torstai 28. huhtikuuta 2011

Pääsiäisretkeilyjä

23.4.
Kivinin lehdosta pikkutikka vuosipinnalistalle. Tukkiluodosta kuului pidempää rummutusta kuin mitä on käpytikalla - mikä lienee ollut.

Lehdossa hääri puukiipijä. Muita lajeja olivat mm. käpytikka, peipot, tiaiset, vihervarpuset, tiklit, sepelkyyhkyt, rastaat ja lehtokurppa, eli aivan vakiolintuja.
Lintujen lentokuvauksissa ei ole viime aikoina tullut onnistumisia, joten ehkä nisäkkäät olisivat helpompia lentokuvauskohteita.

Metsähiiret tai jotkin muut siimahännät harjoittelivat Makholmassa benjihyppyjä. Kuvauksessa oli suuria ajoitusongelmia, vaikka pääsi yrittämään monta kertaa.

24.4.
Vuoden ensimmäinen retki Eurajoen Rajakallion takaisiin maisemiin. Saukonniementien alkupätkällä oli taas mukavasti rautiaisia äänessä - puolen kilometrin pätkällä viisi laulavaa lintua. Ensimmäiseltä aukealta nousi neljä teertä lentoon.

Saukonniementien ja Hepokankaantien vilkkaasti liikennöidystä risteyksestä napsahti peukaloinen vuodenpinnaksi. Hepokankaantien varrella kuului lisää laulavia rautiaisia. Jostain kuului harvaa rummutusta - kaiketi palokärki - vaikka harmaapäätikkakin on toisinaan tavattu samalla alueella.
Seitsemänmerkintien eteläpään parkkipaikalla oli pyhänä hyvin tilaa. Siitä on noin kilometrin matka Rajakalliolle. Autollakin pääsisi, mutta tykkään mieluummin kävellä tuon osuuden.

Päivän rautiaissaldoksi tuli 18, joista 17 laulavaa lintua.

Rajakallion takaa kuului merkillisen lyhyttä huhuilua. Uuttukyyhkyn ääntelyä kuulee niin harvoin, että laji varmistui vasta näkemällä. Vetisen ryteikön reunalla oli peukaloinen äänessä. Sen myötä päivän peukaloissaldoksi tuli kolme.

Päivän palokärkimäärä oli kaksi tai kolme.
Perhosia oli kivasti liikkeellä: Suruvaippa, nokkosperhonen, sitruunaperhonen, neitoperhonen ja herukkaperhonen.

Jos on lintujen ja nisäkkäiden lentokuvaus vaikeaa, niin perhosten lentokuvaus vasta hankalaa onkin. Paras suunnitelma on räiskiä käsitarkennuksella ja toivoa, että tarkennus on joskus kohdallaan. Automaattitarkennus kiinnittyy poikkeuksetta taustaan eikä haluttuun kohteeseen.

Talvehtineita herukkaperhosia nähdään huhtikuun lopusta kesäkuun puoliväliin. Uusia yksilöitä tavataan heinä-elokuun vaihteesta syyskuun alkuun.

Rajakallion takana kukki sinivuokkoja, ei paljon, mutta muutamia siellä täällä.

25.4.
Retki Inhottujärvelle oli myös vuoden ensimmäinen. Linnut olivat liian kaukana kuvaamista ajatellen. Puitteet olivat kuitenkin kohdallaan: tyven, auringonpaiste, ei moottorien eikä muutakaan ihmisperäistä melua, kaukoputki säädettynä retkituolin korkeudelle ja eväät repussa.
Järven lintuja: laulujoutsen 150, kuikka 4, uivelo 2, kaulushaikara 2Ä, merikotka 1, kanadanhanhi 4, kurkia (Ä), kalatiiroja, taveja, haapanoita, silkkiuikkuja, sinisorsia, telkkiä, isokoskeloita, nokikanoja, lokkeja ja muutama harmaahanhi.

Kuikasta vuosipinna.

Hannu Rinne

Ei kommentteja: