenneet vastavaloon kiikareilla.

Metsäviklo.

Mustaviklo teki pikaisen visiitin.

Se vaihtoi naurulokin kanssa aamun raritiedot ja riensi seuraavaan staijipaikkaan.

Hannu Rinne

Harjalintu hukassa

Vappuna tuli tieto Ulvilan harjalinnusta, mutta en viitsinyt lähteä katsomaan, koska ei se siihen kumminkaan jää paikalliseksi ja on varmaan arkakin. Seuraavana aamuna tuli tieto, että lintu on edelleen paikalla ja aivan kesy. Olin jo Eurajoella, joten en taaskaan vaivautunut paikalle. Näytti että harjalintu oli muuttanut pysyvästi Ulvilaan, joten sen saisi sieltä seuraavanakin päivänä. Harjalintua ei kuitenkaan näkynyt enää seuraavana päivänä. Paikalla oli vain muutamia kahlaajia ja merkkejä vapun vietosta.

Charadrius ja spiritus lajien edustajat.

Pikkutylli

Meriharakka

Kuovi

Mustapääkerttunaaras Ulvilan Saaressa.
Ulvilassa oli pakko luovuttaa. Harjis oli häipynyt lopullisesti eikä sille voinut enää mitään. Töpätty mikä töpätty.
Seuraava kohde oli Preiviikin kalaranta.

Väiski laiturilla

Aika monet linnut suuntaavat laulunsa yläviistoon. Kai siihenkin joku syy on.

Ristisorsia

Rannassa oli kolme mustakurkku-uikkua ja se aiheutti hiukan epäsopua.

Kolmas pyörä on häädetty etäämmälle.

Aika pelottomia olivat.

Punajalkaviklo
Rimpialhostakaan ei luultavasti saa harjalintua, mutta siellä voi kuunnella kangaskiurun sulosäveliä. Kuopassa oli kaksi mustakurkku-uikkua ja ilmatilaa hallitsivat kurki, kanahaukka ja kangaskiuru.

Kurki

Kanahaukka

Kangaskiuru

Tämä on uutta, että kangaskiurut ovat masokisteja. Toisaalta paikalla tuuli melko lailla, joten latvassa pysyy paremmin kun ankkuroi itsensä vuosikasvaimeen.

Hannu Rinne

Paha- ja Seitsemänmerkinsuolla 1.5 ja 2.5.

Otsikon suot ovat Eurajoella yleisradioaseman itä-kaakkoispuolella. Seitsemänmerkinsuolla kävin vain kääntymässä, mutta Pahasuon reunoilla vierähti useampi tunti. Pahasuon keskellä kulkee retkikartta.fi:ssäkin merkitty polku, jota on hyvä kulkea, mutta mielenkiintoisempi reitti menee aivan Pahasuon pohjoisreunaa. Sitä ei ole paljon kuljettu ja se on vähän vaikea seurata, mutta polku menee sellaisessa rämekuusikossa, jota harvoin näkee.

Suon yhdessä nurkassa on peukaloisen reviiri,

jossa johtaja julistaa alueen olevan varattu.
Samalta paikalta taivaalta kuului pariin otteeseen repivää siipien ääntä, mutta niin vain kävi, että kyyhkynen pääsi livahtamaan metsän suojaan, eikä muuttohaukka saanut sitä napattua. Kameralla ei kerkeä näihin kohtauksiin, vaikka mieli tekisikin.
Suon päällä kierteli kaksi sääkseä ja luulin etteivät ne keksi minua, kun istun paikallani mättään päällä.

Sääksi ei pelkästään näe meikäläistä, vaan voisi yhtä hyvin kertoa onko kameran kennossa pölyä ja mitä kuvia muistikortilla on.



Metsäviklo taiteili tuulessa.



Metsäkirvisiä on muutamassa päivässä ilmestynyt runsaasti.

Tiltaltteja oli kivasti, oikeastaan joka paikassa kuului tiltaltin ääni.

Kas pajunkissoja! Mikä ihmeen vuodenaika nyt on?

Neulaset pistelevät vatsaani, tästä on pakko lähteä nostelemaan.



Vapunpäivänä pajulinnut olivat vaimeita, mutta eivät sitten enää seuraavana päivänä. Syy alun laulamattomuuteen ei varmaankaan ollut vappuna yleinen K-alkuinen tauti, eikä laulu irronnut V-alkuisen aineen voimalla.
Pahasuon luoteispuolella kulkevalla tiellä on jokin P-alkuinen nimi, mutta en muista mikä. Oikeampi nimi olisi Rautiaispolku. Tie on noin kilometrin pituinen ja sen kummassakin päässä on matalaa kuusikkoa ja sekametsää. Siinä on rautiaisen reviirejä vieri vieressä ja vähän limittäinkin, koska puskissa kävi vimmattu säpinä lintujen puolustaessa valtauksiaan.

Jaaha, naapurireviirin gigolon julkeudella ei ole mitään rajaa.

Täytyy kai käydä ompeluttamassa kyljen palkeenkieli.

Sepelkyyhky soidinlennossa Pahasuon aamuauringossa.

Olen tähän asti ollut siinä luulossa, että maailman kaikki pyrstötiaiset ovat keväällä pesimässä Meri-Porissa. Kyllä matkailu avartaa.



Punakylkirastas Seitsemänmerkinsuon reunoilla.
Perhoset ovat ilmestyneet kelien lämmettyä. Perhoskirjan perusteella tunnistin ainakin sitruuna-, nokkos-, neito- ja kangasperhosen sekä suruvaipan.

Neitoperhonen

Suruvaippa

Maastokasvion perusteella tämä on sinivuokko. Muistelin sen olleen harvinaisen, mutta kasvio kertoo sen olevan melko yleinen.

Hannu Rinne